Tulenkantaja

Tulenkantaja-ehdokas Satu Taskisella on eurooppalaisen identiteetti: "Ei suomalaisuus ole minusta mihinkään kadonnut, mutta ei se ole niin tärkeätä"

Satu Taskisen Tulenkantaja-ehdokasromaani Lapset tempaa lukijan sisään eurooppalaiseen ajatuksen virtaan.

Silja Viitala / Aamulehti
Tulenkantaja-ehdokas Satu Taskisella on eurooppalaisen identiteetti: "Ei suomalaisuus ole minusta mihinkään kadonnut, mutta ei se ole niin tärkeätä"

Kirjailija Satu Taskiselle eurooppalaisuus merkitsee yhdessä tekemistä ja rauhanprojektia, mahdollisuutta liikkua ja elää eri puolilla Eurooppaa.

Markus MäättänenAamulehti

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan ihmisen päässä virtaa päivän aikana noin 50 000 ajatusta. Satu Taskisen Lapset-romaanissa (Teos) modernin kaupunkilaisen ihmisen ajatuksen virtaavat vuona, joka riuhtaisee mukaansa ja pitää otteessaan viimeiseen sanaan asti.

Romaanin päähenkilö, wieniläinen keski-ikäinen opettaja Navid yrittää päästä lapsenlapsensa syntymäpäiväjuhliin, mutta hänen ajatuksissaan pyörii, kipunoi, risteilee ja törmäilee koko Euroopan tämänhetkinen henkinen tila. Navid työstää mielessään ihmissuhteiden haurautta, kommunikaation kompastuksia, pakolaisten virtaa, omaa vanhenemistaan ja merkitystään.

Lapset on Aamulehden jakaman kirjallisuuden vientikannustimen, Tulenkantaja-palkinnon, ehdokkaana. Tulenkantaja-palkinto jaetaan lauantaina Hotelli Ilveksessä.

Halusitko alusta asti kirjoittaa ajatuksenvirtaromaanin vai miten päädyit tähän muotoon?

–Itse asiassa alussa vastustin sitä. Teemani oli, miten suhtautua kärsimykseen, maailman muuttumiseen ja muuttumisen mahdollisuuteen, ettei aina toistettaisi samaa älyttömyyttä. Sitten aloin kuunnella Navidin ääntä, antauduin sille ja annoin sen viedä.

Kuten Navid, asut itsekin Wienissä Itävallassa. Miten päädyit sinne?

–Olen aina matkustanut paljon. Se alkoi 1970-luvulla, kun teimme vanhempien kanssa pitkiä autoreissuja silloiseen Itä-Eurooppaan. Olin silloin alta kymmenenvuotias. Myöhemmin olen matkustanut interrailit ja muut. Olin myös vaihto-oppilaana Berliinissä. Jotenkin niistä reissuista tuli koko ajan pidempiä. Sitten tapahtui tämä klassinen, että rakastuin itävaltalaiseen mieheen. Vuodesta 1999 olemme sitten asuneet Wienissä. Olen työskennellyt siellä aikuiskouluttajana ja sosiaalineuvojana sekä vetänyt meditaatiokursseja.

Katso 360-videolta, miltä näyttää Satu Taskisen nuoruudenmaisemissa Helsingin Töölössä:

Wienistä tulee ensimmäisenä mieleen Carol Reedin klassikkoelokuva Kolmas mies (1949), jossa Orson Welles päätyy Wienin viemäreihin.

–Se on ihana elokuva! Tiedätkö, Wienissä on Opernringillä sellainen vanha elokuvateatteri, Burg Kino, jossa Kolmas mies on vakio-ohjelmassa kolme kertaa viikossa. Olen käynyt katsomassa sen siellä. Itse en ole käynyt Wienin viemäreissä, mutta alussa huvitti, kun puolisoni esitteli kaupunkia. Niin moni ihana paikka on maan alla.

Maanalaisuudesta tulee mieleen myös koko eurooppalaisen psykoanalyysin perinne – se, miten arjen normien ja odotusten pinta on todella ohut ja miten sen alla kuplii kaaos.

–Juu, ja Itävallassa on se kiinnostava näkökulma, mikä ei ehkä siellä pohjoisessa eikä lännessä näy, eli läheisyys Itä-Euroopan maihin. Itävallassa on luontevaa eläytyä myös Itä-Euroopan ajatusmaailmaan ja kulttuuriin, katsoa Eurooppaa siitäkin suunnasta.

Silja Viitala / Aamulehti
Satu Taskinen asuu Wienissä ja työskentelee tällä hetkellä taiteilijaresidenssissä Pariisin lähellä Ranskassa.

Satu Taskinen asuu Wienissä ja työskentelee tällä hetkellä taiteilijaresidenssissä Pariisin lähellä Ranskassa.

Silja Viitala / Aamulehti
Satu Taskisen juuret ovat Helsingin Töölössä, Sibelius-puistossa ja Hietaniemessä.

Satu Taskisen juuret ovat Helsingin Töölössä, Sibelius-puistossa ja Hietaniemessä.

Mitä ajattelet Euroopasta ja eurooppalaisuudesta?

–Liikun paljon maasta toiseen. Olen eurooppalainen. Se on minun identiteettini. Ei suomalaisuus ole minusta mihinkään kadonnut, mutta ei se ole niin tärkeätä. Eurooppalaisuus on minulle yhdessä tekemistä ja rauhan projektia. Ihan käytännössä se on merkinnyt minulle sitä, kuinka voin elää ja olla Euroopassa.

–Nythän rajojen veto on tullut hyvin paljon näkyvämmäksi ja lähemmäksi kuin 20–30 vuotta sitten. Silloin matkustaminen merkitsi juuri sitä, että omia rajoja rikottiin ja haluttiin laajentua ihmisinä. Nyt on toisenlainen vaihe menossa, rajojen veto on tullut itseä lähemmäs, ihan omalle kynnykselle asti. Nyt on hirveän hyvä tilaisuus katsoa omaa maailmankuvaa. Se näkyy helposti nyt.

Lapset-romaanisi on juuri ilmestynyt myös saksan kielellä, nimellä Kinder. Millainen on saksalainen kustantajasi?

–Kustantamo on Residenz Verlag. Se on hyvin perinteikäs kustannustalo Itävallassa. Oikein mielelläni olen heillä, sovellun heidän talliinsa hyvin. Residenz Verlag on aika samankokoinen kuin suomalainen kustantajani Teos. Saksankielisessä käännöksessä on sama Jenni Saaren suunnittelema upea kansi kuin alkuteoksessa, vain kirjan ja kustantamon nimi on vaihdettu.

Näihin kysymyksiin vastatessasi olet Helsingissä, Töölössä, lähellä Cafe Regattaa. Mitä tuo alue sinulle merkitsee?

–Olen syntynyt Helsingissä. Tänne Töölöön, tuohon kirjaston nurkalle muutin vuonna 1986, kun menin Kallion ilmaisutaidon lukioon. Cafe Regatan ympäristö, Sibelius-puisto ja Hietaniemen hautausmaa ovat aina tuntuneet tosi omalta alueelta. Nyt tulin tänne äitini 75-vuotissyntymäpäiville. Seuraavaksi lennän Berliiniin lukemaan yleisölle Kinder-romaania ja sen jälkeen Leipzigin kirjamessuille, jossa kirjaa esitellään muutamana päivänä.

Lapset on kolmas romaanisi. Onko neljäs romaani jo tekeillä?

–Olen jo aika syvälle uuden kirjan maailmaan solahtanut. Kirjoitan sitä juuri Suomen kulttuurirahaston sponsoroimana Pariisin lähellä taiteilijaresidenssissä, Hôtel Chevillonissa. Halusin tutustua myös tähän toiseen isoon valtapooliin Euroopassa, joten hain ja sain Ranskasta residenssipaikan. Se on perinteikäs talo. Siellä ovat työskennelleet niin Carl Larsson kuin August Strindbergkin.

Jos voitat lauantaina Aamulehden Tulenkantaja-palkinnon, 10 000 euroa, mitä teet rahoilla?

–Siitä keskustelisin Salla Simukan ja agenttini kanssa, käyttäisin heidän asiantuntemustaan. Kun saksankielinen käännös on juuri ilmestynyt, yrittäisin ainakin parantaa sen näkyvyyttä saksankielisellä alueella. Se tarkoittaisi lisää lukukeikkoja.

Silja Viitala / Aamulehti
Jos Satu Taskinen voittaa Tulenkantaja-palkinnon, hän koettaisi palkintorahoilal parantaa kirjansa saksankielisen käännöksen näkyvyyttä.

Jos Satu Taskinen voittaa Tulenkantaja-palkinnon, hän koettaisi palkintorahoilal parantaa kirjansa saksankielisen käännöksen näkyvyyttä.

Satu Taskinen

Kirjailija, syntynyt Helsingissä 1970.

Asuu Wienissä Itävallassa, työskentelee juuri taiteilijaresidenssissä Ranskassa, lähellä Pariisia.

Kirjoittanut romaanit Täydellinen paisti (Teos, 2011), Katedraali (Teos, 2014) ja Lapset (Teos, 2017).

Kirjoittanut lisäksi esseitä ja kolumneja suomeksi ja saksaksi.

Voittanut Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon 2011. European Book Prize -ehdokkaana 2012, EU-kirjallisuuspalkintoehdokkaana 2016.

Aamulehden Tulenkantaja-kirjallisuuspalkintoehdokkaana 2018.

Muut Tulenkantaja-ehdokkaat ovat Magdalena Hai: Kurnivamahainen kissa, Kaj Korkea-Aho ja Ted Forsström: Zoo! Viraalit nerot, Heikki Kännö: Mehiläistie, Tiina Laitila-Kälvemark: Seitsemäs kevät.

Aamulehden perustama ja jakama Tulenkantaja-palkinto, 10 000 euroa, myönnetään kirjailijalle, jonka voittajateoksella olisi tuomariston mukaan hyvät mahdollisuudet menestyä käännöksinä ulkomailla.

Tulenkantaja-palkintotuomaristoa johtaa kirjailija Salla Simukka. Tuomariston muut jäsenet ovat Aamulehden vastaava päätoimittaja Jussi Tuulensuu, Lastenkirjainstituutin toiminnanjohtaja Kaisa Laaksonen ja sihteerinä Aamulehden kulttuuritoimittaja Markus Määttänen.

Tulenkantaja-palkinnon voittaja julkistetaan lauantaina 24.3.2018 Tampereella Vihtorin kirjamessuilla Hotelli Ilveksen Ball Roomissa. Gaalaohjelmassa on muun muassa suomalaisen kirjallisuuden huippukääntäjän, Owen F. Witesmanin, haastattelu ja Tulenkantaja-ehdokkaiden paneelikeskustelu.

Puoliltapäivin 24.3. alkaville Vihtorin kirjamessuille ja klo 16 alkavaan Tulenkantaja-gaalaan on yleisöllä vapaa pääsy.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    On surullista, jos suomalainen identiteetti ei ole kovin tärkeä, mistä semmoinen kumpuaa? Eikö voi pitää suomalaista ominaislaatua rikkautena, vaikka tuntisi itsensä kuinka eurooppalaiseksi tai jopa maailman kansalaiseksi? Onko muotia vähän kieltää oma kansallinen taustansa?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio