Tässä on uuden sukupolven pop-keisari – The Weeknd todisti Helsingissä, ettei vertailu Michael Jacksoniin ole liioittelua

Keikka-arvio: Jos ääntä voisi syödä, The Weeknd tarjoilisi mitä samettisinta kaviaaria.

Kimmo Penttinen
Tässä on uuden sukupolven pop-keisari – The Weeknd todisti Helsingissä, ettei vertailu Michael Jacksoniin ole liioittelua

Uusin levy Starboy (2016) nosti The Weekndin listaykköseksi yli 80 maassa.

Jussi SaarinenAamulehti

Ei The Weeknd juuri vaikeampaa viikonloppua ensimmäiselle Suomen-keikalleen olisi voinut valita.

Samaan aikaan Seinäjoella juhlittiin Provinssia, Hämeenlinnassa jättiyleisölle esiintyi Guns N' Roses ja Helsingin Suvilahdessa möyrysi Tuska-festivaali. Viimeistään kalsea kesäsade sinetöi hankalan tilanteen.

Siksi ei ollut valtava yllätys, että Kaisaniemen puisto oli hädin tuskin puolillaan, kun kanadalainen supertähti nousi lavalle.

Toden totta, supertähdeksi häntä voi hyvällä syyllä kutsua.

Vai mikä sopisi paremmin titteliksi laulajalle, joka oli viime vuonna Spotifyn kuunnelluin artisti maailmassa, jonka uusin levy Starboy (2016) nousi listaykköseksi yli 80 maassa ja joka on kahminut Grammy-pystejä viime vuosina sylikaupalla.

Yleisön keski-ikä alle 25

The Weeknd, eli oikealta nimeltään Abel Makkonen Tesfaye, on ensisijaisesti parikymppisten sukupolven fanituksen kohde. Helsingissäkin keikkaväen keski-ikä oli takuulla alle 25 vuotta.

Siispä nyt ei voi puhua aivan Gunnareiden kaltaisesta, sukupolvet ylittävästä ilmiöstä, vaikka isojen poikien sarjassa painitaankin.

Eron Axl Rosen poppooseen näki lauantaina selvästi: siinä missä Hämeenlinnan mahtitungos sai kansan kaljaraivon repeämään, Kaisaniemessä nautittiin inhimillisen lyhyistä ruoka-, juoma ja vessajonoista.

Oikeastaan paikan päällä oli suorastaan rentouttavan väljää, vaikka tapahtuma juhlistikin kymmenvuotiasta Blockfestia.

Ero oli valtava verrattuna myös siihen ihmismereen, jonka Black Sabbath tai Queen saivat Kaisaniemessä viime vuonna aikaan.

Tosin kaikki musiikilliset ainekset sellaiselle olisi ollut The Weekndin kohdalla olemassa. Keikka oli nimittäin puhdasta pop-taikaa.

Kimmo Penttinen
The Weeknd on oikealta nimeltään Abel Makkonen Tesfaye. Suomeen hänellä ei ole tiettävästi minkäänmoisia kytköksiä. Laulajan vanhemmat ovat kotoisin Etiopiasta, ja miehen toinen etunimi Makkonen on isältä peritty.

The Weeknd on oikealta nimeltään Abel Makkonen Tesfaye. Suomeen hänellä ei ole tiettävästi minkäänmoisia kytköksiä. Laulajan vanhemmat ovat kotoisin Etiopiasta, ja miehen toinen etunimi Makkonen on isältä peritty.

Prince ja Jackson

Tämä kanadalainen hunajakurkku on kovaa vauhtia matkalla modernin rytmimusiikin uudeksi keisariksi.

Miehen olemuksessa on ripaus Princeä ja vähän isompi kauhallinen Michael Jacksonia. Vahva läsnäolo, intensiteetti, karisma – kaikki tärkeimmät palikat ovat kohdillaan.

Hän osaa rap-kuvaston mukaisen egopaisuttelun, hän osaa huudattaa, hän osaa tanssittaa. Nykyaikaisen r&b-tyylittelyn muotokieli on täydellisesti hallussa.

Mutta ilman lauluääntään The Weeknd ei olisi mitään. Se erottaa hänet tuhansista muista lahjakkuuksista. Jos ääntä voisi syödä, Tesfaye tarjoilisi mitä samettisinta kaviaaria.

Tästä upeimpana näytteenä toimi Earned It -kappale, joka muistetaan Fifty Shades of Grey -elokuvan soundtrackilta.

Seuraavaksi Olympiastadion

Toki elokuvabiisi oli vain yksi keikan kohokohdista.

The Weeknd latasi heti alkuun yhden suurimmista hiteistään, kun Starboy polkaisi homman käyntiin – ja koko Kaisaniemi oli kananlihalla. Viimeistään toisena kuultu Party Monster villitsi yleisön lopullisesti.

Myös teknisesti kaikki toimi alusta asti: äänentoisto oli kirkas mutta tymäkkä, screenit näkyivät puiston takaosaan asti ja mainio bändi toi paljolti taustanauhoihin tukeutuneeseen sointiin potkua.

Harmi vain, ettei väki löytänyt paremmin paikalle. Väljä hiekkakenttä rokotti hieman tunnelmaa.

Setti oli rakennettu niin, että jättibiisit kuultiin alussa ja lopussa.

Illan huikeimmaksi tanssipalaksi nousi loppupään Can't Feel My Face. Yleisön polvilleen laittoi myös viimeistä edeltävä, Daft Punkin kanssa tehty megahitti I Feel It Coming.

Mitä The Weekndin ensimmäisestä Suomen-keikasta sitten jäi käteen? Ainakin se osoitti erään tärkeä seikan: mitä enemmän The Weeknd kehtaa flirttailla valtavirtapopin kanssa, sitä parempaa jälkeä syntyy.

Suunta on siis oikea: kohti ehdotonta supertähteyttä.

Välispiikissään mies lupasi tulla takaisin Suomeen. Ehkä Olympiastadion kannattaisi varata jo valmiiksi vuodelle 2020?

Kimmo Penttinen
Kaisaniemen-keikka kesti noin tunnin. Sen aikana kuultiin kaikki The Weekndin isoimmat hitit.

Kaisaniemen-keikka kesti noin tunnin. Sen aikana kuultiin kaikki The Weekndin isoimmat hitit.

The Weeknd

Helsingin Kaisaniemessä 1.7. Blockfestin kymmenvuotisjuhlatapahtumassa.

★★★★


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • goat

    Mikä vitsi! The Weeknd ei todellakaan ole verrattavissa legendaan ja popin kuninkaaseen, itse Michael Jacksoniin.
    Ei sitten missään nimessä!

    Se että The Weekndillä on ollut lähiaikoina listahittejä ei tarkoita että hän olisi joku uusi Michael Jackson. Jackson aloitti uransa jo 5-vuotiaana, 11-vuotiaana Jackson oli jo superstara.
    24-vuotiaana Jackson julkaisi Thriller albumin mikä on kaikkien aikojen myydyin albumi, pelkästään Yhdysvalloissa sitä on myyty 30 miljoonaa kappaletta! Thrillerin jälkeenkin tulleet albumit ovat myyneet kymmeniä miljoonia!

    Jacksonilla oli hallussa lauluääni, tanssi, biisien kirjoitus, menestyvien albumien teko ja ennenkaikkea se, että pystyi olemaan jotain uutta ja uniikkia. Hänellä oli oma helposti tunnistettava tanssi- ja laulutyyli. Kaikki tietävät kuka moonwalkkaa tai kenellä on yksi valkoinen hanska kädessään ja musta fedora päässä. Michaelin ääni on voimakas ja vaikuttava ja tyyliltään uniikki.

    Sen sijaan että yrittäisi etsiä uutta Michael Jacksonia/Popin kuningasta voisi arvostaa sitä mitä Michael on itse tehnyt!

    Michael Jackson on ja tulee aina olemaan Popin kunigas

  • Nimetön

    Olin keikkaa paikanpäällä katsomassa, ja voin kertoa että oli kyllä vertaansa vailla tuo esiintyminen.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet