1918

Tampereesta syntyi suurooppera! Helmikuussa kuullaan, miten Kalevankangas, Tuomiokirkko, työväentalo, rautatieasema ja muut keskeiset paikat sopivat näyttämölle

Olli Kortekankaan ja Tuomas Parkkisen lähes kymmenen vuoden oopperaprojekti on nyt maalissa. Tampereelle sisällissodan aikaan sijoittuva Veljeni vartija kertoo perheen halkeamisesta punaisiin ja valkoisiin.

Eriika Ahopelto/Aamulehti
Tampereesta syntyi suurooppera! Helmikuussa kuullaan, miten Kalevankangas, Tuomiokirkko, työväentalo, rautatieasema ja muut keskeiset paikat sopivat näyttämölle

Kirjailija-ohjaaja Tuomas Parkkinen (vas.) ja säveltäjä Olli Kortekangas tutustuvat punaisten uhrien muistomerkkiin Kalevankankaan hautausmaalla Tampereella.

Harri HautalaAamulehti

Säveltäjä Olli Kortekangas ja kirjailija Tuomas Parkkinen tarpovat Kalevankankaan hautausmaan hangessa.

Joulukuinen päivä on harmaa ja kostea, mutta lumi pysyy sitkeästi maassa.

Tällaista näillä rinteillä mahtoi olla myös noin sata vuotta sitten, kun Tampereesta taisteltiin sisällissodan ratkaisuvaiheissa keväällä 1918.

Kortekangas ja Parkkinen ovat tehneet tuosta ajasta oopperan. Kuvausta varten etsimme kansalaissodan uhrien muistomerkkejä ja löydämme punaisen puolen uhreille vuonna 1941 pystytetyn kuvanveistäjä Jussi Hietasen suunnitteleman graniittisen henkilöasetelman.

Jylhä ja pateettinen muistomerkki saa lisää dramatiikkaa siitä tiedosta, että Hietanen itse kaatui jatkosodan alussa vain muutama kuukausi muistomerkin paljastaminen jälkeen.

–Tuossa lukee, että muistomerkki tehtiin vakaumuksensa puolesta sortuneiden työläisten muistolle, lukee Parkkinen kiveen hakattua tekstiä.

Sortuneet-sanan käyttö herättää lievää hämmästelyä, varsinkin kun veistoksen teon aikoihin Suomi oli juuri taistellut yhtenäisenä läpi talvisodan.

Sisällissodassa kuoltiin, kaaduttiin ja jouduttiin teloitettavaksi molemmin puolin. Mutta sorruttiin?

Tuomas Parkkinen tunnustaa, ettei hän käynyt tällä harjulla oopperan pitkän kirjoitusprosessin aikana kertaakaan.

–Tekisi mieli sanoa, että kävin, mutta sellaista tarinaa ei nyt saada, hän hymähtää.

Mutta Parkkisen teksti vie suoraan asioiden ytimeen:

Kiirastorstaina Kalevankankaan hautuumaalla makaa kymmeniä vainajia sikin sokin. Nuoskalumi peittelee alastomat ja kuolleet. Vielä hetken erään ruumiin paljas selkä kouristelee.

Rami Hanafi / Aamulehden arkisto
Alku: säveltäjä ja kirjailija kertoivat vuonna 2009 ensimmäisen kerran Tampereen oopperan vuodelle 2018 tehtävästä uutuusteoksesta.

Alku: säveltäjä ja kirjailija kertoivat vuonna 2009 ensimmäisen kerran Tampereen oopperan vuodelle 2018 tehtävästä uutuusteoksesta.

Puhelin soi 2008

Tamperelaisen perheen halkeamisesta punaisiin ja valkoisiin kertova Veljeni vartija tapahtuu kokonaan Tampereella. Oopperassa ollaan Kalevankankaan lisäksi muun muassa Johanneksen kirkolla (Tuomiokirkko), Työväentalolla, elokuvateatteri Petitissä, rautatieasemalla, Teknillisellä opistolla, teatteritalolla ja Kauppatorilla.

Ooppera on juuri valmistunut. Partituuri on kapellimestari Santtu-Matias Rouvalilla, ja harjoitukset alkavat tammikuun alussa.

Ensi-ilta on helmikuun 16. päivä Tampere-talossa. Se on 70-vuotiaan Tampereen oopperan historian ehkä merkittävin yksittäinen produktio.

Matka tähän pisteeseen on ollut pitkä. Kaikki alkoi jo kymmenen vuotta sitten, kun Kortekangas sai yllättävän puhelinsoiton Tampereelta.

Langan toisessa päässä olivat Parkkinen, Tampere-talon silloinen ohjelmapäällikkö Jarmo Hakkarainen ja kuoronjohtaja Heikki Liimola.

–He kysyivät olisinko kiinnostunut tekemään musiikin oopperaan, joka tulisi ensi-iltaan vuonna 2018.

–Se oli aika häkellyttävä soitto, koska aikaa suunniteltuun ensi-iltaan tuntui olevan loputtomasti. En ole koskaan muulloin saanut yhtä pitkän tähtäimen teostilausta. Suostuin toki, Kortekangas kertoo.

–Se oli kaukonäköinen ja rohkea tilaus Tampereen oopperalta, Parkkinen lisää.

Hanke julkistettiin vuotta myöhemmin keväällä 2009. Oopperan varsinaiseen tekoon Parkkinen ja Kortekangas ryhtyivät kuitenkin vasta vuosia myöhemmin. Parkkinen esitteli tilaajille ensimmäisen version oopperan kertomasta tarinasta vuonna 2014.

Luovaa erilaisuutta

Siihen nähden, että takana on vuosia kestänyt työsuhde, säveltäjä ja kirjailija ovat edelleen yllättävän hyvissä väleissä.

–Olen yrittänyt välttää turhia konflikteja, koska uskon, että keskustelemalla päästään pisimmälle. Ei meillä ollut lähelläkään mennä välit poikki, vaikka olemmehan me olleet eri mieltä joistakin asioista, Kortekangas pohdiskelee.

–Ja ollaan edelleenkin, Parkkinen täräyttää suoraan tyyliinsä.

–Alusta asti oli selvää, että ajattelimme hyvin erilailla siitä, mitä näyttämöllä voi ja pitää tapahtua ja miten tarinaa kerrotaan. Meillä on erilainen käsiala, Parkkinen lisää.

Erilaisuus on molemmista vain rikastuttanut luovaa prosessia.

–Tämä on ollut erinomainen yhteistyö ja olisi ollut tylsää, jos olisimme olleet kaikesta samaa mieltä, Kortekangas sanoo.

Kumpikin on kunnioittanut toisensa työtä.

–Ooppera on säveltäjän taidetta. Siellä on hurjan iso taiteilija tekemässä mittaa, sävyjä ja tempoja, Parkkinen sanoo.

–Kun aikoinaan hyväksyin Tuomaksen ensimmäisen version, se tarkoitti sitä, että uskon tekstiin. Olen tehnyt parhaani, että Tuomaksen hieno tarina voisi toteutua oopperana, Kortekangas sanoo.

Eriika Ahopelto/Aamulehti
Yhä väleissä: Tuomas Parkkinen (vas.) ja Olli Kortekangas ovat tyytyväisiä taiteelliseen yhteistyöhönsä.

Yhä väleissä: Tuomas Parkkinen (vas.) ja Olli Kortekangas ovat tyytyväisiä taiteelliseen yhteistyöhönsä.

Oopperan ehdoilla

Oopperan teon rytmi kiihtyi ratkaisevasti alkuvuodesta 2016, kun Tuomas Parkkinen sai valmiiksi ensimmäisen ”lopullisen” version. Sen perusteella Olli Kortekangas saattoi päästää sävellyskynänsä täyteen vauhtiin.

Kun sävelet ja sanat piti saada kertomaan samaa tarinaa, alkoi myös ratkaiseva tekstin muokkaaminen.

–Alkuperäinen teksti oli kaksi kertaa lopullista pitempi. Noin puolet on lähtenyt sävellystyön aikana pois, jopa kokonaisia kohtauksia on poissa, Parkkinen paljastaa.

Toisaalta jonnekin Kortekangas toivoi lisää tekstiä.

–Olli pyysi pientä ariosoa Amandan esittelyyn ja sisääntuloon. Tein siihen kuusi tai seitsemän riviä lisää tekstiä.

Syntyi pieni aariamainen johdanto Langoilla lirkutellaan, mikä viittaa oopperan naispäähenkilön Amanda Rossin työhön sentraalisantrana.

Amanda Rossi:

Langoilla lirkutellaan.

Rakastan matalaa ääntä.

Kaupungin johdolla pätkii.

Neuvoa taitaisin, puuttua huoliin,

säännöt sitovat sentraalin tuoliin.

Mykistyn kuuntelemaan.

Ideoiden pallottelu ja avoin keskustelu ovat aiheuttaneet luovaa kitkaa, joka on vienyt aikaa, mutta josta ooppera on vain hyötynyt.

–Parhaimmillaan musiikin ja tekstin yhteisvaikutuksesta on syntynyt tavattoman vavahduttavia ja tavattoman kauniita hetkiä, Parkkinen sanoo.

Oopperaa ei tietenkään olisi olemassa ilman tekstiä, mutta musiikilla on oopperassa kuitenkin kuninkaan asema.

–Alun perin jo sovimme, että libretto on valmis sitten kun ooppera on valmis. Kaikki muutokset on tehty oopperan ehdoilla, Kortekangas toteaa.

Melodista musiikkia

Tuomas Parkkisen libretosta huomaa, että tekstin takana on kokenut oopperaohjaaja ja musiikkidraaman tekijä. Teksti soi. Ja hyvin.

–Olen lähtenyt tekemään nimenmaan sellaisia repliikkejä, jotka pystyy säveltämään, Parkkinen sanoo.

Naiskaarti:

Pöksyt jalkaan, punasiskot, kutsuu kotomaamme.

Liity väkeen; harvoin näkee: saman aatteen jaamme.

Isät uskoo, äidit toivoo, tartu hetkeen suotuun.

Tasa-arvo toteutuu, kun nainen astuu ruotuun.

Herää kysymys tekstin soivuuden ja musiikin suhteesta. Voiko teksti soida säveltäjän kannalta ”liian” hyvin eli sävellysprosessia ohjaavasti?

–Ei se onneksi liian hyvä teksti sentään ole, vaikka Tuomaksella on selvästi ollut rytmejä mielessään, kun hän on kirjoittanut joitakin kohtia, Kortekangas virnistää.

Musiikkinsa tyyliä Kortekangas haluaa luonnehtia vain yleisesti.

–En ole pyrkinyt olemaan sen enempää moderni kuin vanhanaikainenkaan, vaan olen lähtenyt liikkeelle tarinasta.

–Tapani tehdä musiikkia on myös ehdottomasti melodista ja olen hulluna lauluääneen. Tämä teos antaa paljon tilaisuuksia laulajille ja kuorolle.

Vuosi 1918 soi musiikissa ainakin etäisesti.

–Kyllä se aikakausi siellä jollakin tavalla kuuluu. Siellä on torvisoittoa ja taistelulauluja, ei kuitenkaan sitaatteina, vaan enemmän tyylin tasolla.

Monen nimen kautta

Oopperan nimen keksi Tuomas Parkkinen, mutta sitä piti vääntää pitkään säveltäjän kanssa. Ensin nimeksi oli ehdolla Luvattu maa, sitten Espanjalainen ratsu.

–Sitä jälkimmäistä en ymmärtänyt ollenkaan, Kortekangas nauraa.

–Espanjalainen ratsuhan on sellainen tukeista tehtävä este barrikadilla. Se olisi viitannut myös Espanjan sisällissotaan. Olin siitä innoissani, mutta Olli sanoi jyrkästi: ei.

Seuraavaksi Parkkinen tarjosi nimeä Lasten ristiretki.

–Olin aivan varma, että siitä tulisi oopperan nimi, mutta sekään ei käynyt säveltäjälle. Ensin hän sanoi sen ystävällisesti, sitten hän rukoili ja lopulta aneli, Parkkinen hekottaa.

–Sitten keksin: entäs Veljeni vartija? Silloin oli kesä 2014.

Yhä vaikea puhua

Vaikka kirjoitus- ja sävellystyö on nyt tehty, Tuomas Parkkinen ja Olli Kortekangas jatkavat työtään oopperan parissa myös harjoitusten alkaessa.

Parkkisella on edessään ohjausurakka, Kortekangas haluaa olla paikalla, jos musiikkiin tarvitaan vielä jotakin säätöä.

Edellisen kerran Parkkinen on ohjannut omaa tekstiään kymmenisen vuotta sitten.

Oma teksti on kuin kaksiteräinen miekka.

–Nyt tiedän ihan varmasti mitä repliikki tarkoittaa. Toisaalta olen myös voinut fakkiintua siihen, mitä repliikki tarkoittaa.

Ohjauksessa olennaista on oopperan viestin kristallisoiminen näyttämöllä, laulajissa ja musiikissa. Mitä te haluatte oopperallanne sanoa?

–Toivon, ettei ihmisillä ole sellaisia odotuksia, että tässä kerrotaan, kumpi puoli oli sodassa oikeassa ja kumpi väärässä. Siitä ei ole kysymys. Kärsimys oli yhteinen, Kortekangas vastaa ensin.

–Isona johtoaiheena on ollut tuoda tapahtumat lähelle tämän päivän tavallista ihmistä. Eivät vain jotkut jossain muualla voi tarttua aseeseen, vaan myös me, Parkkinen toteaa.

–Ja jos ymmärtää, että jos viha voi olla minussa, se voi olla myös sinussa. Ja silloin armo ja anteeksianto ovat mahdollisia, Parkinen jatkaa.

Onko vuosi 1918 edelleen arka asia?

–Minusta on ollut sykähdyttävää huomata, että tämä aihe on edelleen tärkeä. Se on myöskin aihe, josta on yhä aika vaikea puhua, Kortekangas toteaa – ja jatkaa:

–On ollut yllätys, miten monissa perheissä kulkee edelleen tarinoita sisällissodasta. Omassakin suvussani on traumaattinen kokemus, joka johti lopulta eheytymiseen ja haavojen umpeutumiseen, kun eri puolet löysivät toisensa yksittäisen ihmissuhteen tasolla.

Kaupunkilaiset:

Rukoilen ettei milloinkaan

tässä kaupungissa

keskinäisen sodan

kyltymätön raivo

enää riehu valloillaan.

Rauta verta valuta.

Äidit lastaan hautaan taluta.

Isät katso poikiaan ja vaadi vihaa vihalla kostamaan.

Veljeni vartija

Sävellys: Olli Kortekangas.

Libretto ja ohjaus: Tuomas Parkkinen.

Musiikinjohto: Santtu-Matias Rouvali, Tampere Filharmonia, Tampereen oopperan kuoro.

Puvut: Tarja Simone.

Lavastus: Kati Lukka.

Valosuunnittelu: Ville Syrjä.

Rooleissa: Tuuli Takala (Amanda Rossi), Ville Rusanen (Eemil Rossi), Tuomas Katajala (Iisakki Friman), Juha Kotilainen (Johannes Rossi), Päivi Nisula (Rauha Valkonen), Erica Back (Serafina Suomi), Virpi Räisänen (Hanna Waltz), Suvi Väyrynen (Onni Kontio), Tuomas Pursio (Tuntematon sotilas).

Esitykset Tampere-talossa: 16.2., 18.2., 21.2., 24.2., 1.3. ja 3.3.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet