Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Tampereen taidemuseon näyttely Kansan asialla avaa monipuolisena polveilevan kertomuksen kansankuvauksen vaiheista suomalaisessa kuvataiteessa

Mikäpä olisi kansankuvauksen historiaa kartoittavaan näyttelyyn parempi ympäristö kuin työläiskaupungin vanha viljamakasiini, joka on toiminut taidemuseona jo vuosikymmeniä? Tampereen Taidemuseon näyttelykokonaisuuteen on jäsennetty taitavasti teemoittain erilaisia näkökulmia ja tulkintoja, joilla jokaisella on oma historiallinen, poliittinen ja sosiaalinen aikansa ja paikkansa. Lue lisää: Taidekiistojen pitkä historia Tampereella – Kansa murtautui kirkkoon, kun Hugo Simberg maalasi kattoa Vanhan taiteen ja nykytaiteen rinnastukset ovat erityisen osuvia ja koskettavia. Liisa Hietasen virkkaama veistos Matti (2013) käy vuoropuhelua Fredrik Ahlstedtin maalauksen Matti kaskella (1893) kanssa. Anu Tuomisen esineteos Nälkä (1997) riipaisee 1860-luvun nälkävuosia ja 1900-luvun alun huutolaislapsia kuvaavien maalausten rinnalla. Tämäntapaisia kronologian rikkovia yllätyksiä näyttelyssä olisi saanut olla enemmänkin. Kansa oli materiaalia Tämä näyttely ei kerro historiallista totuutta siitä, millainen kansa Suomea on asuttanut, vaan erilaisia, rinnakkaisia narratiiveja, joihin on aina kietoutunut myös aikakauden valtavirran synnyttämiä poliittisia tai sosiaalisia päämääriä. Koska rahvaalla itsellään ei ennen 1900-luvun alkua juuri ollut mahdollisuutta toimia itse menestyneinä taiteilijoina, kansa on ollut yläluokkaisempien tekijöiden käsissä materiaalia. Säätyläistaiteilijan katseen ja mielikuvituksen kohteena ollut kansa nähdään monesti uteliaan myötäelämisen, ihannoinnin tai säälin, toisinaan myös epäluuloisen ylenkatseen kautta. Nykykatsojan silmissä erilainen kansan ihannointi on erityisen silmiinpistävää. Huomio kiinnittyy Robert Wilhelm Ekmanin maalaukseen Morsiussauna (ennen 1866), jota ei voisi oikeastaan uskoa suomalaisen kansankuvauksen esimerkiksi. Savusaunassa vihtaa pitelee ilmiselvä Milon Venus, antiikin ihanteiden mukaan maalattu välimerellisen sulokas neito. Toisaalta talonpoikaisuuden ja työn ihannointi kasvaa joissakin teoksissa hurmoksellisiin mittoihin. Näin käy Yrjö Ollilan maalauksessa Verkonlaskija (1932) ja Lennu Juvelan triptyykkimuodollaan alttaritaulumaiseksi ylenevässä maalauksessa Elopellolla (1927). Uusi Nälkämaan laulu Näyttelyn alemmassa kerroksessa tavoitetaan myös nykyaika. Työn kautta eläneen kansan käsite monipuolistuu; meihin liittyvät myös muista maanosista tulleet, uudet suomalaiset. Anne Siirtolan videoinstallaatio Nälkämaan laulun uudet säkeet (2011) on liikuttava ja ajankohtaisen tärkeä teos. Maahanmuuttajataustaiset ihmiset laulavat omilla äidinkielillään syviä sisäisiä toiveitaan Nälkämaan lauluun sanansa sovittaen. Monia heistä yhdistää harras toive päästä takaisin synnyinmaahansa sekä syvä kiitollisuus turvapaikan tarjonneita suomalaisia kohtaan. Myös huumori on tärkeä kansaa yhdistävä voima, ja se kukoistaa varsinkin Esko Grundströmin , Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen videoteoksessa Helsingin valituskuoro (2006). Helsinkiläisiltä vapaaehtoisilta yhteisötaideprojektina kerätyt valitukset on sävelletty ja sovitettu mainioksi kuoroteokseksi, jonka lämmin huumori kumpuaa suomalaisten harmin aiheista. Vanhan taiteen ja…nykytaiteen rinnastukset…ovat erityisen osuvia…ja koskettavia. Nykykatsojan silmissä erilainen kansan…ihannointi on erityisen…silmiinpistävää. ★★★★ Tampereen taidemuseo, Puutarhakatu 34, 25.2.2018 saakka.