Elokuvat

Tampereelle avataan Pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalielokuvateatteri - toimittajamme testasi etukäteen

Toimittaja testasi ensi viikolla Tampereella avautuvan vr-teatterin. Elokuva sai parkaisemaan apua, eikä kyseessä ollut edes kauhuelokuva. Mutta mikä oli vr-teatterin tuomio?

Timo Marttila
Tampereelle avataan Pohjoismaiden ensimmäinen virtuaalielokuvateatteri - toimittajamme testasi etukäteen

Suomen VR Cineman yrittäjät Tuukka Tuovinen (vas.) ja Kaarle Putti haluavat esitellä virtuaaliteknologian elämyksellisiä mahdollisuuksia perinteisille elokuvien ystäville. Tekniikan kaupallisesta hyödyntämisestä on jo enemmän näyttöjä.

Nina LehtinenAamulehti

Tunnustan, en odota kovin ihmeellisiä. Minullahan on jo virtuaalikokemuksia jos jonkinlaisia.

Olen lentänyt paitsi unissani myös todellisuudessa – Särkänniemen huvipuistossakin Cinema 180 -laitteessa jo viime vuosituhannella.

Tahtoessani voisin hankkia nykyiseen älypuhelimeeni vr-lasit suhteellisen huokealla ja nauttia kokemuksista kotisohvalta. Vielä tähän asti kiinnostusta ei ole riittänyt.

Paikat 20 katsojalle

Nyt istun Pohjoismaiden ensimmäisessä virtuaalielokuvateatterissa Tampereen Finlaysonilla. Elokuvateatterin toiminta alkaa virallisesti maanantaina 5. kesäkuuta.

Pieni sali on sisustettu minimalistisesti: punaisella matolla ja verhoilla sekä 20 kevyellä, pyörivällä tuolilla.

Etuseinä on tapetoitu tulostetuilla leffakuvilla, eivätkä teatterin isännät epäröi paljastaa kuvien mahtailematonta alkuperää.

Katso, miltä vr-teatterissa näyttää:

 

Nyt ollaan kevyellä kalustolla liikkeellä esittelemässä elokuvien ystäville uuden virtuaalitekniikan tuomia mahdollisuuksia tarinallisessa elokuvakerronnassa.

–Popcorn-kone on vielä tulossa, mutta valitettavasti se malli, jonka ehdottomasti haluamme oli toistaiseksi päässyt loppumaan, kertovat nuoret yrittäjät Tuukka Tuovinen ja Kaarle Putti.

He valmistuivat Tampereen ammattikorkeakoulun yrittäjyyden yksiköstä viime joulukuussa. Jo toukokuussa he olivat pitämässä Espoon Cinéssä virtuaalielokuvien pop up -teatteria.

Siellä nuorin elokuvista nauttinut oli 3-vuotias.

Englanninkielisiä elokuvia Euroopasta

Suomen VR Cinemassa on tällä hetkellä valittava neljästä puolen tunnin mittaisesta lyhytelokuvapaketista. Kaikki paketit ovat englanninkielisiä, mutta Experiences sopii lapsillekin.

Siinä nautitaan Hollannin kansallisbaletista yksityisesityksenä ja uidaan meressä delfiinien kanssa.

Sivuutan tämän, dokumentit sekä scifi-paketin, jonka lyhytelokuvassa Sonar kuvataan avaruusluotaimen matkaa asteroidin pinnalla, ja otan kokeiluun Best of VR:n, jonka luvataan tarjota poikkileikkaus vr-tuotannon parhaimpaan tämänhetkiseen tasoon.

Vain tuoksu puuttuu

Sulkeudun virtuaalilasien ja kuulokkeiden muodostamaan pimiöön. Elokuva alkaa.

Pyörin ja kääntyilen tuolissani. Näytän varmasti typerältä. Lentokohtausten aikana tekisi mieli nousta itsekin ilmaan.

Liikun ja liitelen Amazonin sademetsässä. Miten ihanat maisemat! Tuoksu vain puuttuu.

Kuuntelen englanninkielisen tarinan jylhää mahtipontisuutta ja katselen edessäni toikkaroivaa lannevaatteeseen pukeutunutta miestä.

Olisikohan kertomus nyt kuitenkin hieman liian pateettinen ja muistuttaako mies sittenkin liikaa 1950-luvun naurettavien ja paheksuttujen Tarzan-elokuvien käsitystä alkuasukkaista?

Timo Marttila
Vr-teatterin tekniikka perustuu Samsungin virtuaalilaseihin ja kuulokkeisiin. Parin kustannukset ovat tällä hetkellä noin 750 euroa.

Vr-teatterin tekniikka perustuu Samsungin virtuaalilaseihin ja kuulokkeisiin. Parin kustannukset ovat tällä hetkellä noin 750 euroa.

Sitten se tapahtuu.

Silmänurkassani liikkuu jotakin, käännän päätäni ja tajuan katsovani suoraan nuoreen, vahvasti meikattuun alkuasukasnaiseen, joka tuijottaa rävähtämättä ja ilkeästi ihan käsin kosketeltavan lähellä.

Mitä tuo kammotus aikoo?

Suustani pääsee spontaani "apua", vaikka tiedostan mainiosti, missä olen ja muistan senkin, että paikalla olevat isännätkin kuulevat alkukantaisen reaktioni.

Näin vahvaa elokuvareaktiota minulle ei ole tainnutkaan tapahtua sitten Walt Disneyn Bambin.

Liian todellinen kauhu

Katsomiskokemuksen jälkeen tulee pakko avautua.

Ranskalaisfilmin I Philip ja jopa sen apokalyptisen scifi-osuuden, jossa syöksytään avaruudessa kivettyneen ihmisruumiin tai -patsaan suuhun ohitti mainiosti, mutta aivan liian lähelle tulleissa elävissä ihmishahmoissa oli kestämistä.

–Kauhuelokuvien genressä on ollut elokuvia, joita on jouduttu jättämään pois. Näin vaikka olemme testanneet niitä myös kauhun todellisilla harrastajilla, kertovat Tuovinen ja Putti.

Sosiaalinen kokemus

Vuoden toimineessa Amsterdamin teatterissa on ollut katsojia, joiden on ollut pakko repiä lasit silmiltään kesken nautinnon. Oksentajia ei sentään ole tavattu.

Katsomiskokemuksen jälkeen on helppo uskoa Tuovisen ja Putin myyntipuheita: vaikka kokemus on äärimmäisen yksityinen, se on samaan aikaan myös sosiaalinen. Tästä kertoo sekin, että katsojilla on heti elokuvien jälkeen valtava tarve keskustella näkemästään ja kokemastaan.

–Toivomme näytöksiin ensisijaisesti ryhmiä, jo senkin vuoksi, että näin katsojat tuntevat toisensa.

Konsepti elää

Mutta miten pitkäikäinen pelkästään virtuaalielokuvia esittävä elokuvateatteri voi olla?

Virtuaalilaitteet yleistyvät, tekniikka kehittyy ja halpenee kovaa vauhtia. Linnanmäen Linnunrata-vuoristorataan yhdistettiin viime kesänä vr-lasit ja Vantaan Flamingoon avattiin viime kesänä virtuaalipelihalli.

Tuukka Tuovinen ja Kaarle Putti arvelevat joutuvansa miettimään yrityksensä konseptia uusiksi jo vähintään vuoden sisään.

Timo Marttila
Suomen VR Cinemassa on paikkoja 20. Kesäkuun 5. päivä alkavia esityksiä järjestetään muutama viikossa.

Suomen VR Cinemassa on paikkoja 20. Kesäkuun 5. päivä alkavia esityksiä järjestetään muutama viikossa.

Heillä on kuitenkin luja usko tarinallisen vr-elokuvan mahdollisuuksiin ja yleisön kiinnostukseen heti, kun tuotanto saadaan kunnolla vauhtiin.

Hollywoodkin on vasta heräilemässä, eikä laadukasta materiaalia saa Aasiastakaan vielä niin paljon kuin kiinnostusta olisi.

–Laadukkaita vr-elokuvia tehdään kuitenkin koko ajan enemmän Suomessakin esimerkiksi Aalto-yliopiston workshopeissa, sanovat vastavalmistuneet yrittäjät, jotka uskovat jäävänsä alalle:

–Me olemme myyntimiehiä, ja haluamme tulevaisuudessa olla mukana viemässä kotimaista vr-elokuvaa maailmalle, sanoo Tuovinen.

Ai niin se vr-elokuvateatterin tuomio: yllättävän hyvä ja ehdottomasti kokemisen arvoinen!

Suomen VR Cinema

Pohjoismaiden ensimmäinen kiinteä, ainoastaan virtuaalielokuvia esittävä elokuvateatteri.

Toimii TAMKin tiloissa Proakatemialla osoitteessa Finlaysoninkuja 21 A, Tampere.

Tekee yhteistyötä provisioperiaatteella Amsterdamissa toimivan VR Cineman kanssa. VR Cinema on laajentamassa tänä vuonna myös Kiinaan.

Esittää pääasiassa eurooppalaisia vr-lyhytelokuvia, jatkossa ohjelmistoon on tulossa myös kotimaisia vr-elokuvia.

Näytöksiä järjestetään tunnin mittaisina yksityistilaisuuksina 5–20 henkilön ryhmille.

Yksittäisiput maksavat 12,50 euroa, ryhmille lipun hinta vaihtelee ryhmän koon mukaan.

Näytösajat voi varata VR Cineman verkkosivuilta.


Kommentit (2)

  • e-villestä kerran ostin tuollaiset lasit mutta palautin

    Tuollaiset virtuaalilasit säteilevät ehkä kolminkertaisesti verrattuna litteään 24″n tietokonenäyttööni verrattuna kun säteilymittarilla mittasin.
    Lisäksi herkkänä koin sen säteilyn tuottaman kivun otsalla tai ohimoillani ja kenties muuallakin ja tuosta kivusta oli vaikea päästä hetkessä eroon..

    Eli en siis suosittele kenellekään , joka välittää terveydestään edes vähäsen tai sitten miettii jos on herkkä eri laitteille…

    Voisihan tuota ehkä joskus uudelleen vielä harkita… mutta pitää olla hyvä päivä että uskaltaa rasittaa itseään..

    Sitten, jos kuitenkin haluaa tuollaiset lasit hankkia,
    niin noita 360 asteen videopätkiä noihin laseihin löytyi helposti youtubesta irrotettavaksi ja laseihin muistikortin avulla tuotavaksi nähtäväksi. Siispä Youtubesta niitä kannataa irrottaa sen nimisellä selainlisäosalla kuin NetVideoHunter.

    Eli aikas todentuntuisia videoita pääsee tuolloin katselemaan..
    Lasit olivat muistaakseni alle kolmesataa joka tapauksessa…

    Pakko oli palautella, sillä en halunnut itseäni kipeäksi käyttämällä niitä enempää..

    Mutta jos kovakalloisia ja mitään tuntemattomia ihmisiä löytyy,
    niin veikeä kokemushan tuo on vaikka sitten kerran elämässään kokea..

  • Nimetön

    Kuinka se voi olla virtuaalinen, kun se on oikeasti olemassa?

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet