Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Suomi putosi Euroviisuista, koska teemme saman mokan vuodesta toiseen – Näin voimme voittaa ensi vuonna

Voisin kopioida tähän kolumnin , jonka kirjoitin vuosi sitten. Niin samanlainen asetelma Euroviisuissa tuntuu toistuvan vuodesta toiseen. Sandhja putosi viisuista semifinaalissa, vaikka edustusbiisi Sing It Away oli varsin mainio popralli. Laatutyötä on myös Norma Johnin kuulas balladi Blackbird, ja kaiken lisäksi ennen tiistain semifinaaliesityksiä Suomi keikkui hyvinkin korkealla veikkauslistoilla. Mutta ennakkospekulaatiot ovat aina ennakkospekulaatioita. Vasta viisulavalla selviää, kenellä on oikeasti mahdollisuuksia. Itsekin olin varma, että Suomi pääsee kevyesti finaalin. Semifinaalin nähtyäni olin kuitenkin toista mieltä. Selitys on yksinkertainen: hyvä biisi ei riitä mihinkään. Tarvitaan show ja spektaakkeli. Ja juuri tämän puolen sekä Sandhja että Norma John mokasivat. Näin kirjoitin vuosi sitten: "Viisukyyti on aina kylmää, jos esiintyjä ajattelee vain luottavansa musiikin voimaan. Euroviisuedustajan pitäisi naulata seinäänsä huonetaulu, jossa lukisi: silmäkarkki on tärkeämpi kuin korvamato." Toki Norma Johnin esityksessä oli kappaletta tukeva, hämyisen kohtalokas tunnelma ja Leena Tirronen lauloi taitavasti. Mutta kun visuaalinen puoli jäi auttamatta valjuksi, seuraus on katastrofi. Pelkkä upea ääni ja piano eivät vain riitä. Olisivat tuoneet lavalle edes jousikvartetin. Jonkinlaista intensiteetin lisäystä olisi kaivannut myös biisin loppuun. Se ei oikein lähtenyt lentoon missään vaiheessa. Joten kysymys kuuluu: mitä pitäisi tehdä ensi vuonna? Toistan taas vuoden takaista itseäni: "Voiton kaava on simppeli: tuhlaa iso kasa seteleitä taustagrafiikkaan, koreografiaan, pyrotekniikkaan, pukeutumiseen, valoihin, mediamarkkinointiin ja nettihypetykseen." Tarvitaan lisää rahaa. Sitä taas ei ole riittävästi, kuten Uuden musiikin kilpailun tuottaja Anssi Autio kommentoi tammikuussa Aamulehdelle. "Osa tämän vuoden UMK:n esityksistä on sellaisia, että meillä ei olisi ikimaailmassa varaa saattaa niitä euroviisulavalle sellaisenaan. Jos kallein esitys voittaa, pitää miettiä, mitä meillä on varaa tehdä. Siellä on käytössä hintataulukko, joka sisältää esimerkiksi efektejä, pyrotekniikkaa ja lavastukseen ja visuaalisuuteen liittyviä juttuja. Jos pääsee finaaliin, hinta kertautuu." Jos oikeasti halutaan menestystä ensi vuoden viisuissa, on olemassa helppo keino. Tehdään näin: jätetään UMK välistä, lähetetään Saara Aalto euroviisuihin ja tuhlataan kaikki käyttämättä jäänyt raha lavashow'n rakentamiseen.