Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Kulttuuri

Suora lähetys perjantaiyönä: Elonkerjuu soittaa Tampereella – katso keikka tästä kello 24 alkaen Tampere Filharmonian klassikkoilta: Pianisti tarjoili hillittyä Mozartia, orkesteri rutisti Bruckneria täydellä voimalla Erosen valinnat: Kolme elokuvaa, joita ei ole aiemmin nähty Suomen televisiossa – juonista löytyy kauhua, sinnikkyyttä ja salaisuuksia Sketsiryhmä Justimus lyö ronskisti sovinnaisuuden yli Sorin Sirkuksen huimaava joulushow vie tänä vuonna aavikon ja tehtaan maisemiin – mukana on uusi, painovoimaa uhmaava akrobatianumero Onko lapsi rikki vai rikkooko systeemi lapsen? – Kysymystä kirvelevän todentuntuisesti pohtii saksalainen elokuva System Crasher Yhdellä vuoden parhaalla elokuvalla on erikoinen ongelma: kannattaako sitä mennä ollenkaan katsomaan elokuviin, kun sen näkee jo viikon päästä omalla sohvalla? Mikko Rimmisen kirjallinen humanismi herkistää romaani romaanin perään – Finlandia-ehdokkaaksi päässyt teos on hänen parhaitaan 30 000 lasta elää miljoonakaupunki Manilan ahtailla kaduilla – Sillan rakenteissa asuvan Christianin jengissä nuorimmat ovat vain 8-vuotiaita Tarina palkkamurhaajan pikkukaupungin keikasta tuntuu putoilevan ohjaajan omistakin käsistä – Edes Simon Peggin yritys ei pelasta australialaiselokuvaa Tamperelainen Maria Laakso kirjoitti suitsutusta saaneen kirjan, jota koululaiset saattavat hyödyntää kyseenalaisella tavalla – Kirjailija kertoo, miksi klassikkoteokset on syytä tuntea Harvinainen kunnia Hannu Linnulle ja Kaija Saariaholle – Radion sinfoniaorkesteri sai Grammy-ehdokkuuden Nuori suomalaismuusikko sai unelmapaikan Amerikan himoituimmasta oppilaitoksesta – Lang Langin ja muiden tähtien jälkiä pianomaailman huipulle seuraavaa Anton Mejiasta kuullaan nyt Tampereella ”Kokoelmasta ei ole myyty mitään ulos” – Kimmo Pyykkö ampuu alas huhut teoksen ulosmyynnistä Kangasalla Toisen vanhemman haukkuminen on pahinta, mitä omalle lapselleen voi tehdä – Katso tästä hätkähdyttävä tamperelaiselokuva, joka saattaa pahoittaa joidenkin mielen Tampereen Teatterin johtaja vaihtuu Jäähyväiskiertueella oleva rocklegenda esiintyy vielä kerran Suomessa Kaarina Ekman-Laineen kipujen todellinen syy selvisi vasta leikkauspöydällä – Joka kymmenes nainen kärsii sairaudesta, jonka lamaannuttavatkaan oireet eivät aina johda tutkimuksiin Miksi nuoret tytöt murhattiin karmaisevalla tavalla? Eriparinen poliisikaksikko selvittää tapausta espanjalaisjännärissä Suora lähetys juhlakonsertista: Semmareilla poikkeuksellinen keikka Tampereella sunnuntaina Hassisen koneen juhlakeikan 30 000 lipusta enää ”hyvin vähän jäljellä” – Ratinan stadion täyttyy ensi kesänäkin umpitäyteen ainakin kerran 500 euron arvoisella kausikortilla näkee kaikki vuoden 2020 keikat – Tampereen uusin musiikkiklubi tuo keväälle 100 konsertin paketin Radio voi keskittyä kuviin ja elokuviin – Tuula Lehtinen avaa albuminsa ja Kirja vs. Leffa pohtii Tarua Sormusten herrasta Oletko samaa mieltä: ovatko nämä kymmenen ihaninta romanttista elokuvaa? Mikä saa aktivistin toimimaan? Edward Snowden kertoo oman näkemyksensä Pikkuhärskissä romanttisessa komediassa rakkaus ei ole reilua Yli 50 nuorta musikanttia soitti yleisölle parastaan – katso Kangasalan Pikkupelimannien koko riemukas juhlakonsertti tästä Vasta saatuaan Veikon ruumiin syliinsä Anna Elina Isoaro tajusi, ettei suuresti odotettu lapsi tulisi koskaan kotiin Onko sinunkin kotonasi tiikkiaarteita? Jonas Forth hullaantui tiikkimestareiden töistä ja nyt kaikki pääsevät näkemään kokoelman – keräilijä tunnustaa käyneensä istumassa jo museossa Lastentarhanopettaja Riitta Korpela teki Ti-Ti Nallesta huippusuositun brändin – Tampereelle muuttanut yrittäjä ottaa oman aikansa öisin: ”Kotona en ole tititäti” Tänään televisiossa: Kirsi Liimatainen etsii opiskelutovereitaan DDR:stä – vain neljä löytyy Tänään televisiossa: Avioparin intiimi video karkaa maailmalle – Sex Tape osoittaa, miten vaikea on tehdä hyvää seksikomediaa Amerikan parhaat piirteet kristallisoituvat kolmen muusikon ihmeellisessä soinnissa – Tampereella koettiin kaikkien aikojen jazzkeikka Steve Byde muutti Tampereelle 50 vuotta sitten rakkauden perässä ja otti legendaarisen pubin olohuoneekseen – Hän käy siellä yhä lähes päivittäin: ”Tämä on elämäntapa” Pitkältä syystauolta palannut Tampere Filharmonia herkutteli soinnilla – Eero Lehtimäki on lupaava uusi kapellimestarikyky Ennen kirjailija Monika Fagerholm ei päässyt irti työnteosta, vaikka kuinka yritti – Yksi muutos arjessa auttoi ”Orkesteri meni heti Top 3 -listalleni” – Kapellimestari Santtu-Matias Rouvali valloitti nyt New Yorkin filharmonikot 15 000 euron Majaoja-palkinto näyttelijä Kati Outiselle Apple saapuu rahastamaan Netflixin suosiolla Tänään televisiossa: Oopperadiiva Maria Callas käy kostoon kuninkaantytär Medeiana Katso tallenne keikoista: Kaksi hevibändiä tykitti nuorisotalolla Tampereella Tamperelaiset kirjailijat tekivät kirjoittamisen oppaan, jonka luettuaan on vaikea olla tarttumatta kynään – teoksen asenne erottaa sen muista opaskirjoista Claude Brasseur on Pariisin oma mielensäpahoittaja, osansa murjakkeesta saa alivuokralaiseksi tuleva Noémie Schmidt Kovaotteinen tanskalaispoliisi tonkii totuutta – aluksi sarja hämmentää Tositarinaan perustuva kaahauselokuva vie Matt Damonin ja Christian Balen kilparadalle Ruovesi on aina ollut taiteilijoiden suosikkipaikka, jossa jopa kauppalaskuja maksettiin tauluilla – Nykyään taidetta löytyy kunnassa todella yllättävissä paikoissa Tampere-talon tekniikkaa aiotaan uudistaa lähes kahdella miljoonalla eurolla – näyttämölle halutaan laite, joka pystyy nostamaan 500 kilon kuorman Tarhapäivä jatkaa Yösyötöstä tutun yksinhuoltajaisän tarinaa edeltäjäänsä tummasävyisemmällä elokuvalla Tämän lastenkirjapalkinnon voittajan päättävät lapset ihan itse: päihittävätkö kauniit sanat pieruhuumorin? Valkeakosken Apian kesäteatterin ensi kesän musikaali kertoo Aira Samulinin värikkäästä elämästä