Taide ja viihde

”Se syntyi vahingossa” – Kirsti Kuronen innostui kirjallisuudenlajista, jolla ei ollut nimeä

Se ei ole romaani, ei runoelma, ei proosaruno. Se on säeromaani. Nyt Kirsti Kuronen tietää, mitä kirjoittaa.

Jukka Ritola
”Se syntyi vahingossa” – Kirsti Kuronen innostui kirjallisuudenlajista, jolla ei ollut nimeä

Lempääläläinen kirjailija Kirsti Kuronen tuntee lajit niin luonnossa kuin kirjallisuudessa.

Simopekka Virkkula, Aamulehti

Tampereelta puuttuu kirjallisuudenlajien museo.

Jos semmoinen olisi, kirjailija Kirsti Kuronen pitäisi kuvata siellä.

Sinne voisi järjestää historiallisen hetken. Kuronen asettelisi kaksi käsikirjoitusnippua tyhjään vitriiniin, jonka kylkeen ruuvattaisiin uutuuttaan kiiltävä laatta: Säeromaani.

Jännä sana. Sähisee aluksi, mutta kesyyntyy nopeasti – viimeistään verkkaisen kaksoisvokaalin kohdalla.

Hetki olisi mieliinpainuva. Lasten kuvakirja pomppisi innosta omassa vitriinissään. Aforismi mulkaisisi ja pysyisi vaiti – kunnes muotoilisi täydellisen luonnehdinnan uudesta tulokkaasta.

Koska kirjallisuudenlajimuseota ei vielä ole, kutsuimme Kurosen museokeskus Vapriikin lasisilmäisten lintujen, hirvien ja jyrsijöiden pariin.

Tämäkin paikka liittyy aiheeseen. Tulette huomaamaan.

Oli kerran tyttö

Juttumme olisi voinut alkaa myös ihan muualta. Lounais-Suomesta, meren sylistä, Vänön saaren viileistä kevättuulista

Kuvitellaan silmiemme eteen saari, jolla on yksitoista ympärivuotista asukasta. Haahkat huhuavat, porkkananokkaiset meriharakat steppaavat rantakivillä ja maailman ääristä juuri palanneet lapintiirat kirkuvat. Yhteysalus Kasnäsistä lipuu laituriin.

Kirsti Kuronen on palannut pienen aittamökin yksinäiseen rauhaan vuosi vuoden jälkeen. Lukemaan, kuljeskelemaan, tarkkailemaan luontoa.

Viime vappuna Vänössä iski suuri haikeus. Kirsti Kuronen muisti itsensä alakouluikäisenä, istumassa kevätjuhlan jälkeen rantakivellä. Mieleen palasi tunne siitä, miten koko elämä oli edessä, kaikki mahdollista.

Noh, tiedätte kyllä.

Sitten seurasi aikuisuus, se aika, kun ihmisen pitäisi olla kauhistuttavasti valmis.

Kuronen ei ollut kirjoittanut yli vuoteen uutta tekstiä, mutta Vänön viikkoa seurasi luova purskahdus.

Syntyi tänä keväänä ilmestyvä teos Pönttö. Sen päähenkilöä, 18-vuotiasta abiturienttityttö Lunaa, vaivaa sama kammo kuin viisikymppistä Kurosta: aikuistumisen, kyynistymisen, kyllästymisen ja valmiiksi tulemisen pelko.

Kauhu tilasta, jossa ei enää osaisi ihmetellä ja haltioitua.

- Olen kirjoittanut aikuistumisen pelosta jollain tasolla kaikissa kirjoissani, mutta nyt tajusin, että minun täytyy kirjoittaa pelkästään siitä.

Kirsti Kuronen ei pidä itseään tarinankertojana. Jonninjoutavan loogisia tapahtumaketjuja enemmän häntä kiinnostavat hetket, tunnelmat, aistimukset, henkilöiden sisäinen maailma.

Kaiken tuon kuvaamiseen tarvitaan työkaluksi kirjallisuudenlaji, joka sallii ajatusten ja tarinoiden keskeneräisyyden, poukkoilun, aikasiirtymät, haahuilun ja epämääräisyyden. Oikean elämän.

Kuronen tiesi, että laji on olemassa. Romaani, jonka lukee nopeasti. Romaani, joka etenee ilmavasti, lyhyin säkein.

Vuonna 2015 hän oli julkaissut semmoisen kirjan, Pahan puuskan – ja lopulta myös ymmärtänyt, mitä oli tullut tehneeksi.

Pilkottu teksti elää

Paha puuska kertoo tytöstä, jonka veli menee junan alle.

Ja siitä veljestä, joka ei koskaan katsonut ketään silmiin – kunnes katsoo silmiin kuolemaa.

Kirjasta on sanottu, että se itkettää ja potkaisee lukijasta ilmat pihalle.

Koulujen kirjallisuudentunneilla Paha puuska on tehnyt ihmeitä. Sen ääressä penseä sielu on kääntynyt palavaksi kirjallisuuden rakastajaksi.

Alku oli kuitenkin hankala.

- Kirjoitin ensin puolet kirjasta perinteisenä proosana. En päässyt henkilöhahmojen nahkoihin, en ymmärtänyt heidän ajatuksiaan. Teksti vaikutti teeskentelevältä, kököltä, kaikin puolin hirveältä.

Sitten naps. Kuronen hoksasi pilkkoa tekstin lyhyihin riveihin – ja katso: kirjailija vapautui, teksti lehahti lentoon.

Kustantaja kuitenkin säpsähti. Mitä sanovat nuoret lukijat, kun teksti näyttää runolta? Säntäävätkö karkuun?

Eivät sännänneet.

Kriitikot kehuivat kilvan, mutteivät osanneet nimetä lajia. Kirjoittivat ”runokirjasta” tai ”proosarunosta”.

Kurosta vähän harmitti. Proosarunohan on pitkiin riveihin kirjoitettua runoa, Paha puuska juuri päinvastoin: proosaa lyhyinä riveinä.

Keskustelut ulkomaalaisten kirjailijakollegoiden kanssa toivat ratkaisun. Kuronen löysi lajitovereita.

- Minulle kerrottiin, että Paha puuska on verse novel, maailmalla suosittu, jopa muodikas laji, jolla kirjoitetaan erityisesti nuorten kipeistä aiheista.

Kun Kuronen alkoi kysellä verse novelille suomennosta, tamperelainen kirjailija Anneli Kanto keksi säeromaanin – toimivan, lähes itsestään selvän vastineen.

- Sen suhteen olen tarkka, ettei sanota minun tuoneen lajia Suomeen. En tietoisesti tuonut mitään. Se oli vahinko. Minä vain kirjoitin.

Mutta nyt kun sana on olemassa, Kuronen korjaa hanakasti väärät termit.

- Minua kiusaa, jos joku sanoo harmaapäätikkaa vihertikaksi. Kun jollakin on nimi, käytetään sitten oikeaa, lintubongari-kirjailija ilmoittaa.

Tragedia lintupöntössä

Niin, linnut.

Maaliskuussa ilmestyvän Pöntön nimi antaa varman vihjeen: abiturientti Lunan lisäksi kirjassa tavataan lintuja.

Taustalla on tuore tositapaus Kurosen kotipihalla Lempäälässä. Aviomies viritti lintupönttöön kameran. Kirjailija jäi koukkuun, seurasi pesän tapahtumia, tuntikausiakin päivässä – kunnes kaikki päättyi tragediaan, toisen poikasen selittämättömään kuolemaan.

Ensi kesäksi Kirsti Kuronen ei enää kaipaa kuvayhteyttä pesäpönttöön.

Innostukset tulevat ja menevät.

Sama koskee kirjallisuudenlajeja. Kurosen parinkymmenen kirjan joukosta löytyy monenlaista kokeilua.

On esimerkiksi runoraapaleita, tasan sadan sanan tekstejä.

Ensi syksynä ilmestyy Kurosen ensimmäinen dialogiromaani, Robustos-kustantamon kilpailussa palkittu Kuningasjäärä.

- Toisista lajeista innostun ikiajoiksi ja toiset jäävät yksittäisiksi bongauksiksi, olkoon kysymys linnusta tai kirjallisuudenlajista.

- Merikotkia olen kiikaroinut Säijänselällä toistakymmentä vuotta ja silkkiuikkujen touhuja lapsesta saakka. Säeromaani olkoon silkkiuikku tai merikotka.

- Runoraapale ja dialogiromaani ovat harmaapäätikkoja.

- Semmoinen pelmahti kerran pihaan mutta ei ole sittemmin näyttäytynyt. Enkä ole ikävöinyt.

Kirsti Kurosen säeromaani Pönttö ilmestyy Kariston kustantamana maaliskuussa.

Kurosen kirjoittamasta Likkojen lipas -teoksesta dramatisoitu näytelmä ensi-illassa Kangasalan Pikkuteatterissa 9. maaliskuuta.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet