Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Saisiko olla vaellusteatteria vai käykö sirkus? Teatteri elää nyt suurta murrosta

Teatteri elää nyt huimaa murrosta. Samaa suurta perinteisten toimintatapojen murrosta, jota elää koko yhteiskunta. Suurten näyttämöiden esityksiin on yhä vaikeampaa löytää yleisöä. Ryhmämyyntiä on aiempaa vähemmän ja esitysten elinkaaret ovat lyhentyneet. Suurten ja keskisuurten teatterien myynti laski vuonna 2016 kymmenen prosenttia edellisvuodesta. Tämä käy ilmi Teatterin tiedotuskeskuksen Tinfon vasta ilmestyneistä tilastoista. Toisaalta monimuotoisuus ja pienet versot kukoistavat. Katsoja saattaa osallistua patikkaretkeen tunturiin tai vaikeasti määriteltävään sirkusesitykseen. Tekstin itseisarvo horjuu Draamateatterin rinnalle on noussut esittävän taiteen muotoja kuten tanssia ja sirkusta, mutta myös muita tyylisuuntia tai lajityyppejä, kuten nukke- ja improvisaatioteatteria ja stand-upia sekä yhteisöteatteria tai esitystaidetta. Näissä esitysmuodoissa tekstin asema esityksen kokonaisuudessa on muuttunut eikä ole enää itseisarvo. Tinfon johtajan Hanna Helavuoren mukaan kehitys tulee teatterin ulkopuolelta. –Kaikkien perinteisten toimintatapojen murtuminen on niin suuri koko yhteiskunnassa, että se näkyy myös teatterissa. Meillä on esimerkiksi hotelliverkosto ketjuineen, ja yhtäkkiä tulee airbnb, jonka kautta voimme varata majapaikan. Netflixin kautta voimme tilata sarjaohjelmia. Jopa tavaratalot ovat vaikeuksissa. Ihmiset voivat ostaa nettikaupasta kaiken. Koneeltasi sinulle aukeaa koko maailma ja voit poimia mitä vain Helavuori sanoo. Teatteriin on syntynyt individuelli, yksilöllinen kuluttaja. Iso volyymi majailee kuitenkin edelleen suurissa taloissa. Niissä voitto viedään varmimmin kotiin menestysmusikaalilla tai suosikkikomedialla. Katsotaanpa valtionosuusteattereiden (vos) eli lakisääteisen valtion rahoitusosuuden piiriin kuuluvien teattereiden sekä Kansallisteatterin ja Kansallisoopperan suosituimpien esitysten listaa. Suosikkiesitys katsojamäärien mukaan näytäntökaudella 2015-2016 oli Andrew Lloyd Webberin Oopperan kummitus. Tätä musikaalia esitettiin Suomen Kansallisoopperassa 56 kertaa ja sen näki 74699 katsojaa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta Kansallisoopperan historiassa, kun koko esityskausi myytiin loppuun ennen ensi-iltaa. Kansallisooppera sai viidentenä teatterina maailmassa luvan tehdä kokonaan uuden tuotannon ohjauksineen, lavastuksineen ja pukuineen. Kansallisoopperalle teoksen ohjasi Tiina Puumalainen . Oopperan kummitus palaa Kansallisioopperan ohjelmistoon marraskuussa 2018. Toiseksi eniten katsojia eli 55921 myytyä lippua keräsi Ray Cooneyn komedia Ministeriä viedään. Kolmatta paikkaa pitää menestysmusikaali Sugar, jota esitettiin kolmessa teatterissa, muun muassa Tampereen Teatterissa. Suosituimpien esitysten listalla on paljon perheteatteria. Neljättä sijaa pitävät Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatu ja Patu -kirjoihin perustuvat esitykset. On ilahduttavaa, että lapsille suunnatut esitykset keräävät katsojia. Tosin esityksiin pätee sama kuin aikuistenkin: kirjallisuuden valmiiksi tutuksi tekemä hahmo tai tarina on vetonaula. Uusia alkuperäiskäsikirjoituksia on harvoin. Suosikkilistan yllättäjä löytyy sijalta kuusi: Pauliina Rauhalan kirjaan perustuva Taivaslaulu. Esitys kertoo nuoren lestadiolaisparin hehkuvan rakkaustarinan. Sitä esitettiin muun muassa Tampereen Työväen Teatterissa. Helavuori huomauttaa, että suosituimmatkin esitykset keräävät tavallaan vain vähän väkeä. Esimerkiksi Ministeriä viedään sai 80 esityskerralla vain noin 56000 katsojaa. –Tilastoissa näkyy aika järkyttävä kaupunginteattereiden suurten näyttämöiden täyttöasteen väheneminen. Puhun näistä näyttämöistä, joissa on 500, 800, 1000 paikkaa täytettävänä. Jos yhdellä isolla sakkaa, se näkyy heti suurina pudotuksina luvuissa, Helavuori sanoo. Täydentävät toisiaan Vos-puheteattereiden ja Suomen Kansallisteatterin sekä rahoituslain ulkopuolisten teattereiden ohjelmistoprofilit täydentävät toisiaan. Draamateatterin rinnalla tehdään kaikenlaista oudolta ja hauskalta kuulostavaa. On esitys- ja performanssitaidetta, nukketeatteria, naamio- ja esineteatteria, fyysistä teatteria, improvisaatioteatteria ja klovneriaa. Tehdään dokumentaarisen teatterin muotoja sekä osallistavaa ja työpajamuotoista yhteisöteatteria, jossa aktiivinen taiteen tekemiseen ja kokemiseen osallistuva katsojarooli korostuu. Esimerkiksi Juha Hurmeen luotsaama Operaatio Paulaharju on viiden vuoden mittainen hanke, jossa viedään vuosi vuodelta kehittyvää näytelmää Samuli Paulaharjun teoksesta Tunturien yöpuolta viiteen eri erämaakohteeseen Lappiin. Nähdäkseen Operaatio Paulaharjun esitykset katsojan pitää lähteä jalkapatikassa muutamiksi päiviksi tunturiin. –On hienoja teoksia, joissa saatan vaeltaa tunturiin tai matkustaa Jäämerelle yksinäni. Ihmisillä on itse tehdyn, itse osallistumisen nälkä. Mutta mitä siellä suurilla näyttämöillä tehtäisiin? Tämä ei tässä olemassa olevassa muodossa ehkä enää aivan toimi, Helavuori sanoo. –Odottavatko ihmiset jotakin suurta hämmästymistä? Jotakin joka lennättää heidät selälleen ihmetyksestä? Onko niin, että kun teattereilla on vähemmän rahaa, niillä ei ole resursseja hämmästyttää, kummastuttaa? Helavuori pohtii. Suuri koneisto antaisi mahdollisuuksia spektaakkelille, mutta siihen ei olekaan taloudellisia mahdollisuuksia. –Vai ovatko teatterit niin tiukassa lävessä tulostavoitteidensa kanssa, että kerta kaikkiaan ei uskalleta. Riski tehdä suurelle näyttämölle jotain, joka floppaa, on järkyttävän suuri, kun tappiopuskureita ei ole, Helavuori pohtii. Mutta oikeasti. Mitä teattereissa voitaisiin tehdä? Asetutaanpa nyt katsojan asemaan, heitähän me olemme. Helavuori kysyy: –Onko arkipäivänä paras ratkaisu pyörittää kolmen tunnin esitystä, kun ihmisten kotimatkat voivat kestää kauan esimerkiksi pääkaupunkiseudulla? Ihminen on mahdollisesti kotona teatterista yhdentoista aikaan illalla ja joutuu taas heräämään kuudelta, Helavuori sanoo. On siis pohdittava esitysten kestoa ja alkamisaikaa. Pitäisikö esityksiä aikaistaa? Järjestää viikolla päivänäytöksiä? –Kaupatkin panostavat nyt sunnuntaiaukioloon. Entä sunnuntainäytökset? Nuoret ikäpolvet myös ottavat jo nykyään kuvia kaikkialla ja jakavat kuvia digitaalisesti. Esityksissä tekijänoikeudet kieltävät tällaisen. –Nuorilla polvilla olisi ehkä tarve jakaa esityskokemustansa kuvin ja Instagramin kautta, Helavuori huomauttaa. Miten nuoret sukupolvet haluavat olla teatterissa? Puhuvatko esitykset heille?