Kirjat

Ruotsalaisen kansankodin luokkayhteiskunta jää etäiseksi, kun rappusiivooja ponnistelee elämässään ylöspäin

Kirja-arvio: Suomessa vieraileva Eija Hetekivi Olsson jatkaa ruotsinsuomalaisen Miiran tarinaa. Esikoisen oivaltavuudesta on jatko-osassa jotain menetetty.

Ola Kjelbye
Ruotsalaisen kansankodin luokkayhteiskunta jää etäiseksi, kun rappusiivooja ponnistelee elämässään ylöspäin

Eija Hetekivi Olssonin Miira jatkaa esikoisromaania Tämä ei ole lasten maa. Nyt näkökulma on vain kapeampi. Ruotsalaiskirjailija nähdään Helsingin kirjamessuilla lauantaina ja sunnuntaina.

Jussi Aurén

Miira käytännöllisesti katsoen alkaa samalta sivulta, mihin Eija Hetekivi Olssonin esikoisromaani Tämä ei ole lasten maa päättyi. Peruskoulu on Miiralla melkein takana ja suhde kymmenen vuotta itseään vanhemman opettajan kanssa vain odottaa täyttymystään. Lukio on seuraava askel kohti itsenäistä elämää ja kauemmas rappusiivojan ankeasta työstä.

Koska romaanissa on elämänmakua, kovin suoraviivaisesti Miiran suunnitelmat eivät tietenkään toteudu.

Moni lukija onkin varmasti odottanut Miiran tarinalle jatkoa, mutta minä olisin kaivannut kirjailijalta rohkeampaa irtiottoa. Nyt koko romaani kun on kuin toisinto edeltäjästään. Kasvukertomuksen muotoa hakevalle romaanille se on erityisen ongelmallista, kun edes päähenkilön soisi kahden romaanin mitassa kasvavan hiukan.

Teini-iän tunne-elämä

Mira kyllä itse kokee kypsyneensä, päässeensä elämässään eteenpäin, mutta lukijan on tuota kokemusta vaikea jakaa.

Neurologian kirjan ulkoa opettelua kun on vaikea nähdä kypsän lukioikäisen opiskelumetodilta. Varsinkaan kun Miira ymmärtää suurimman osan opettelemistaan termeistä väärin. Myös Miiran ihastus itsekeksimiinsä sanoihin vaikuttaa minusta enemmän leikki-ikäisen kuin aikuisuutta lähentelevän käytökseltä.

Kerronnan intensiivisyys toki pelastaa paljon. Miira kun kokee kaiken lapsen totaalisuudella ja valuttaa sitten tunnemyrskynsä patoamattomana sisäisenä monologina kirjan sivuille.

Parhaimmillaan tämä tuo angstisen teinin tunne-elämän lähes lukijan iholle. Tekniikalla on kuitenkin myös varjopuolensa. Kun kaikki on koko ajan järisyttävän suurta, asioiden mittasuhteet katoavat ja tärkeidenkin kohtausten läpi juostaan kieli vyön alla. Teksti edellyttääkin lukijalta tarkkuutta, jotta romaani paljastaa kaikki nyanssinsa.

Esikoisen oivaltavuudesta on myös jotain menetetty. Silloin piirrettiin tarkkaa kuvaa, kuinka kansankodista oli vähitellen rakennettu luokkayhteiskunta.

Nyt näkökulma on henkilökohtaisempi ja kapeampi. Miirasta miehiä kiinnostavat naisissa vain tissit, ja sitten sekin on väärin että rikkailla on enemmän rahaa kuin köyhillä.

Eija Hetekivi Olsson: Miira ★★

Suomentanut Outi Menna. 333 sivua. S&S, 2017


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio