Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Jukola 2019 Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Röyhkeys sukeltaa työttömän päivään: Turussa rockkonserttiin, Tampereella työnohjaukseen ja Helsingissä kirjoittajakoulutukseen

Fiktiivisyyttään pohtivat romaanit ovat usein tuskallisen akateemisia asenteeltaan. Näitä itseriittoisuuttaan uhoavia autofiktioita ilmestyi riittämiin 1990-luvulla. Ossi Nymanin Röyhkeys on raikas poikkeus itseensä kääriytyvien romaanien perinteenjatkajana. Nyman nimittäin testaa ulkopuolisen havaitsijan tarkkuutta kolmessa erilaisessa kaupungissa: Turussa, Tampereella ja Helsingissä. Jokaisessa kaupungissa päähenkilö vertailee itseään erilaisiin "työnvälttelijöihin". Kapealta vaikuttava näkökulma kasvaa minäkertojan ja nykypäivän Suomen maailmanselitykseksi. Turussa minäkertoja nimeltä Lahdenmäki kuluttaa aikaansa odottaen Bruce Springsteenin konserttia. Rock-artisti edustaa työnsankaruutta, jonka läheisyydessä työttömät kokevat itsensä samanarvoisiksi kuin aitioissa istuva keskiluokka. Tampereella päähenkilö havainnoi yhtä tarkasti työnohjauskoulutusta. Hänet on pakotettu sinne muiden vähäosaisten joukossa. Tampere näyttäytyy suomalaisen työkulttuurin nollapisteenä ja mustana aukkona. Kouluttajia myöten kaikki tietävät työnohjauksen turhaksi rituaaliksi. Nyman kuvaa uraohjausta, henkilöstövuokrausta ja aikuiskoulutusta sen perusteella, miten kukin yrittää säilyttää arvokkuutensa turhautumisesta huolimatta. Uuden realismin jäljillä Röyhkeys on ainutlaatuisen hallittu esikoisteos. Sen itsetietoinen leikittelykin on juurevasti kiinni nykypäivässä. Yhden päivän tarinoiksi jaettu teos muodostaa kokonaisuuden viimeisen osion ansiosta. Osio antaa selityksen edellisten tarinoiden tavoitteille, varsinaisen päähenkilön yrityksille tehdä itsensä oloinen esikoisromaani. Tampereen tapahtumien jälkeen sijoitetussa tarinassa minäkertoja istuu helsinkiläisessä kirjoittajakoulutuksessa. Eturivin kirjailijoiden ja kustannustoimittajien ohjauksessa hän muokkaa käsikirjoitustaan, josta puutuu edelleen kolmas, ratkaiseva osa. Totisella äänellä minäkertoja väittää ymmärtävänsä viimein, että "kirjoittaminen oli samalla tavalla virallista työtä kuin siivoaminen ja tiskaaminen, joita varten piti opiskella monta vuotta ja hankkia hygieniapassi." Romaanin itsetietoisimmassa osuudessa kirjailija tekee selväksi, että hän olisi voinut halutessaan poiketa poeettisemmillekin sivupoluille. Satiirin voimalla Suomalaisen realismin mitta on vuosisadan ajan ollut työnteon realismia, osoittaa Nyman. Röyhkeys testaa millaista elämää, ja taiteilijuutta, jää kuvattavaksi työkansalaisuuden ulkopuolella. Vähäosaisia puolustavan satiirin harjoittajana Nymanin voisi nimetä Hannu Raittilan ja Arto Salmisen manttelinperijäksi. Röyhkeydessä on samaa syvältä säteilevää ironiaa kuin Salmisen Varastossa (1998) ja Raittilan Pamisoksen purkauksessa (2005). Samalla Röyhkeys on nimensä mittainen harkittu isku kirjallisuusinstituution sydämeen, kirjoittajakoulutuksen ja työrealismin tolkuttomaan ihailuun. Se on hieno, elvyttävä ele esikoisteokselta. ★★★ 189 sivua. Teos, 2017.