Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Näköislehti Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut

Rouvali jatkaa Tampere Filharmoniassa, vaikka manageri harasi vastaan: "Pidin pääni, sillä halusin jatkaa Tampereella"

Nyt ei tarvitse enää jännittää: kapellimestari Santtu-Matias Rouvali jatkaa Tampere Filharmonian ylikapellimestarina vuonna 2019 päättyvän nykyisen sopimuskautensa jälkeenkin. Rouvali on saavutettuun ratkaisuun tyytyväinen. –Tuntuu tosi hyvältä. Olemme vasta päässeet orkesterin kanssa kunnolla vauhtiin. Jos lopettaisin jo vuonna 2019, leikki jäisi kesken, Rouvali sanoo. Rouvalin ja Tampere Filharmonian sopiman jatkokauden pituudella ei ole takarajaa, vaan yhteistyö jatkuu vuodesta 2019 eteenpäin toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella. Sopimuksen mukaan yhteistyön toimivuus tarkistetaan vuosittain. Käytännössä sopimus tarkoittaa vuoden irtisanomisaikaa puolin ja toisin. –Joka vuosi tehdään tilannekatsaus muun muassa siitä, kuinka monta viikkoa minulla on mahdollista tehdä Tampereella tulevalla kaudella. Rouvali myöntää, että uuden sopimuksen sorvaamisessa oli omat hankaluutensa. –Kyllä sitä piti vähän aikaa vääntää muun muassa lontoolaisen agentuurini kanssa. Kaikki eivät siellä olleet sitä mieltä, että minun kannattaisi jatkaa Tampereella. –Pidin kuitenkin pääni, sillä halusin jatkaa Tampereella. Se on minun päätökseni, Rouvali painottaa. Katso video, kuinka Rouvali johti orkesterinsa muumien maailmaan Tampere-talossa elokuussa: Viikkomäärä supistuu Sopimuksen viimeistelemistä hiersi jonkin verran kysymys ajankäytöstä, sillä Rouvali on ylikapellimestarina myös Göteborgin sinfonikoissa ja päävierailijana Lontoon Philharmonia-orkesterissa. Tampere joutuukin kompromissina joustamaan Rouvalin täpötäyttä kalenteria suunniteltaessa. –Uudessa tilanteessa Tampereella johtamani viikkomäärä vähenee, mutta säilyy kuitenkin sellaisena, että voin kutsua itseäni edelleen ylikapellimestariksi, Rouvali sanoo. Tilanne on vuoden 2019 jälkeisinä vuosina siis se, että Göteborgin ja Lontoon siivut Rouvalista pysyvät ennallaan, mutta Tampereella saadaan tyytyä harvempiin ylikapellimestarin johtamiin konsertteihin. –Lisäksi on monia orkestereita, joissa haluan ehtiä käymään vierailijana. Ja lomaakin on pidettävä, miettii Rouvali. Orkesterin intendentti Helena Hiilivirta on paiskonut töitä Rouvalin sopimuksen yksityiskohtien kanssa yli puoli vuotta. Orkesterille tutun kapellimestarin jatkaminen on iso voitto. –Onneksi näin kävi. Ottaen huomioon sen valtavan kysynnän, joka Santulla on kansainvälisissä huippuorkestereissa, on mukavaa ja sympaattista, että hän haluaa jatkaa ensimmäisen ylikapellimestariorkesterinsa kanssa. Kiitosta kaupungille Rouvalin mukaan hänen haluaan jatkaa Tampere Filharmonian johdossa on kannustanut myös orkesterin Tampereen kaupungilta saama “vahva tuki”. –Olen tyytyväinen siihen, että kaupunki osaa arvostaa orkesteriaan. Yksi osoitus tuesta on keväisen Japanin kiertueen järjestyminen. Turneen onnistuminen liitti soittajistoa ja kapellimestaria entistä tiiviimmin yhteen. Rouvali uskoo uuden sopimuspaketin vaikuttavan myös siihen, että parhaat orkesterimuusikot voisivat jatkossa sitoutua tiiviimmin Tampere Filharmoniaan. –Tavoitteena on tehdä lisääkin ulkomaisia kiertueita. Tamperelaisten kiertuetoimintaa Rouvalin kanssa tosin hankaloittaa se, että yksityisen rahan hemmottelema Göteborgin orkesteri tekee joka vuosi useita isoja kiertueita. –Jatkossa sitten tapellaan siitä, kenen kanssa menen kiertueille, hän huokaa. Kun Rouvalin konserttimäärä Tampereella pienenee, vastuuta ottavalle päävierailijalle voisi olla tarvetta. –Sitä on pohdittu, mutta päädyimme siihen, ettei ihan vielä. Tutkitaan tilannetta kaikessa rauhassa. Päävierailijan aika voisi olla joskus 2020, sanoo Hiilivirta. Oopperaa odotellessa Santtu-Matias Rouvali johtaa Tampere Filharmoniaa seuraavan kerran tämän viikon perjantaina. Helmikuussa odottaa jo uusi kotimainen ooppera Veljeni vartija , jonka musiikkiin Rouvali haluaisi päästä tutustumaan mahdollisimman pian. –En ole vielä nähnyt siitä sivuakaan. Teos on myöhässä, ja minua alkaa jo jännittää. Laulajat ovat kai jo päässeet harjoittelemaan omia osuuksiaan, mutta haluan valmiin partituurin, josta alan lukea teosta. Pian.