Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kulttuuri

Suomalaisen kannattaa torjua ilmastonmuutosta – Älkää sanoko, että meitä on liian vähän Historialliset romaanit ovat valtavan suosittuja ja pyristelevät eroon hömpän leimasta: lue ainakin nämä 10 kirjaa Brittimedia: Tulevassa Bond-elokuvassa 007 onkin nainen Kesäterassi nostaa Lorenz Backmanin ja Tuija Pehkosen korkealle "Jumalan oma bunkkeri" jäi matalammaksi kuin suunnittelija olisi toivonut – Reima Pietilä olisi halunnut jättää Kalevan kirkon seinien raa'at betonipinnat näkyviin, mutta tähän ei suostuttu Videopuodin tolvana Bill Murray pääsee murhaleikkiin ja vakoojakuvioihin Europe-yhtyeen laulajalla Joey Tempestillä on paljon hyviä muistoja Suomesta: ”Olimme ystäväni kanssa viettämässä juhannusta Suomessa ja eksyimme johonkin kansanpuistoon, jossa soitti Juice Leskinen” Europe villitsi Ratinanniemen – katso kuvia lauantain tunnelmista Tangokuningas Johannes Vatjus laihdutti 10 kiloa - kuninkaallisilla edessään tiukka keikkavuosi: ”Pitää mahtua liivi ylle” Oulun ilmakitarat, Tampereen teatterit, Savonlinnan Saimaa – Mikä näistä tarvitsee Euroopan kulttuuripääkaupungin titteliä eniten? Näin pääset käsiksi valtavaan määrään tv-sarjoja ja elokuvia jopa alle kymmenellä eurolla kuukaudessa – Listasimme 12 suosituinta suoratoistopalvelua, niiden hinnat ja esimerkit tarjonnasta Yhtiöistä osinkoja koko kaupunkia hyödyttämään Diplomi-insinöörit löysivät ilon ja uuden uran tanssista – kahden naisen tarina on täynnä yllättäviä käänteitä Perttu Sirviö antaa tärkeän vinkin remontoijalle – Remonttipiiskureiden jälkeen hän matkustaa Kiinaan Myyntitykki tulee nuoreksi jälleen – pakolliset kuviot viedään pirteästi maaliin Johannes Vatjus kruunattiin vuoden 2019 tangokuninkaaksi, Pirita Niemenmaasta kuningatar Final Countdown -biisi voitti levyraadin Joni Lehdon alakoulussa joka kerta – nyt Lehto pääsi tapaamaan yhtyeen laulajan Seinällä on Mouhijärven tohtori ja mahtava määrä muita hervottomuuksia – Martti ”Huuhaa” Innasen naivismi loistaa Sastamalassa Sammaljoen koululla Ratinanniemi täyttyi raskaasta musiikista – Katso kuvakooste perjantailta Sauna Open Airista Tangonuoreksi kruunattu sastamalalainen Henri Jokinen on tangomaailman ilmiö: ”Yleisö suorastaan räjähti suosionosoituksiin” – Tangojunioriksi tamperelainen Theo Maijala Netflix on muuttanut suhtautumista television uusintoihin – MTV näkee toistoissa vain yhden haitan Pekka Erosen valinnat televisiosta: Jennystä, Jessicasta, Tarusta ja Ainosta kertova elokuva perustuu lukiolaisten videopäiväkirjoihin Henri Jokinen Mouhijärveltä on vuoden 2019 tangonuori – ”Sinussa on tangokuningasainesta” Viinikan kirkon suunnittelukilpailu päättyi yllätykseen – Yrjö Waskinen päihitti mestarit Alvar Aallon ja Lars Sonckin poikkeuksellisella ratkaisulla Tampereen uusin keikkapaikka kosken rannalla aloittaa ensi viikolla terassijuhlilla – sisätiloihin pääsee elokuussa Seija Paasonen kertoo taideteosten vuodenajoista – kaikkia sääkuvauksia ei ole tarkoitettu meteorologisiin tarkasteluihin Täydet viisi tähteä: Jean Marais on runoilija, joka taivaltaa Manalaan fantasiaelokuvassa vuodelta 1950 Hämäläinen hitaus ei saa kostautua, sanoo Serlachius-museoiden johtaja Pauli Sivonen: ”Tampereen kulttuuripääkaupunkihankkeessa on nyt kriittinen hetki” Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta tv-elokuvaa: Käsikirjoittaja joutui mustalle listalle, kun kommunisteja karkotettiin Hollywoodista Minka Kuustonen on yksinäinen ja kurinalainen ekoterroristi Eevi – hän on osa salaista ryhmää Tampereella tehtiin poikkeuksellinen taidelöytö – pääsimme kuvaamaan harvinaiset Schjerfbeckit, joista toinen on ollut näytillä vain viisi kertaa: ”Värien paljastuminen tekee tästä löydöstä sensaatiomaisen” Jazzbändissä saksofonia soittava 80-vuotias Ilmavoimien entinen komentaja on lentänyt kaikkia Suomen Ilmavoimien historian suihkuhävittäjiä – Lue Heikki Nikusen tarina Kun rentoutushetki tv:tä katsellen vaihtui kauhuksi Toivottoman löysä draama, vaikka mukana on Sylvester Stallone ja muita tähtiä Romppainen, Jalmarin talo, Karvosen kauppakartano – tältä Kalle Päätalon kirjojen tapahtumapaikoilla nykyään näyttää 20-vuotias tamperelaisnainen keksi keinon, jolla maahanmuuttajat saa rakastumaan suomen kieleen Osallistu Aamulehden Europe-visaan ja voita liput keikalle sekä tapaaminen bändin kanssa Vesterinen Yhtyeineen laulatti Pyynikin kesäteatterissa – Aamulehti näytti suorana lähetyksenä Kuka voittaa Scary Movietä katsellessa leffaviittausten bongauskisan? Sarbaz lähti töistä kaupasta, mutta ei tullut koskaan kotiin – dokumentti perkaa takaa-ajon, jossa mies kuolee poliisin luoteihin Gasellit laittoi juhlat pystyyn Aitoon Kirkastusjuhlilla – Aamulehti näytti keikan suorana Neljä sanaa muutti kaiken Rosa-Maria Melinin elämässä – näin kiusatusta tytöstä kasvoi harrastajanäyttelijä, joka sai unelmiensa roolin Biljardia, pirtua ja rotanraatoja – Kalle Kaiharin uskomaton matka maanpetoksesta tuomitusta punikista Tampereen tärkeimmäksi mieheksi ja Kekkosen läheisimmäksi ystäväksi Ruisrock veti jälleen Ruissalon täyteen festarikansaa ja huippuesiintyjiä – katso kuvat ja video festaritunnelmista Kalle Päätalo teki mittaamattoman palveluksen Taivalkoskelle: Päätalo-viikko saa paikallisetkin heräämään Vuonna 1990 naisartisti oli televisiossa vapaata riistaa, mutta Kikka vastaili napakasti – Mitä nuorena kuollut artisti miettisi kohtelustaan tänä päivänä? Pekka Erosen elokuvavalinnat televisiosta: Liljan painajainen jatkuu Ruotsissa – Oksana Akinshina riipaisee hylättynä tyttönä neljän tähden arvoisesti Nuorena kuollut Kikka sieti julkisia törkeyksiä televisiossa saakka – uusi sukupolvi näkee tamperelaisen kohulaulajan täysin erilaisessa valossa Hysteriaa aiheuttaneelle Negativelle sataa keikkapyyntöjä maailmalta, mutta Jonne Aaron koki poreammeessa taianomaisen Tampere-hetken – kysyimme, mitä tästä kaikesta pitäisi ajatella Kalle Päätalon tytär ja tyttärentytär pitävät yksityisasioista kertomista kirjailijan omana valintana – ”Sukupuolitautien kohdalla mietin, että ihanko oikeasti”