Matti Kuusela Aamulehti

Pirkko Saisio saattaa hyvin olla paras elossa oleva suomalainen kirjailija.

Tämä johtuu siitä, että Saisio on viisas, syvällinen, hauska, oppinut, vanha ja tarkka ihminen ja tietty armoitettu tarinankertoja ja varsinainen dialogi-haukka.

Kaiken lisäksi hän käyttää suomen kieltä mestarillisesti.

Saisio on tarpeen tullen niukka, runsas, kirkas, hämärä, ärsyttävä, armahtava – latteudetkin hän kääntää voitokseen, pysähtyy maistelemaan niitä, kaivaa surkeista sanonnoista aivan uusia sisältöjä ja merkityksiä, kuten ainakin.

Tässä piilee myös vaara, melkein ansa.

Toveittain tuntuu siltä, että Saisio nimenmaan "käyttää" kieltä eikä kirjoita sillä romaania.

Niin, Saisio konstailee, sanoisi Selinin Markku paheksuen.

Konstailun makua on myös kirjan nimessä: Mies, ja hänen asiansa.

Mutta minkäs voi: Sillanpää käytti jo parhaan mahdollisen.

Miehen tie. Siitä on kyse myös Saision romaanissa, joka on ilman muuta syksyn merkkitapaus ja Finlandia-ehdokas.

Saisio ottaa melkoisen riskin, ainakin minun suhteeni; kirjan päähenkilö on 60-vuotias mies.

Kas kun minä olen juuri sitä. Ja siksi ehdottomasti paras mahdollinen ihminen sanomaan, onnistuuko Saisio.

Onko hänen miehensä asioineen uskottava ja kiinnostava?

En voi moittia. Kirjan päähenkilö muistuttaa minua pelottavan paljon, vaikka onkin rikas.

Hänen tunnin vapauden kaipuunsa, selittämätön joutavan oleksemisen halunsa, vaikeus vastustaa oluen äkillistä kutsua, keskustelun kammo, kuoleman kaipuu, possessiivisuffiksien silmitön viha, misofonia eli maiskuttelun inho, terapian halveeraaminen, uskoutumisen kauhu – meissä miehissä on paljon yhteistä.

Outoa, että nainen näkee ja sanoo sen niin selvästi. Saisio kuorii miestä kuin sipulia ja panee tämän joten kuten julmasti itse tunnustamaan.

Tärkeintä on ymmärtää olevansa sipuli, ydintä vaille.

Tämän näki Peer Gynt, eikä pitänyt näkemästään.

Minä taas olen omasta sipuliudestani huojentunut, mitä minä ytimellä.

Kyllä Saisio myös erehtyy. Esimerkiksi tenniksen suhteen; emme totisesti häviä tahallamme. Emme koskaan.

Ja sitten todella paha moka: Murtopalloa ei ikinä voiteta ässäsyötöllä.

Korjattaneen toiseen painokseen.

Erehdyksen hyvittää kuitenkin jo yksi lause, ilmiömäinen, tosi.

Terveet ihmiset eivät ole kovin tarkkoja.

Mistä kirja sitten kertoo? Sanotaan vaikka näin: Mies löytää ystävänsä kuolinilmoituksesta muistosäkeen, jonka syytä hän lähtee etsimään.

Eikä merta enää ole.

Selitys löytyy – ja hukkuu tietty saman tien.

Jännite säilyy alusta loppuun siitä huolimatta, että väliin tunkee oudon paljon ihmisiä ja tapahtumia ja täysin turha, lähes puuduttava interrail-matka.

Parasta kirjassa on miehen ja hänen vaimonsa, rakkaansa, Kristan suhteen kuvaus. (Krista todella rakastaa miestä sillä äärimmäisen harvinaisella tavalla, että piatu haluaa häntä, haluaa hänelle myös hyvää!)

On ihme, ellei se siirry nopeasti näyttämölle.

Nainen ei usko puhetta

Mutta puhumiseen se uskoo.

Kirjassa on paljon aforismin kaltaisia äkillisiä viisauksia ja yksi täydellinen helmi. Lopetan miehekkäästi siihen:

Niin kuin jokainen aamu on uusi, on myös unesta heräävä joka aamu eri ihminen, ja kun kaksi eri ihmistä kohtaa toisensa aamussa, sen havaitsemisesta puhkeava ilo synnyttää kielekseen halauksen.

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa

HHHH Siltala 2016. 403 sivua.


Kommentit (1)

  • Outi

    Markku Selin mainittu 💜

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet