Musiikki

Pianistin piruntanssissa nuotitkin olivat lähteä lentoon – Olli Mustosen soitossa on villiä rosoa

Konserttiarvio: Ainutlaatuinen Olli Mustonen veti Kangasala-talon täpötäyteen innokasta yleisöä.

Eriika Ahopelto / Aamulehti
Pianistin piruntanssissa nuotitkin olivat lähteä lentoon – Olli Mustosen soitossa on villiä rosoa

Pianisti Olli Mustosella on menossa Beethoven-kausi.

Harri HautalaAamulehti

Pianisti Olli Mustonen on live-ihminen; se, mikä hyvin helposti kuulostaisi levyltä koettuna ärsyttävältä ja kummalliselta, onkin konserttitilanteessa mahdollisimman aitoa musisointia.

Mustosen tulkitsijapersoonallisuus on niin ehdoton ja magneettinen, että hän pystyy houkuttelemaan kuulijat omien näkemystensä taakse.

Ääriään myöten Kangasala-talon konserttisalin täyttänyt yleisö sai nyt kuulla ylimääräistä myöten täsmälleen saman ohjelman, jonka Mustonen soitti elokuussa Mäntän musiikkijuhlilla.

Varsinaisessa ohjelmassa oli neljä Ludwig van Beethovenin pianosonaattia; kaksi ensimmäistä sonaattia varhaisesta opuksesta 2 sekä kaksi keskikauden sonaattia, opukset nro 22 ja 23.

Mäntän Göstan kaikuisemmassa akustiikassa Mustonen sai vieläkin enemmän irti sonaattien hitaiden osien laulavuudesta ja avaruudellisesta soinnista kuin Kangasala-talon kuivemmassa tilassa.

Silti opuksen 2 sonaateissa juuri hitaat osat olivat nytkin erityisiä helmiä. Niin hurjapäisesti kuin Mustonen kävikin nuottien kimppuun nopeissa osissa, hitaissa osissa hän tuntui tiputtelevan jumalaisia säveliä kuin säveltäjä itse pilven reunalta.

Kaikkein runollisimmillaan tämä puoli tuli ilmi opuksen nro 2 A-duurisonaatin toisessa osassa, jonka hiljaisissa soinneissa oli vanhan seinäkellon lyönnin viisautta, ajattomuutta ja painavuutta.

Varhaisen f-mollisonaatin loikkivaan avausosaan Mustonen loi hämmästyttävän painovoimaefektin, jossa sävelet liikkuivat radoillaan yhtä vääjäämättömällä varmuudella kuin kiertoradoillaan kulkevat taivaankappaleet.

Saman sonaatin finaalin suuren teeman Mustonen sai laulamaan sykähdyttävällä teholla yksinkertaisesti, mutta päättäväisesti. Katsokaa, olen tullut, tuntui Beethoven julistavan tällä sonaatillaan.

F-duurisonaatissa opus 54 Mustonen nivoi tiiviisti toisiinsa ensiosan menneisyyteen katsovan menuettimaisuuden ja päätösosan hengästyttävän uuden ajan ilmaisun.

Bach rauhoitti lopussa

Konsertin huipennus oli kuuluisa Appassionata-sonaatti, jonka myrsky ja kiihko ovat puhdasta romantiikkaa ja ennustavat musiikin ja maailman tulevaisuutta pelottavankin osuvasti.

Mustosen soitossa oli villiä rosoa, hiukset nostattavaa hurmiota, eläimellistä raivoa, mutta myös hitaan variaatio-osan vaatimaa keinuvaa kauneutta.

Lopun lennokkaassa piruntanssissa eivät nuotitkaan enää tahtoneet pysyä paikoillaan.

Ylimääräisenä kuultu Bachin herkkä Inventio rauhoitti tulikuumaksi käynyttä tunnelmaa. Ja Bachiltahan Beethovenkin musiikilliset vaikutteensa haki.

Olli Mustonen, piano

★★★★

Kangasala-talo 11.1.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio