Matti KuuselaAamulehti

Tamperelainen Teatteri Telakka uudistaa organisaatiotaan. Vuodesta 2013 teatterin tuottajana toiminut Pertti Huovinen ei jatka enää Telakan palveluksessa.

Hän ilmoitti lähdöstään itse medialle osoittamassaan uudenvuoden tervehdyksessä.

Mistä oikein on kysymys, Teatteri Telakan hallituksen puheenjohtaja Piia Soikkeli?

–Pyrimme jakamaan toimistotyöntekijän valtavaa työtaakkaa siten, että yhden kokopäiväisen asemasta palkkaamme toimistolle kaksi osa-aikaista työntekijää, kertoo Soikkeli.

–Pertille osa-aikainen työ ei sopinut. Olemme pahoillamme, olisimme jatkaneet hänen kanssaan kovin mielellämme, sanoo Soikkeli.

Muitakin muutoksia lienee luvassa.

–Teatterin hallintoa ja kaikkien työntekijöiden toimenkuvia tarkastellaan kevätkauden 2018 aikana, sanoo Soikkeli

Vehmas ja Loimuneva uudet kasvot

Tulevan kevään aikana toimiston työt tekevät Terhi Loimuneva ja Heidi Vehmas.

Kerrotko vielä – millä tavalla kaksi osa-aikaista saa aikaan enemmän kuin yksi kokopäiväinen?

–Ihmisillä on erilaisia osaamisalueita. Ja kahdella ihmisellä niitä on usein enemmän kuin yhdellä, sanoo Soikkeli.

– Kaksi osa-aikaista työskentelee vuoden alusta 120% yhteenlasketulla työajalla, kun tuottaja työskenteli 100% kokonaistyöajalla. Tavoitteena on kasvattaa työaikaa, mikäli valtion ja kaupungin tuet nousevat.

–Jos meillä olisi rahaa, olisimme ilman muuta palkanneet kaksi kokopäiväistä. Teatteri Telakan toiminnassa totisesti riittää työtä kahdelle kokopäiväsellekin, Piia Soikkeli sanoo.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet