Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Tähtijutut Moro Näköislehti Mielipiteet

Onko Sanni oikeasti kaadettu rappukäytävään? Artisti paljastaa sanoitusten taustoja

Tehdään välittömästi poikkeus ja lähetetään terveisiä. Eli jos olet kuulolla, Paula Vesala , tässä olisi kaino pyyntö: SANNI haluaisi tehdä kanssasi musiikkia. - Mä arvostan paljon Chisun , Maija Vilkkumaan ja Paula Vesalan tapaisia muusikkoartisteja. Paula Vesalan kanssa olisi mahtavaa tehdä biisi, Kurkisuo sanoo. Ja sitten asiaan. 23-vuotias Sanni Kurkisuo on kiistatta Suomen suosituimpia artisteja. Siitä kertovat kaksi Emma-palkintoa, kymmenet miljoonat striimaukset Spotifyssa ja radioiden soittolistojen suvereeni hallinta. Kolmas albumi, SANNI , myi platinaa jo ennen, kuin sitä oli virallisesti julkaistu. Albumilta julkaistiin ennakkoon kolme singleä: Että mitähän vittua, Vahinko ja Oo se kun oot . Kaksi ensimmäistä herättivät ilmestyessään kohinaa: v-sanaa pidettiin artistin suuhun sopimattomana, Vahinko -musiikkivideosta puolestaan löydettiin jopa pedofiilisiä piirteitä. Kurkisuota soraäänet eivät hiljentäneet. Kirosanakohua hän on kertonut seuranneensa lähinnä huvittuneena, ja Vahinko -hässäkkää hän kuvailee väärinymmärrykseksi, jonka haluaisi jättää jo taakseen. Uudella albumilla kuullaan siis entistä suorapuheisempi SANNI, jota ei enää pelota, mitä ihmiset hänestä ajattelevat. - Kaikkia ei voi ikinä miellyttää, joten mä haluan olla mieliksi vain taiteelleni. Jos se resonoi jollekin muulle, niin se on vain plussaa. Moukari-kappaleessa asioita, joita on sanottu Kurkisuo kirjoittaa omakohtaisia tarinoita, jotka saavat innoituksen hänen omasta elämästään. Faktoina niitä ei voi lukea. - Ne asiat ovat joko tapahtuneet mulle tai mä olen kokenut sellaisia tuntemuksia. Riimien ja taiteen täydentämiseksi on välillä tarpeellista turvautua värikynään, mutta esimerkiksi Moukari -kappaleeseen Kurkisuo kirjoitti suoraan sellaisia asioita, joita hänelle on sanottu. Mutta miksi me edes haluamme tietää, onko SANNI oikeasti kaadettu rappukäytävään tai ovatko hänen ihmissuhteensa todella sellaisia kuin kappaleissa kuvataan? Kurkisuo uskoo, että selitys löytyy tästä ajasta. - Nykyaikana on niin paljon bullshitiä, että ihmisiä kiinnostaa totuus. Ihmisiin resonoi aitous. Kurkisuo kertoo, että mitä aidompia ja omakohtaisempia tekstejä hän on kirjoittanut, sitä enemmän palautetta hän on saanut. Tää on kuin suoraan mun elämästä , sanovat fanit. ”Jos en ole kokenut jotain, niin en osaa siitä kirjoittaa” Omakohtaisiin tarinoihin tarttuminen on artistille luontevaa – ja ehkä hieman välttämätöntäkin. - Mun on vaikea nyhjäistä tyhjästä aiheita. Jos mä en ole kokenut jotain, niin mä en osaa siitä myöskään kirjoittaa. Omakohtaisuuden lisäksi SANNIN musiikille tyypillistä on ajankohtaisuus. Sitä metsästetään yhdessä tuottaja Hank Solon kanssa. Globaalit trendit nivoutuvat osaksi lohjalaistaustaisen laulajan tarinaa, ja kun maailmanmusiikki muuttuu, muuttuu myös SANNI. - Me pyritään tekemään jotain, mitä ei ole vielä kuultu. Uuden albumin tekemistä hän kuvailee ”virtaavaksi”. Single-julkaisujen lisäksi Kurkisuo on esiintynyt esimerkiksi Hank Solon debyyttikappaleella Söpö . Kesän hän kiersi ahkerasti festareita, eikä musiikin tekeminen prosessina katkennut oikeastaan missään vaiheessa. Vaikeinta on päästää irti valmiista kappaleesta Mikä sitten on työn paras osa? Se, kun saa ripustaa jälleen yhden platinalevyn seinälle, vai se, kun näkee valmiin musiikkivideon ensimmäistä kertaa? Ei kumpikaan. Paras työvaihe on se, kun idea tulee. - Jos biisistä on valmiina vaikka vain kolmasosa ja kaikki muu puuttuu, se on todella innostava vaihe. Silloin biisi voi lähteä ihan mihin suuntaan tahansa. Siksi vaikeinta onkin päästää irti valmiista kappaleesta. - Taiteilija haluaisi aina vielä kerran tökätä pensselillä. SANNI Tampere-talon Isossa salissa 23.11. klo 19. Syntynyt Lohjalla 26. toukokuuta 1993. Julkaissut kolme albumia: Sotke mut (2013), Lelu (2015), Sanni (2016). Näytteli pääosan elokuvassa Miss Farkku-Suomi . Saanut kaksi kertaa vuoden naissolistin Emma-palkinnon. Osallistui Vain elämää -ohjelman neljännelle tuotantokaudelle.