Teatteri

Onko meitä koskaan loukattu näin pahasti? Mannerheim pakottaa punavangin nöyryyttävään tekoon teatteriesityksessä

Teatteriarvio: Legioonateatteri puhkoo sinivalkoista kuplaa viiden tähden arvosta.

Silja Sorri
Onko meitä koskaan loukattu näin pahasti? Mannerheim pakottaa punavangin nöyryyttävään tekoon teatteriesityksessä

Näyttämöllä oikealta vasemmalle vallan mainiot Venla Maijanen, Antti Matikainen, Mikko Marttinen, Lauri Kapanen

Matti KuuselaAamulehti

Kenraali Mannerheim seisoo Leinolan kalliolla pannumyssy päässä ja tähyilee tyhjistä vessapaperirullista tehdyillä kiikareilla rintamalle.

Mannerheim tajuaa Kalevankankaan olevan turhan lähellä ja päättää paeta taisteluja Ruotsiin. Lähtö kuitenkin viivästyy, sillä hänen pehmolelunsa on hukassa.

Sitä etsittäessä kenraalin eteen tuodaan kaksi punavankia.

Mannerheim määrää petturit oitis teloitettavaksi.

Toinen heistä, muonamies Mäkinen Vilppulasta, herättää valkoisten sotapäällikössä äkillisen seksuaalisen halun ja hän pakottaa punavangin suuseksiin vähän sivummalla.

"Asento, lepo, suu auki!" kuuluvat kelpo kenraalin komennot.

Näin riettaasti ja epäkunnioittavasti alkaa Legioonateatterin esitys Mein Gott, mikä kansa!, joka tuli ensi-iltaan lauantaina Nekalassa.

No, olemme tottuneet siihen, että Mannerheim esitetään pelkurina ja homoseksuaalina.

Legioonateatteri menee itsenäisen Suomen rienaamisessa kuitenkin vielä pidemmälle ja alkaa pilkata jopa Antti Rokkaa!

Se tapahtuu äärimmäisen taitavasti: kaksi nuorta, kaunista naista lausuu Rokan kuuluisia repliikkejä imelän lipevästi.

Ja katso: itsensä Väinö Linnan teksti alkaa tuntua siltä istumalta tekopyhältä ja sotahullulta.

Kuunnelkaa heitä!

No hyvä. Ennen kuin alatte enemmän ärsyyntyä teidän on syytä tietää, että esityksen takana on parikymmentä syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta.

Siis juuri heitä, joista olette (olevinanne) huolissanne. Nyt on erinomainen tilaisuus tarkastella, mitä nämä nuoret sinivalkoisesta kuplastamme ajattelevat.

Ennen kuin ryhtyvät puhkomaan sitä muutenkin kuin sanoin.

Kas kun Mein Gott, mikä kansa! on omistettu satavuotiaalle Suomelle.

Äkkiä käy ilmi, että Legioonateatterin nuoret ajattelevat Suomesta ja sisusta täysin toisin kuin isänmaallisuudella Linnassa mässäilleet eliitti, keskiluokka ja niiden hyvin pukeutuva partnerinsa media.

Esitys tuulettaa sinivalkoista kuplaa niin raikkaasti ja terävästi, että sen päätyttyä pelkkä ajatus Finlandiasta Veikko Antero Koskenniemen loihtimin sulosanoin nostaa oksennuksen kurkkuun.

Samalla palaa mieleen ankarana myötähäpeänä tapa, jolla Ylen smokkitoimittajat juhlaa puffasivat.

Itsesaastutus ei tässä kohtaa ole yhtään huono sana.

Huumeet ja eurot

Legioonateatterin nuoret pohtivat esityksessä aivan vakavissaan, voisiko teatteria tekemällä muuttaa maailmaa ja saada ajatuksensa läpi.

Nopeasti he tajuavat tämän mahdottomaksi.

Tällaisena 40 vuotta sanomalehteä tehneenä setämiehenä voin kertoa, että Suomessa nuorta kuunnellaan vain jos hän osaa sijoittaa 300 000 euroa tai kiekon maaliin tai kertoo avoimesti käyttävänsä kovia huumeita.

Näistä asioista saa keskiluokka kicksejä.

Tanssi, älä tapa

Palataan vielä Antti Rokkaan, joka odottelee konepistoolin kanssa pitkin aukeaa etenevää ryssäpataljoonaa.

Mitä tehdään, kyselevät muut miehet. "Tapetaan tietysti", vastaa Rokka, "muuta vaihtoehtoa ei ole."

Vaan on sentään. Lähestyvät venäläiset panevatkin yllättäen tanssiksi! Suomalaiset sotilaat seuraavat hämmentyneinä Kalinkan tahdissa ripaskaa tanssivia sotilaita.

Ja annas olla. Kun musiikki vaihtuu Uralin pihlajaksi, he jättävät aseensa kuusen alle ja lähtevät valssiin venäläisten kanssa.

Tappamiselle on sittenkin vaihtoehto. Tanssiminen.

Häpeä ja syyllisyys

Mei Gott, mikä kansa! on hervottoman hauska esitys eikä suinkaan pelkkää eliitin pilkkaa.

Se nostaa esiin myös kaikkein kipeimmät kysymykset nuorten omasta elämästä – häpeän, pelon, köyhyyden, syyllisyyden ja kohtaamisen vaikeuden.

Esityksen tekotapa on tuttu: työpajaan osallistuvat nuoret kertovat, mikä mieltä painaa ja mitä haluavat sanoa, ohjaaja Timo Seppälä valitsee ajankohtaisimmat ja nostaa ne näyttämölle.

Sen jälkeen harjoitellaan hullun lailla, kunnes uskalletaan kuin ihmeen kaupalla nousta yhdessä näyttämölle kaiken maailman ihmisten eteen.

Ja se hetki on paras maailmassa, niin esiintyjille kuin katsojille.

Mein Gott, mikä kansa!

★★★★★

Ohjaus Timo Seppälä.

Käsikirjoitus: Timo Seppälä ja työryhmä.

Valot Heikki Häkkinen.

Ensi-ilta la 9.12 Legioonateatterissa.

Seuraava esitys 13.12. klo 19.


Kommentit (13)

  • Setämies 65

    Kaikki vähänkään kiinnostava kulttuuri ja minkään arvoinen uusi tietämys tulee 80-90-2000-luvuilla syntyneiltä. Minun sukupolveni voisi jo vaieta ja ottaa opikseen, katsoa, ihmetellä ja oppia uutta, hyödyllistä, totuutta ja rakkautta. Mutta kun ei! Ollaan niin tietävinään. Katsokaa miksi olemne tänän maailman saattaneet. Se kertoo kyllä siitä minkä osa näistä nuorista laillamme on menettänyt. Se voidaan rakentaa uudestaan mutta vain niin että pysähdymme, kuuntelemme, opimme rakastamaan itseämme ja sitten muita.

  • Nimetön

    Kuusela on hyvä kirjoittaja. Näytelmästä en tiedä kun en ole nähnyt.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio