Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

"Olen vetänyt vatsaani sisään viisivuotispäivästä asti" – Raisa Jäntti tuo esiin baletin julman kauniin maailman ainutlaatuisen rehellisesti

Raisa Jäntti muistaa täsmälleen, milloin alkoi kirjoittaa uutta runokokoelmaansa Grand plié . –Se oli toukokuussa 2015. Pudotin ensin postilaatikkoon ensimmäisen kokoelmani ja kävin sen jälkeen ostamassa kuusi muistikirjaa, kertoo Jäntti. –Päätin, etten lue mitä olen kirjoittanut ennen kuin ne kaikki ovat täynnä. Halusin välttää kaiken kangistavan itsekritiikin. Olen vetänyt vatsaani sisään viisivuotispäivästä asti enkä usko että lopetan ennen kuin kuolen jos sittenkään. Palkittu runoilija Jäntin postiin panema kokoelma ei ollut mikä tahansa teos: Läpilyöntikipu voitti arvostetun Runokaarina-palkinnon. Jo siinä pilkahti muutaman kerran Grand plién täyttävä baletti, Jäntin lapsuuden ja nuoruuden harrastus. –Olin päättänyt, etten kyllä ikinä kirjoita baletista. Niin moni oli ehdottanut sitä minulle. Jos ajatus tulee ulkopuolelta, onko se minulle itselleni tärkeä? Tällaista mietin vuosia, sanoo Jäntti, 39. Vieraileva opettaja ei salli pikkuhousuja treenipuvun alle,/puuterinväriset sloggit kiskotaan sukkahousujen alta pois ja/yhdessä me häpeämme/läpi tämän karvaisen+plié+n,/mitään ymmärtämättömät isät hikoilevat penkeillä salin laidalla/äidit mittailevat/ toistensa tyttäriä. Uusi näkökulma –Löysin lopulta oman näkökulman. Päätin jättää pois kaiken, mitä baletissa yleensä nähdään, siis hienot puvut ja esitykset. Niin syntyi järisyttävän hyvä ja tärkeä teos. Kaikkien baletin, voimistelun ja minkä tahansa lasten intohimoisen harrastuksen piirissä elävän isän, äidin, valmentajan, mummon, papan, opettajan ja ihmisen pitää lukea tämä kirja. Se on täynnä kipua, nälkää, unelmaa, intohimoa ja tummaa iloa niin läheltä katsottuna ja kerrottuna, että melkein ymmärtää. Mutta vain melkein. Baletin kaamea lumo jäänee ainakin miehelle ikuiseksi salaisuudeksi. lasken päivän ilonaiheet erottuvat kylkiluut Jäntti kirjoitti muistikirjat täyteen Tampereen kahviloissa, käsin, mustalla mustekynällä. –Käsin kirjoittaminen helpottaa ajattelua, liike on vähän samanlainen kuin baletissa. Sain jopa penikan oikeaan käteeni, nauraa Jäntti. – Rasitusvamma tuntui kauhean hyvältä, ansaitulta kivulta, kirjoitinhan paljon baletin aiheuttamasta kärsimyksestä. Kotona Kissanmaalla Juttelemme baletista ja kirjoittamisesta Jäntin kotona Kissanmaalla. –Opiskelin Jyväskylässä taidehistoriaa, mutta muutin Tampereelle koska halusin asua juuri täällä. Murrekin tuntuu oikealta. Olen syntynyt ja kasvanut Äetsässä, kertoo Vammalassa viisivuotiaana baletin aloittanut runoilija. –Halusin olla hyvä ja aika hyvä olinkin. Unelma-ammattini oli tanssinopettaja. Kaikki loppui, kun pyrin Turkuun konservatorioon. En päässyt, vaikka olin mielestäni tehnyt kaikkeni. Lopetin baletin siihen päivään, kuin seinään. Enkä koskaan heitä käyttökelvottomia/tossuja roskikseen Ajattelen ketkä/asuisivat niissä rotat hiiret/hyönteiset Niiden epäreilu keveys Unia, lisää unia Jäntti jätti baletin, mutta baletti ei häntä. –Näen yhtä unia, jatkuvasti. Kun aloin kirjoittaa kokoelmaa, balettiunet olivat ihania, lensin näyttämöllä. Mitä lähemmäksi kirjan painaminen tuli, sitä ahdistavammaksi muuttuivat unet. Olin näyttämöllä, enkä osannut mitään, kertoo Raisa Jäntti. –Kirjoittaminen oli kuitenkin vapauttavaa. Oli yllättävän riemullista palata siihen maailmaan. Tuoksutkin tulivat takaisin. Mikä on baletin hallitsevin tuoksu? –Pienen tytön hien ja rätin ja tossupohjien nahan yhdistelmä, se haju joka syntyy, kun kostuttaa tossut etteivät ne liukuisi liikaa, nauraa Jäntti. Kaikki on vaikeaa Grand Plié on täynnä pysähdyttäviä kuvia ja lauseita. Kaikki on vaikeaa sen jälkeen kun täyttää 12 vuotta –Näin meille usein sanottiin. Että pitää opetella nyt. kaikki muuttuu vaikeammaksi kun täyttää 12 vuotta. Ja niinhän se baletissa on. Kirja on monella tavalla järkyttävää luettavaa: ainainen nälkä, orastava anoreksia, ahmiminen, kipu, veriset tossut, irtoavat kynnet, kylmyys ja väsymys, luvatta kasvavat rinnat, vastahakoiset lonkat, virheitä etsivät opettajat – ja alati vaaniva peili, joka ei armoa anna. –Opettajan ei tarvitse olla ilkeä. Nuori osaa olla aivan tarpeeksi julma itselleen. Peili on siinä hyvä apu. Ainoa joka ihoani koskettaa on opettajan liikeratojani korjaava käsi Mitä vanhemmat ja baletinopettajasi ovat kirjasta sanoneet? –Annoin sen vanhemmilleni ja toivoin, että lukisivat sen minuun liittymättömänä, hymyilee runoilija lempeästi. –Ensin ajattelin lähettää sen tanssinopettajalleni, mutten taida sittenkään. Kirja voi tuntua epäreilulta, koska tanssinopettaja ei saa siinä suunvuoroa. Intohimon kuvaus –Tarkoitukseni ei ollut kirjoittaa järkyttävää kirjaa. En kadu yhtään, että aloitin baletin. Se on tuonut elämääni paljon iloa. Kyse on intohimosta, niin baletissa kuin kirjassani. Pidän Grand pliéta ennen muuta intohimon kuvauksena, Jäntti miettii. –Huomasin kyllä nopeasti, että nyt on tainnut tulla kirjoitettua jotain painavaa. Ensimmäiset lukijat esittivät sen verran vahvoja mielipiteitä, että säikähdin, myöntää Jäntti. –Vastuu alkoi painaa, mutta olen kirjaan tyytyväinen. Pidän sitä hyvin valmiina. Jos saa tossut kulumaan puhki, täytyy varmasti olla olemassa Kirjan kustantaja on uusi Puru-kollektiivi. –Se on muutaman tamperelaisrunoilijan vajaa vuosi sitten perustama, sanoo Jäntti. –Kollektiivimuotoinen työskentely sopii minulle tosi hyvin, sillä olemme toimiva työyhteisö myös julkaisemisen ulkopuolella. Kaikkea hyvää Puru-kollektiiville. Juuri tällaisia kirjoja ja kollektiiveja maailma tarvitsee, jonkun vilkuttamaan perään kun opettaja tai kustantaja ei ehdi tai kehtaa. Putoamme toisesta päästä ulos kun pukujen koot loppuvat. Jalkaterien luut eivät mahdu edes leveälestisiin kenkiin, olemme 21, mitä nyt, minne kipe ät polvemme nyt, (ja hän päästää ulos salista, ei vilkuta perään.) Tyttö haluaa balettiin Ja vielä viimeinen kysymys: suositteletko balettia pikkutytöille? Raisa Jäntti huokaa. –Arvaa vaan, montako kertaa minulta tätä kysytään. –Se riippuu niin paljon tytöstä itsestään. Jos nauttii kurinalaisuudesta ja on kunniahimoinen ja niin intohimoinen, että menee itsensä kieltämisen puolelle, niin baletti on varmasti hyvä valinta, sanoo Jäntti. –Varomaton voi kuitenkin hajottaa ja hävittää itsensä. Heitäkin olen nähnyt. Emme ymmärrä vaihtaa lajia edes silloin kun musta sänki tunkeutuu vaaleanpunaisten sukkahousujen läpi. Poistamme itsestämme kaiken: karvat.Veren. Runoilija, syntynyt vuonna 1979 Äetsässä, jossa viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa. Opinnot Jyväskylän yliopistossa. Filosofian maisteri, pääaineena taidehistoria. Keskisuomalaisen kuvataidekriitikko. Asuu Tampereella Kissanmaalla. Ensimmäinen runokokoelma Läpilyöntikipu voitti Runokaarina-palkinnon vuonna 2015. Toinen kokoelma Grand plié ilmestyi helmikuun alussa. Harrasti balettia 15 vuotta. Jos saa tossut kulumaan puhki, täytyy varmasti olla olemassa