Teatteri

Ohjaajan ilmoitus sai nokialaispojan kyyneliin – Ilmari Kujansuu, 10, nappasi TTT:n suurmusikaalin pääosan

Ilmari Kujansuu on yksi kuudesta pojasta, jotka valittiin Billy Elliot -musikaalin pääosaan.

Kari Sunnari
Ohjaajan ilmoitus sai nokialaispojan kyyneliin – Ilmari Kujansuu, 10, nappasi TTT:n suurmusikaalin pääosan

Esitykseen valittuun kuusikkoon kuuluvat Ilmari Kujansuun lisäksi Simo Riihelä, Jiri Rajala, Nuutti Kerppilä, Juho Mönkkönen ja Osku Perkiö.

Mika JyräväAlma Media

Kun Ilmari Kujansuu sai kuulla pääsevänsä esittämään yhtä Billy Elliot -musikaalin päärooleista, häneltä pääsi itku. 10-vuotias nokialaispoika itki ilosta.

–Se tuntui ihanalta. Menimme huoneeseen, jossa kerrottiin, miten minulla on mennyt, ja ohjaaja tarjosi Michaelin roolia.

Ilmari on maaliskuusta lähtien treenannut 16 pojan joukossa Billy Elliot -koulussa, johon hän pääsi Tampereen Työväen Teatterin koe-esiintymisen kautta. Pyrkijöitä oli noin 150.

Helmikuussa koe-esiintymiseen osallistuessaan Ilmari ei vielä tiennyt, mihin musikaaliin teatteri haki esiintyjiä. Koe-esiintymisessä pojat tanssivat, lauloivat ja eläytyivät yhdessä ja erikseen. Kovan karsinnan tuloksena pojista 16 valikoitui jatkoon.

Mika Jyrävä
Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot -ensi-ilta on lokakuussa 2018.

Tampereen Työväen Teatterin Billy Elliot -ensi-ilta on lokakuussa 2018.

Tiukkaa treeniä maaliskuusta lähtien

Vahalahden koulussa neljättä luokkaa käyvälle Ilmarille esiintyminen ei ole uusi juttu. Pienestä pitäen paljon lastenteatteria nähnyt Ilmari ilmoitti neljävuotiaana, että hänestä tulee näyttelijä. Ilmari on esittänyt kotona itse tekemiään näytelmiä, ja viimeiset 3,5 vuotta hän on ollut mukana teatteriryhmä Romeon toiminnassa.

Nyt Ilmari menee jo kotonaan Nokian Sarkolassa sujuvasti eteenpäin steppiaskelin ja kärrynpyörin. Kolmoispiruettikin sujuu jo. Näin ei ollut vielä viime keväänä.

–Teatteria olen harrastanut aiemmin, mutta tanssia en ollenkaan. Aluksi baletti ja steppi tuntuivat vierailta. Stepistä on tiennyt melkein mitään, mutta kyllä se tuli tutuksi. Onhan tämä ollut aika erilaista.

Billy Elliot -koulu on tarkoittanut kuutta treenituntia viikossa. Pari tuntia steppiä, pari tuntia balettia ja lisäksi laulua, tanssia ja näyttämötaiteita.

–Tanssia en ole harrastanut ollenkaan, joten olen aika paljon kehittynyt. Aika nollista lähdin laulussakin, en tiennytkään, että olen tuollainen laulaja. Michaelilla on yksi soolobiisikin.

Michaelin rooliin ei kuulu niin paljoa balettia kuin Billyn rooliin, mutta steppaus on iso osa Michaelin roolia. Musikaalissa Ilmari pääsee esittämään myös oman steppinumeronsa. Ilmarille esityksen kohokohta on Michaelin soolo.

–Se on tosi hauska. Vedän soolon ja steppaan Billyn kanssa siinä. Michael ihmettelee, miksi Billy ei voi ilmaista itseään sellaisena kuin on, vaan piilottelee sitä.

Päivittäiset treenit alkavat tammikuussa

Rooleihin valitut saivat tiedon valinnastaan jo lokakuun lopussa, mutta tiedosta ei hiiskuttu ennen sunnuntaita, jolloin kolme Billyn rooliin ja kolme Michaelin rooliin valittua julkistettiin.

Viralliset musikaaliharjoitukset eivät ole vielä alkaneet, mutta Billy-koulu jatkuu kuusikon yhteistreenein säännöllisesti.

Tammikuun loppupuolella alkaa parin kuukauden näyttämöharjoitusjakso, jolloin koko työryhmä on teatterilla joka päivä. Ilmarin osalta tämä tarkoittaa sitä, että 1–2 päivänä viikossa on jätettävä koulu väliin. Poikien treeniosuudet on jaettu aamu-, päivä- ja iltavuoroihin, ja joku vuoroista sattuu jokaisen kohdalle päivittäin.

–Vähän raskaalta kuulostaa, mutta odotan sitä kuitenkin innolla.

Mika Jyrävä
Nokian Sarkolassa asuva 10-vuotias Ilmari Kujansuu on yksi kolmesta Michael Caffreyn roolin esittäjästä Billy Elliot -musikaalissa.

Nokian Sarkolassa asuva 10-vuotias Ilmari Kujansuu on yksi kolmesta Michael Caffreyn roolin esittäjästä Billy Elliot -musikaalissa.

Edessä on lukemattomia treenitunteja, ennen kuin vuoden 2018 lokakuussa on aika nousta estradille yleisön eteen. Ei ole suuri yllätys, mitkä tallenteet ovat pyörineet Kujansuun perheen televisiossa viime aikoina tiiviisti.

–Olen aika paljon katsonut Billy Elliot -elokuvaa, ainakin kymmenen kertaa. Ja Lontoon Billy on superhyvä, se vetää ihan tuosta vaan täydellisesti. Samoin Michael.

Lontoossa esitetyn Billy Elliot -musikaalin taltioinnista tullaan ottamaan Sarkolassa vielä moneen kertaan vaikutteita. Ilmari ei vielä haaveile Lontoon lavoista, mutta ensimmäinen porras kohti tarkentunutta tavoitetta on nyt noustu.

–Tavoitteeni on päästä Tampereen Työväen Teatteriin näyttelijäksi.


Lue myös nämä


Kommentit (1)

  • lasten hyväksikäyttöä

    Liian iso ja sitova rooli noin nuorelle vaikka olisi kuinka innoissaan. Kyllä lapsen pitäisi saada olla lapsi vaikka näyttelemisestä nauttiikin. Kyseenalaista yleisönkalastelua TTT:ltä ottaa tämä näytelmä ohjelmistoon jos rooliin ei edes harkittu aikuista ammattilaista. Elokuvassa ehkä eri asia koska rajallinen kuvausaika ei ehkä haittaa muuta elämää yhtä pahasti.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet