Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Neiti U muistelee niin sanottua ihmissuhdehistoriaansa lukijan haastaen

Arkkitehti, näytelmäkirjailija Eeva Turusen (s. 1983 Tampereella) esikoisteoksen päällimmäinen ja tärkein saavutus on luova kieli. Sanavalinnat ja lauserakenteet poikkeavat kaikesta aiemmin lukemastani, teksti on hyvin omintakeista. Kieltä leimaa uudenlaisten sanajohdannaisten käyttö ja sanavalintojen viistous, joka toteutuu usein helppolukuisuuden kustannuksella. "Neiti N ajattelee levollisen sammalajatuksen. Hän on poikkeuksellisesti kykenevä torkahtamaan." Virkerakenteissa huokuvat myös vanhojen aikojen varjot. Teksti vaatii heti kättelyssä lukijaa joko hyväksymään tai hylkäämään tämän tyylin. Se on yhtä aikaa sekä puoleensavetävää ja kiehtovaa että suunnattoman rasittavaa. Kyse on pääosin tekstin monimutkaistamisesta, joka ei lähtökohtaisesti paranna lukukokemusta koskaan. Egoonsa kompastelevat henkilöt Turusen teksti on hyvin visuaalista ja hänen kuvaamiensa henkilöiden havaintotulvat luovat tekstiin yllättäviä, sykähdyttäviäkin kuvia. Henkilöt ovat myös itseensä käpertyneitä, ylivirittyneen itsetarkkailun hermostuttamia. He vauhkoontuvat tulivuorenpurkauksen pelosta, asuntonsa kuntotarkkailusta, nykyisen tyttöystävän entisen poikaystävän vanhempien olemassaolosta. Edestakaisin sahaavan mielen ja neuroottisuuden kuvaajana Turunen on vertaansa vailla. Itseään kommentoivaa Turusen tekstikokoelman juonettomuus, päämäärättömyys ja visuaalisuus tuo mieleen episodielokuvat. Myös kirjoitus on vahvasti itsestään tietoista, loppua kohti metatekstit tulevat aina vain selkeämmin esiin. Teksti kommentoi itseään suoraan erityisesti episodissa Skarabee hei, ehkä teoriassa : "ajattelen, etten kirjoittaisi Skarabeesta, hän ei saisi lukea kirjastani olleensa olemassa", lataa entistä parisuhdettaan vatvova kertoja. Tekstin absurdius tuo mieleen jopa Franz Kafkan: "Skarabee on entinen rakastettuni / muunsin hänet Skarabeeksi tahdonvoimallani / ajattelin: muuttukoon hän hyönteiseksi", etenevät proosarunomaisen lyhyet rivit. Intertekstuaalinen, ohihäivähtävä viittaus Kafkan Muodonmuutokseen käy vähän liiankin kevyesti. Metatekstuaalisuus yltyy äärimmilleen tekstissä Näyttävä heinäsorsakoiras juhlapuvussaan. Siinä neitiherra viettää 29-vuotisjuhliaan ja yliviivaa kaiken aikaa osia tekstistään korvaten ne heti uudella. Näin Turunen saattaa kertojan kokemukset ja tekstin merkitykset jatkuvasti kyseenalaisiksi. Hyvin postmodernia siis. Tv-viihteen ystävät tunnistavat tämän Jope-kielenä. Kärsimättömiä aikoja Välillä kertoja myös alleviivaa tekstiä ja kommentoi lukijaa. Siinä tulee myös teoksen asemointi maailmaamme. Kirjoittajakin on tainnut olla kärsimätön, esikoisteoksen julkaisemista tuli kai kiirehdittyä: lopputulos todellakin vasta etsii hahmoaan, ainakin tämä lukija väsähti. Muokkaus: 4.4. 2018 klo 10:23. Poistettu katkelma. 210 sivua. Siltala, 2018.