Mikä selittää Harry Potterin ja Game of Thronesin suosiota?

Kirjailija ja kriitikko Juhani Brander avaa HBO:n 12 miljoonaan katsojaa keränneen tv-sarjan menestyksen salaisuutta.

Elina Saarikoski
Mikä selittää Harry Potterin ja Game of Thronesin suosiota?
Juhani Brander, teksti // Elina Saarikoski, kuvitus

Moni aktiivisimman selfieikänsä ylittänyt kulttuuritoteemi on pikkutunneilla ihmetellyt ääneen nuoremman polven kulutustottumuksia. Kritiikki on kohdistunut sosiaalisen median lisäksi erilaisiin televisiosarjoihin ja elokuviin.

Olen näin neljänkymmenen ikävuoden kynnyksellä joutunut puolustamaan tiettyjä sukupolvikokemuksia marto hiessä. Näihin ei valitettavasti kuulu kirjallisuus.

Lukeminen kun on äärimmäinen yksilölaji.

Sen harjoittajat taapertavat järkensä ja kosketuspintansa elämään menettäneinä marginaalissa, hulluina ja unohdettuina kuin Seilin saarelle aikanaan kärrätyt ihmispolot.

Kaikki ikäluokat 1970-luvun jälkeen ovat enemmän tai vähemmän mediakulttuurin lapsia.

Tutkija Douglas Kellnerin mukaan televisio ja muut mediakulttuurin muodot ovat avainasemassa jäsentämässä nykyisiä identiteettejä ja muotoilemassa ajattelemista ja käyttäytymistä.

Nykyajan televisio on ottanut sellaisia tehtäviä, jotka perinteisesti ovat kuuluneet myyteille ja rituaaleille, kuten yksilön liittäminen yhteiskuntaan, vallitsevien arvojen ylistäminen ja sosiaalisen sukupuolen mallien antaminen.

Mediakulttuurin tekstit työstävät yhteiskunnallisia kokemuksia ja muokkaavat niitä televisio-ohjelmiksi, elokuviksi ja musiikiksi, kirjoittaa Kellner.

Meitä ympäröivä mediakuvasto, televisio ja elokuvat vastaavat niihin tarpeisiin, joita meillä yleisönä on.

Kulttuurintutkija John Fisken mielestä populaarikulttuurin on suorastaan pakko reagoida kuluttajien toiveisiin.

Mitä nämä edellä mainitut tarpeet ja toiveet sitten ovat? Nykyajan televisio- ja elokuvaviihteelle on ainakin tyypillistä supersankaruuden, Calvin Klein -vampyrismin ja fantasian eri muodot.

Tutkija Veijo Hietalan mielestä tämä johtuu uusromantiikan paluusta.

Hietala tarkoittaa länsimaisen nykykulttuurin toisintavan romantiikan aikakauden 1780–1850 taidekäsitystä, jossa keskiössä olivat tunteet, poikkeavat mielentilat, irrationaalisuus, tarusto ja mystiikka.

Romantiikalle tyypillisiä olivat myös kiinnostus keski-aikaan, gotiikkaan ja luontoon.

Edellä mainitut selittävät Harry Potter ja Twilight -elokuvien sekä Game of Thrones -tyyppisten sarjojen suosiota. Taantuminen sadunomaiseen ja lapsenmieliseen maailmaan kertoo Hietalan mukaan tarpeesta paeta nykykulttuurin oravanpyörää.

Televisio ja elokuvat ovat Hietalan analyysissä ensisijaisesti tunnemedioita. Tunteiden välittämiseen perustuu niiden suunnaton suosio ja vaikutusvalta.

Vanhemman polven televisioon kohdistuva kritiikki koskee yleensä viittaussuhteita. Tällöin televisiosarjat voidaan nähdä historiattomina ja tätä myötä merkityksettöminä kausituotteina.

Tämä ei täysin pidä paikkansa. Mietitäänpä vaikka Sopranos -sarjan suosiota. Sen populaarikulttuuriset koodit ulottuvat aina 1970-luvun Hollywoodiin saakka.

Tuolloin elokuvateollisuus käsitteli oikeistolaista traumaa, jonka edellisen vuosikymmenen kepeä ja suvaitsevainen yhteiskuntapolitiikka oli aiheuttanut.

Hietalan mukaan Likainen Harry (1971) ja Kummisetä (1972) purkivat kansalaistyytymättömyyttä esittämällä fantasian, jossa itsevaltainen poliisi tai ”hyvä” mafioso antoivat pahiksille ansionsa mukaan: pahoinpitelijät pahoinpideltiin, tappajat tapettiin.

Tähän voidaan lisätä Charles Bronsonin tähdittämä Väkivallan vihollinen (1974). Bronsonin esittämän Paul Kerseyn yölliset retket kumpusivat turhautuneen keskiluokan järjestyksen kaipuusta, mutta myös sen sisäsyntyisestä rasismista ja pettymyksestä rikollisuuden jäytämää yhteiskuntaa kohtaan.

1980-luvun reaganismi taas esitteli sellaiset elokuvat kuin Top Gun ja Rambo, jotka militaristisilla ja konservatiivisilla unelmillaan loivat toivoa Vietnamin sodan rampauttamalle kansakunnalle.

Yksilöllisyyttä ja urheutta korostava amerikkalaisuus vertautui kylmän sodan mallin mukaisesti Neuvostoliittoon ja kommunismiin.

Kovin kauaksi reaganismista ei poikkea nykypäivän supersankaribuumi.

Teräsmiehen ja Kapteeni Amerikan voidaan nähdä tyydyttävän niin yksilöllistä kuin yhteisöllistä turvallisuudenkaipuuta sekä sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ihannetta.

Eivätkö kyseiset herrat ole puhtaasti amerikkalaisen yhteiskunnan käsikassaroita, lain, järjestyksen ja ydinperhemallin jykeväleukaisia puolustajia?

Toki supersankareihin liitetään aina omia kehitysunelmia.

Olen ajatellut Hämähäkkimiestä nörttien ja koulukiusattujen kostofantasiana, inhimillisenä ja erilaisuutta juhlivana mutaationa jock (suom. Lätkäjätkä) -kulttuurin miehisestä stereotyypistä.

Oli miten oli, elokuvalipun hinnalla väkivaltaviihde täyttää tehtävänsä massojen yhteisenä terapeuttina.

Television puolella tätä virkaa toimittaa HBO:n hittisarja Westworld. Ykköskausi keräsi peräti 12 miljoonaa katsojaa.

Sarjan tekijäkaarti on ammattimaisen kovaa. Sarjan näyttelijöistä mainittakoon Anthony Hopkins, Evan Rachel Wood, Jeffrey Wright, Thandie Newton ja Ed Harris.

Mikä sarjassa sitten puhuttelee ja ovatko syyt uusromanttisen ilmeisiä?

Mielestäni sarjan nimi kertoo olennaisen: Westworld (läntinen maailma).

Ja mitä muuta tämä läntinen maailma on kuin loputtomien spektaakkeleiden ja elämysten huvipuisto aikuiseen makuun?

Seksiä voi harjoittaa rajattomasti, ja kenen kanssa tahansa. Tappaa ja raiskata voi ilman rangaistusta.

Kaikkea on lupa käyttää, koska siitä on maksettu.

Voitontavoittelun ympärivuorokautinen logiikka ilmenee siinä, että öisin kaltoin kohdellut androidit korjataan ja niiden muisti tyhjennetään kaikista niitä kohdanneista hirveyksistä.

Tämä kierrätys ja uudelleenmyynti ei kysy androideissa kehittyneen inhimillisen tietoisuuden perään.

Ajallemme tyypillinen voimaantuminen on murhaajaturisteille koko ajan ihan mental coachina läsnä. Massamurhien jälkeen asiakkaat palaavat virkistäytyneinä ja onnellisina takaisin ”oikeaan elämään”.

Eikö tämä muka ole nykyaikaa? Ilmiön lievempiä muotoja ovat kehitysmaiden seksiturismi tai rajattomien elämysten etsintä aina extreme-matkailusta Dom Perignon -samppanjan juontiin Mont Blancin huipulla.

Mutta ei hätää.

Marxilainen tulkintalinja on yhtä mahdollinen ilman, että korroosio ehtii iskeä nenärenkaaseen.

Tätä mallia tukee alistettujen androidien aloittama kapina ja kostoretki riistäjiään kohtaan. Androidit irrottautuvat niiden tuotantologistisista asemista ja pyrkivät Prometheuksen tavoin varastamaan jumalilta (lue: suuryritykseltä) vapauden päättää elämästään.

Westworldissa pahuus on riisuttu kaikesta vaikeasti tulkittavasta, hyvä on hyvää ja paha on pahaa.

Tämä osoittaa samalla sen, miten olematon ja mielikuvitusköyhä materiaalisen ähkyyn tottuneen länsimaisen ihmisen kuvittelukyky on.

Sukupuolten tasa-arvo korostuu Westworldin katsojakokemuksessa. Enää ei voida puhua kaksijakoisesti vain miesten tai naisten sarjoista.

Laura Mulvey esitti vuonna 1975 teorian, jonka mukaan kameran katse on aina miehinen ja sadistinen. Katse kohdistui Mulveyn mukaan luonnollisesti naiseen.

Westworld uudistaa klassisia käsityksiä katseesta ja katseen kohteena olemisesta.

Jokainen kyseisiä sarjoja katsova huomaa, että mieskehoa esineellistetään ja seksualisoidaan siinä missä naisenkin.

Voidaan ajatella naisen katseen arvioivan puolestaan miehen välineluonnetta, suorittavuutta itse katsomiskokemuksessa.

Juuri seksuaalisuus onkin se ikiaikaisin tarinankerronnan juonne, joka houkuttelee katsomisalustoista riippumatta yhä uusia sukupolvia visuaalisen elämysmaailman ympärille.

Paljaan takapuolen estetiikka kun on kaikille sukupolville sama.


Kommentit (1)

  • Nimetön

    Hietala Dirty Harrystä ja muista:
    ”Tuolloin elokuvateollisuus käsitteli oikeistolaista traumaa, jonka edellisen vuosikymmenen kepeä ja suvaitsevainen yhteiskuntapolitiikka oli aiheuttanut.”

    Ei se ollut trauma, vaan se, että rikollisuus todellakin räjähti käsiin suvaitsevaisen yhteiskuntapolitiikan takia. Väkivaltarikollisuus tuplaantui USA:ssa 60-luvun aikana. Eikä kasvu taittunut, joten seuraavaksi tuli ensimmäinen Rambo, joka kuvasti hyvin tilannetta. Jatko-osat olivatkin sitten jotain ihan muuta.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet