Mikä on aikuisen tärkein tehtävä? Vastaus löytyy lapsen silmistä

Amerikkalainen valokuvaaja Lewis Hine kuvasi palkkatyöhön pakotettuja lapsia ja muutti maailman

Lewis Hine
Mikä on aikuisen tärkein tehtävä? Vastaus löytyy lapsen silmistä

Pojat vaihtavat puolaa kutomakoneeseen..

Matti Kuusela

Lapsi on maailmankaikkeuden oudoin ja kiehtovin salaisuus. Koskaan emme voi tietää mitä lapsi miettii, mitä hän pelkää, mistä haaveilee.

Paitsi vohvelista, tietysti. Mutta kaikki muu jää arvailujen varaan.

Aikuinen ei ole salaisuus lainkaan vaan sieluunsa vamman saanut joten kuten säälittävä kuluttaja. Aikuisella on kuitenkin yksi tehtävä, se kaikkein tärkein: suojata lasta aikuisuudelta.

Tämä tarkoittaa: juonittelulta, penseydeltä, kostolta, kiireeltä, pelolta, ahneudelta ja kaikkea tätä aiheuttavalta pahalta, rahalta.

Ja sen myötä palkkatyöltä.

Kuvien ihme

Köyhyydessä kasvanut sosiologi ja valokuvaaja Lewis Hine tiesi tämän ja pelasti enemmän lapsia kuin kukaan muu ihminen ikinä missään.

Hine kiersi 1900-luvun alussa Yhdysvaltoja kuvaamassa laatikkokamerallaan palkkatyöhön pakotettuja lapsia. Suorilla, rehellisillä, ennen näkemättömillä kuvillaan Hine sai aikaan ihmeen.

Aikuiset tajusivat jotakin ja muuttivat lakeja: lapsityövoiman käyttö kiellettiin. Myös valokuvaus mullistui Hinen kuvien myötä - siitä tuli konstailun asemasta dokumentointia, keino oikaista vinoa maailmaa.

Lewis Hine

Katso lasta

Lasta kannattaa paitsi kuvata ja kuunnella, myös katsella. Niin kotona, päiväkodissa, koulussa kuin kaupungilla.

Työväenmuseo Werstaassa on nyt mahdollista syventyä kaikessa rauhassa lapsen maailmaan, siihen rikottuun.

Museon seinille on ripustettu 80 Hinen ottamaa valokuvaa. Menkäämme siis sinne, katsokaamme ja oppikaamme.

Mitä on taskussa?

Kas siinä seisovat uutispojat Sonny ja Pete paljain varpain varhain aamulla.

Sonnylla on lippalakki, mutta hän onkin vasta kuusivuotias. Petellä sen sijaan on tyylikäs lierihattu, ollaanhan San Antoniossa Teksasissa. Kumpikaan pojista ei uskalla katsoa suoraan kameraan, vaikka se kovasti kiinnostaakin.

Sonnyn haalarin taskussa on ilmiselvästi jotakin. Ettei vain mummo olisi pannut evääksi makeista?

Tuleva kirjailija?

Fursen Owens on jo 12-vuotias, mutta ei osaa edes aakkosia. Se surettaa häntä suuresti, mutta ei auta - työn takia hän ei ehdi kouluun. Korkea otsa vihjaa siihen, että poika oppisi vaikka mitä, ehkä jopa kirjoittamaan.

Lewis Hine

Asiaa hänellä olisi romaaniksi asti.

Fursenin asento on uhmakas, katse huolestuttavasti poissaoleva. Toivottavasti kotona odottaa joku viisas aikuinen, joka jaksaa kysyä mitä hänelle kuuluu.

Hilda, aiturin alku

Hilldasta emme tiedä muuta kuin että hän 3-vuotias ja töissä puuvillapellolla.

Olisiko Hilda siirtolaisen lapsi? Lewis Hine kuvasi paljon myös siirtolaisia, oli heitä vastassa satamassa ja seuraasi leireille asti. Nämäkin kuvat olisi hienoa saada Suomeen - varmaan löytyisi tuttuja.

No hyvä. Hilda näyttää tytöltä, joka ei anna periksi vaikka mekko on likainen ja tukka hapsottaa. Hän oppii vielä lukemaan, alkaa harrastaa aitajuoksua ja pääsee mukaan Pariisin olympiakisoihin - jos saamme kuvitella.

Ja saammehan me, koska olemme kuvanäyttelyssä.

Lewis Hine

Miten kävi Hinen?

Näyttelyn jokainen lapsi kertoo oman tarinansa. Onneksi Lewis Hine on niin viisas mies, että oivalsi kysyä lapsilta heidän nimensä ja näin tehdä heistä näkyviä, todellisia.

Entä miten eteni Lewsi Hinen oma tarina?

Kuten hyvien ihmisten aina, huonosti. Hän ajautui lopulta suuriin taloudellisiin ongelmiin - kukaan ei enää halunnut ostaa häneltä kuvia. Syy oli viheliäisen kapitalistinen: toisin kuin me muut luuserit, Hine ei ikinä myynyt tekijänoikeuksia kuviinsa.

Hänen poikansa lahjoitti negatiivit Hinen kuoleman jälkeen museoon. Nyt ne ovat kaikkien ladattavissa Yhdysvaltojen kongressin kirjastossa, ilmaiseksi.

Lewis Hine
Lewis Hine

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio