Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Linnan juhlat Tähtijutut Näköislehti Moro Mielipiteet

Mestarillisessa poikaseikkailussa kalevalaiset sankarit seilaavat Dnepriä pitkin Bysanttiin – Kalevanpoikien kronikka huutaa sisarteosta rinnalleen

JP Koskinen on tuottelias genrekirjailija, joka tarinoi sujuvasti niin lapsille kuin aikuisille. Koskisen Kalevanpoikien kronikka on perinteinen poikaseikkailu, mutta viihdyttää varmuudella aikuisempiakin lukijoita. Romaanissa riittää ideoita ihmeteltäväksi. Isoin ideoista on siirtää Kalevalan sankarit historiallisen romaanin hahmoiksi. Ajankohta on 1100-luvun Suomi, jossa toisiaan vihaavat heimopäälliköt yrittävät torjua kuningas Sverkerin miekkalähetystä. Kalevalan sovittamista historiaan on kokeiltu toki aiemminkin, Paavo Haavikon Rauta-ajasta aina Juha Ruusuvuoren viikinkitrilogiaan ja Jari Tammen folkloristiseen eepokseen. Mutta tuskin kukaan on löytänyt niin monia yhtymäkohtia historian ja myyttien välille kuin Koskinen. Suomelle sotatukea Bysantista Romaani alkaa suoraan toiminnasta. Tutut sankarihahmot Väinö, Seppo ja Ahti seilaavat Dnepriä myöten Bysanttiin. Kohteena on Konstantinopoli eli viikinkiajan palkkasotureita houkuttava Miklagård. Puolet romaanista vietetään idän keisarin kaupungissa. Kertojana on orpopoika Vänni. Hänen on valittava, kasvaako kalevalaisten sankarien malliin vai siihen sivistykseen, mitä kirjanoppineet tarjoavat. Ristiretkien aikakauden Koskinen tuntee hyvin. Jo hänen ensimmäisen romaaninsa, Ristin ja raudan tie (2004), kuvasi Bysantin kautta kulkeneita ristiretkeläisiä. Kalevalaiset sankarit liikkuvat tässä ympäristössä kuin ainakin juonikkaat viikinkipäälliköt. Juonikuviot veljesdynastioiden välillä ovat yhtä mutkikkaat ja melodramaattiset kuin tv-sarjassa. Kalevalasta tuttu taikuus selitetään puolestaan kreikkalaisiksi keksinnöiksi ja taitavan tarinaniskijän sananmahdiksi. Sankarimatkan tarkoitus selittyy sekin historiallisilla syillä. Vänni on tarkoitus lahjoittaa keisarille panttivangiksi, jotta tämä antaisi suomalaisille sotatukea ruotsalaisten maihinnousua vastaan. Enemmän tämä historiankuva tuo mieleen Mauri Kunnaksen kuin Mika Waltarin . Väinämöinen valitsee kristinuskon Siinä missä Kalevala päättyy kristinuskon tulemiseen ja Väinämöisen lähtöön, ottaa viikinki-Väinö kristillisen kasteen jo romaanin puolivälissä. Toinen puoli romaania kuvaa, miten sankarit palaavat pelastamaan Suomea. Vännin näkökulma on laventunut: "Pikkumaiselta tuntuivat miesten kiistat, kun kaukana etelässä tapeltiin sentään Kiesuksen synnyinkodista ja hautapaikasta." Tarina huipentuu arvattavasti suuren taistelun odotukseen. Siihenkin Koskinen on keksinyt haavikkomaisen, reaalipolitiikkaa havainnollistavan käänteen. Näissä modernisoivissa ideoissaan romaani on mestarillinen, mutta täysin vailla kronikan tiiviyttä. Idearikkaus kiskoo kerronnan sivupoluille, eivätkä ideat riitä syventämään tuttuja hahmoja. Jonkinlaista sisarteosta romaanille silti toivoisi. Ehkäpä sellaista, jossa myös Kalevalan naiset pääsisivät ääneen ja toimintaan. 418 sivua. WSOY, 2018.