Mara Ballsin uutuuslevy on riehakkaan fuzzrockin juhlaa

Arvio: Mara Balls eli Maria Mattila kohtaa kuulijansa rehellisen alastomana niin levynkannessa kuin musiikissaankin.

Teemu Laukkarinen
Mara Ballsin uutuuslevy on riehakkaan fuzzrockin juhlaa

Maria Mattila alias Mara Balls on monelle tuttu Jukka Nousiaisen Jytämimmit-yhtyeestä. Mattila oli myös nyt jo puretun Keltaisen talon puuhanainen.

Arttu RantakärkkäAamulehti

Olen nyt koettanut kolme päivää keksiä, olenko aiemmin nähnyt äänitettä, jonka kannessa artisti itse esiintyisi tyystin ilkosillaan, mitään peittelemättä tai häpeilemättä.

The Slitsin Cut -albumin (1979) kannessa yhtyeen neidot esiintyvät yläosattomissa ja Princen Lovesexyä (1988) koristaa mies itse niin sanotusti munasillaan, joskin kaikkein arimmat paikat reidellä peittäen.

The Slits tai Princekään eivät rohjenneet esiintyä levynkansissaan tyystin paljaina.

The Slits tai Princekään eivät rohjenneet esiintyä levynkansissaan tyystin paljaina.

Ei, tällaista levykansialastomuutta en ole aiemmin kohdannut, mutta se siitä. Paljaan ihmiskehon tabuun tai shokkiarvoon olisi helppo takertua, mutta Mara Ballsin Elävä kivi -albumin kohdalla nakuilu on lopulta luonnollinen jatke äänitteen sisältämälle rehelliselle, riisutulle ja välittömälle musiikille. Säästetään Elävän kiven kansi siis tämän jutun loppuun.

Olevaisuuden olemuksen ytimessä

Vuorten taa -debyytillään tamperelainen Mara eli Maria Mattila onnistui puhaltamaan uusia tuulia pahasti pölyttymään päässeeseen, lähinnä menneisyyteen tuijottelevaan huuruisen fuzzrockin lajiin. Ensilevy antoi lievästä yksipuolisuudestaan huolimatta lupauksia suuremmasta, ja ne lupaukset Elävä kivi lunastaa.

Elävä kivi on huomattavasti monipuolisempi keitos; stoner-jytä on yhä läsnä, mutta siihen sekoittuu niin 1990-lukulaisen vaihtoehtorockin, Hellacopters-henkisen action rockin kuin rehellisen punkinkin sävyjä.

Stupido Records
Maria Mattilan (kitara ja laulu, alh.) Mara Balls -yhtyeen täydentävät Aapo Palonen (basso, ylh.) ja Antti Palmu (rummut).

Maria Mattilan (kitara ja laulu, alh.) Mara Balls -yhtyeen täydentävät Aapo Palonen (basso, ylh.) ja Antti Palmu (rummut).

Temaattisesti albumi sivuaa monella raidalla metafysiikkaa ja pohdiskelee olevaisuuden ja henkimaailman olemusta, mutta mahtuupa mukaan politiikkaakin. Esimerkiksi Valtio ostaa sinut on 49-sekuntinen vallankumouksellinen kannanotto sosiaalietuuksien passivoivaa vaikutusta vastaan.

Hendrixin perinteen nimeen

Jukka Nousiaisen jo kuopatusta Jytämimmit-yhtyeestä monelle kenties tutun Mattilan laulaminen on debyyttiä varmemmalla ja vaivattomammalla pohjalla. Kuiskatut, huudetut ja tuplatut lauluosuudet kantavat samanlaista painoa ja vimmaa kuin hänen kitaransoittonsakin.

Mara Balls onkin hendrixiaanisen kitaraperinteen oiva jatkaja. Menevä riffittely ei sorru kikkailuun, mutta pysyy alati eläväisenä taidokkaan kaiutuksen, wah-pedaalin käytön ja ennen kaikkea vuosikymmenen räävittömimmän fuzz-soundin johdosta.

Fuzzia ei onneksi töötätä kuulijan korviin koko levyn mittaa, vaan sen kanssa vuorottelevat ilmavammat sävelmaisemat, kuten esimerkiksi Meat Puppets -henkinen sinkkubiisi Tuulee.

Katso Tuulee-kappaleen musiikkivideo:

Levyn ehdoton vahvuus on yhtyeen taju olla jauhamatta riffejä kuoliaaksi, kuten lajityypissä usein on tapana. Näin kappaleet pysyvät loppuun asti kiinnostavina.

Kyynikko voi todeta, ettei Elävältä kiveltä löydy musiikillisesti mitään sellaista, mitä ei olisi tehty jo aiemmin. Levyn oivallisuuden salaisuus piileekin yhtyeen vilpittömän riehakkaassa asenteessa ja tiukassa yhteissoitossa.

Basisti Aapo Palonen ja rumpali Antti Palmu ansaitsevat toki maininnan erittäin hyvin yhteen hitsautuneena rytmiryhmänä, mutta heidän erityiseksi ansiokseen laskettakoon, että he ymmärtävät antaa Maran vallattomalle ilmaisulle riittävästi tilaa ja vankan pohjan. Muutamalla raidalla törähtelevä Sami Sippolan saksofoni potkii väkeviin sävellyksiin vielä hieman lisää munaa.

Elävä kivi on tiukasti jalan alle pesiytyvä rehellinen rock-levy, jollaisia näin kesän korvilla kovasti kaivataankin.

Mara Balls: Elävä kivi

HHHHH

Stupido Records, 2017.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet