Lauantaiessee: Tämän vuoksi pojat eivät pärjää koulussa

Hannu Mänttäri
Lauantaiessee: Tämän vuoksi pojat eivät pärjää koulussa
Juhani Brander

Itsenäisyyspäivänä julkistettiin viime vuoden PISA-tulokset. Tyttöjen ja poikien välinen ero oli OECD-maiden suurin.

Tytöt olivat kirineet poikien ohi jo matematiikassakin, joka on aina ollut poikien vahvuus. Erinomaisesti luonnontieteitä osaavista oppilaista enemmistö oli tyttöjä.

Lukutaidossa suomalaiset tytöt olivat kaikkein parhaita.

Joidenkin arvioiden mukaan kaksi kolmesta naisesta tulee suorittamaan korkeakoulututkinnon, pojista ehkä vain kolmannes.

Jälleen kerran suomalaiset naiset antavat pienelle maalle syytä ylpeyteen.

Kansainvälinen, kielitaitoinen, fiksu ja itsenäinen suomalainen nainen tulee olemaan enenevässä määrin työmarkkinaosaamisen ja ammattitaidon valttikortti maailmalla.

Tämän kääntöpuolena on huoli poikien pärjäämisestä ja tulevaisuudettomuudesta. Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen mukaan pitäisi tutkia, mitkä koulun ja yhteiskunnan muutokset vaikuttavat poikien osaamiseen. Ministerin huoli on aiheellinen.

Sateen jälkeen asvaltilla

Monessa tuttavaperheessä poikien huonosta koulumenestyksestä ollaan aidosti huolestuneita.

Syitä poikien joutilaisuuteen on varmasi monia, eikä yksiselitteistä syytä voi ihmisten maailmassa koskaan olla. Tulkinnoille sen sijaan on tilaa.

Ulkopuolisen silmin miehenalut vaikuttavat olevan valovuoden jäljessä verrattuna ikäisiinsä nuoriin naisiin mitä tulee henkiseen kypsyyteen tai mahdollisuuksiin koulutuspolitiikassa ja yhteiskunnallisessa integraatiossa.

Suomalaisen nuoren miehen oleminen on vähän sama kuin katsoisi kastematojen möyrimistä sateen jälkeen asvaltilla.

Sellaista ihme maleksimista lippis väärinpäin ja Axea kainalossa; stipendien ja diplomien sijaan seinällä on kovassa käytössä hajonneiden pleikkariohjaimien Hall of Fame -galleria.

Työhakemus kirjoitetaan kolmessa viikossa ja viidellätoista kielioppivirheellä. Mutta ei se haittaa, kun Zlataninkin peliura vielä jatkuu.

Kielen vivahteiden ja abstraktioiden taju on tyttöjä huomattavasti heikompi.

Väkisinkin tulee mieleen, miten nämä elämän alokkaat tulevat naisten kanssa pärjäämään parisuhteissa, joissa kieli on yhteisymmärryksen, riitojen, harmonian ja rakkauden väline.

Yksinkertaista matematiikkaa lienee se, että jos toinen osaa 20-vuotiaana 100 000 sanaa ja toinen 10 000, niin se voittaa, jolla on 90 000 sanan etumatka.

Miten nämä elämän reserviläiset puolustavat oikeuksiaan erotilanteissa ja huoltajuuskiistoissa aina niin puolueettomien sosiaaliviranomaissilmien edessä, missä isyyden maksiimit kielellisesti ilmaistaan?

Jokaisen poikalapsen vanhemmalle suositeltavassa Pelastakaa Pojat! -teoksessa (Minerva, 2013) lastenpsykiatri Raisa Cacciatore ja Samuli Koiso-Kanttila viittaavat siihen, ettei koulu ota huomioon poikien murrosikää.

Tytöt ovat murrosiän kehityksessä poikia jopa kaksi vuotta edellä. Alakoulusta yläkouluun siirtyminen osuu poikien pahimpaan murrosvaiheeseen.

Kunnollisuuden määreet monopolisoitu

Professori Juha Siltala esittää poikien alisuorittamiseen suhteellisen validin näkemyksen itse koulun puolelta: "Opettajat mainitsevat usein syyksi tottumattomuuden koulun asettamiin vaatimuksiin ja työntekoon, vanhempien yhteistyön puutteen, nurjat asenteet äidinkieleen ja netin, joka imee vapaa-ajan."

Poikiin ja tyttöihin kohdistuu koulussa erilaisia rooliodotuksia. Kunnollisuuden ja tunnollisuuden määreet on monopolisoitu tyttöjen vankiloiksi.

Poikien maailma taas on hyvin kilpailuhenkinen ja armottoman hierarkkinen. Viimeistään yläasteen maanantaikäytävillä poikien orastava herkkyys mankeloidaan akanoiden joukkoon.

Siltalan mielestä miehinen kulttuuri tekee pojille monella tapaa karhunpalveluksen: "Näihin päiviin asti pojilta on karsittu selviytymiskeinoja torjumalla pienestä pitäen tunteellisuutta, avoimuutta, haavoittuvuutta ja empaattisuutta. Sallituksi tunteeksi on jäänyt aggressio, jonka avulla voi sentään vetää rajan itsen ja muiden väliin sekä muuntaa pahan olon toiminnaksi."

Koviksena saa hyväksyntää

Nuorisotutkija Tarja Tolosen mukaan koulussa on vaikea olla menestyvä poika, koska se heikentää katu-uskottavuutta. Hikipingoksi määrittyvä poika voi kokea koulussa ja sen ulkopuolella monenlaisia alistus- ja sortomekanismeja, jotka osaltaan kertovat laajemmin kulttuurisista arvotuksista.

Koviksena poika saa eniten hyväksyntää. Siltala muistuttaa, että pojat ovat yhtä lailla kykeneviä eläytymään toiseen ihmiseen ja kokemaan tunteita, vaikka joutuvatkin typistämään julkista tunneilmaisuaan ollakseen hyväksyttäviä.

Omassa nuoruudessani kantotuoliin nostettiin se tyyppi, joka puutyötunnilla osasi väsätä silmät kiinni linnunpöntön telkkäperheelle ja joka veti samana päivänä liikuntatunnilla yli kymmenen leukaa ja puhalsi samalla röökinsavut korvista ulos.

Nämä pojat olivat karkeita, väkivaltaisia, äänekkäitä ja melkein lukutaidottomia. Silti he olivat ravintoketjun huipulla.

He olivat myös niitä, jotka moneen otteeseen loukkasivat tyttöjen ruumiillista koskemattomuutta ikään kuin itsestäänselvänä asiana.

Suosituimpia poikia yhdisti yksi seikka: kellään heistä ei ollut isää.

Niillä, joilla isä oli, en heitä pienessä maalaiskunnassa nähnyt kertaakaan viemässä poikiaan kirjastoon tai kannustamassa näitä johonkin muuhun kuin pihalätkään ja omenavarkauksiin.

Itkevää poikaa homoteltiin yhteisymmärryksessä, vaikka tyttöystävä olisi seisonut vieressä.

Edellä mainitut kertovat niistä ahtaista rooliodotuksista ja siitä lähes olemattomasta liikkumavarasta, joka miehisyyteen sen kaikkina ikävuosina liittyy.

Positiivisia samaistumiskohteita ei nykykulttuuri Raisa Cacciatoren mukaan tarjoa:

"Mieheen kohdistuu halventava suhtautuminen mediassa, jossa mies monesti esitetään naurettavana reppanana, jolla ei ole elämänhallintaa ja jota voi kohdella kaltoin ja jota voi halveksia."

Cacciatoren mukaan poikien kehitykselle voi olla haitallinen edellä mainitun mediakuvaston luoma mieskuva.

Koneen ääressä toistakymmentä tuntia

Vapaa-ajan viettäminen on suuri tekijä poikien koulumenestyksen olemattomuutta pohtiessa. Siinä missä vielä Koiviston presidenttikaudella pojat leikkivät ojissa sotaa muovisilla pyssyillä, ampuvat he nyt kotisohvalla ruudulta irakilaisia.

Erilaiset sota- ja toimintapelit toisintavat sotaleikkien maskuliinista rituaalia, jonka hegemonisimpiin ominaisuuksiin ei ole vieläkään pesiytynyt runonlaulanta, tanhu ja vaskipillitaiteilijuuden mahdollistamat apurahakaudet.

Ero on siinä, että kun ennen sodan maailma ja koko sen tunnekirjo kuviteltiin, niin nyt se tarjotaan yksiulotteisesti ja valmiiksi pureskeltuna aina juonenkuljetusta myöten.

Voisi kuvitella myös aivojen psykokemiaan kohdistuvan pikselitodellisuudessa muutoksia.

Koiviston aikana tunnin mittainen spurtti riitti mainiosti, siinä missä nykynuori saattaa istua silmät punaisena ja verenpaineet katossa koneen ääressä toistakymmentä tuntia.

Jostain hyvin olennaisesta puutteesta kertoo se, että monesti pelaaminen on poikien ainoa keino kokea onnistumisen- ja hyvänolontunteita.

Hoivaa ja kannusta, isä

Merkittävin muutos poikien pärjäämiseen lähtee perheestä ja isän aktiivisuudesta jälkikasvunsa suhteen.

Johtavien kasvatusalan ammattilaisten mukaan isyyden merkitystä ei pojan henkiselle hyvinvoinnille ja elämässä pärjäämiselle voi millään mittarilla vähätellä.

Isän hoiva, kannustus, läsnäolo ja jopa läksyjen tarkastaminen ovat tärkeitä keinoja poikien koulutukselliseen renessanssiin. Isä voi korjata itsetuntoa, joka koulussa on huonon oppimisen myötä saattanut vaurioitua.

Omalta kohdaltani voin sanoa, että poikana olisin seurannut isääni vaikka sotaan ja vielä mieluummin kirjastoon.


Lue myös nämä


Kommentit (28)

  • Jukolan Jussi

    Koulussa opettajista yli 70 % on naisia. Siinä syy. Koulusta on kadonnut reilu ja suora kuri sekä reilu ja suora rehellisyys naisten myötä.

  • Niilo Nimettömälle

    ”Me miehethän olemme yhteiskunnassa etuoikeutettuja ja silkkihansikkain kohdeltuja. ”
    Osaa miehistä kyllä, samalla iso osa miehistä kuolee nuorempina, tekee itsemurhia, syrjäytyy ja jää vaille koulutusta huomattavasti enemmän kuin naiset. Kun patriarkaalinen yhteiskunta tukee vahvaa mies-eliittiiä kärsivät siitä naisten lisäksi myös muut miehet. Ja heidän roolinsa on yhteiskunnalle hyvin vähäpätöinen, he ovat järjestelmän ”kulutustavaraa”.
    Väite, kuinka miehet ovat silkkihansikkain kohdeltuja on varsin yksipuolinen, joka ei tunnusta patriarkkaalisen järjestelmän miesuhreja ja epäkohtia heitä kohtaa. Ja tämä ei tarkoita sitä, etteikö järjestelmä rajoittaisi naisia todella paljon, se tekee niin. Ja kyllä järjestelmässä on miehellä paremmat lähtökohdat päästä ns. huipulle ja menestyä. Mutta samalla Esim. mielenterveysongelmiin avun hakemisessa siinä missä nainen osaa hakea apua, mies pitää ongelmat sisällään ja lopulta pahimmassa tapauksessa ajautuu ääritekoihin. Tämä näkyy tilastoissa selkeästi. Pojan halaaminenhan oli vielä 80-luvullakin juttu, missä ”lapsi kasvaa kieroon”.

    Ja se, että jokin asia on suurempi tasa-arvo ongelma kuin toinen on mielestäni omituinen nosto. Onko pointtisi siis se, että koska naisia ei ole johdossa enempää (mikä on ongelma ja mikä pitää muuttaa) niin annetaan nuorten poikia pärjätä huonommin kouluissa ja elämässä, ja näitä ongelmia ei edes pitäisi nostaa esille? Eikö patriarkkaalisia rakenteita muuteta juuri sillä, että ajetaan muutoksia useampaan ongelmakohtaan, ei niinkään sillä huutamalla kenen ongelma on isompi. Tämähän on tyypillinen taktiikka miten naisten ongelmia usein vaimennetaan.
    Kyllä yhteiskunnassa on eri arvoisuutta ja nuo antamasi esimerkit pitävät paikkaansa. Mutta emmekö siitä huolimatta voisi rakentaa parempaa yhteiskuntaa meille kaikille sukupuoleen katsomatta, myös tunnustaen ongelmat mitä miehet kohtaavat (kaikki kun eivät ole jalustalle nostettuja sankareita).

    On omituista ajatella, että pojille tämä patriarkkaalinen järjestelmä ei toisi odotuksia ja paineita. Tuo kielii hyvin yksipuolisesta näkökulmasta, joka sulkee silmänsä isommasta mittakaavasta. Patriarkkaalinen järjestelmä pusertaa osan miehistä ylös päin, mutta jättää ison osan taakseen.
    Itse olisin varovainen siinä selityksessä, että ”nyky-yhteiskunnan vaatimuksiin naissukupuolen luontaiset kyvyt ja perustemperamentti vastaavat paremmin, jolloin keskimäärin korkeampi menestys opinnoissa pitäisi nähdä osittain luonnollisena”, tämä kuulostaa hyvin pitkälti samanlaiselta selitykselta kun läpi historian naisia on pidetty poissa johtotehtävistä, kun ”ei löydy kovuutta ja on se tunteellisuus” ja johtajuus miehille luonnollisempaa.
    Mielestäni koulujärjestelmän pitäisi tukea kumpienkin poikien ja tyttöjen oppimista. Nykyinen koulujärjestelmä tuntuu tukevan enemmän tyttöjen kehittysmiskaarta sekä heille sopivampia menetelmiä. Ehkä pojille sitten pitäisi a. opettaa pitkäjänteisyyttä ja muita vaadittavia taitoja enemmän tai b. järjestelmä voisi mukautua myös huomioimaan pojat paremmin opetusmenetelmissä.
    Voisi myös olla, että monipuolisempi järjestelmä rohkaisisi tyttöjäkin vapautumaan rooleistaan kun menestys voi tulla muutenkin kuin tietyllä tavalla käyttäytymällä. Uskon, että olemme tässä kanssasi samalla puolella.

    Ja nämä mielipiteet liittyvät siis Suomeen. Kun mennään maailman mittakaavaan niin siellä naisen asema on aivan uskomattoman surkea.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet