Kuvataitelija Tapani Raittila on kuollut 96-vuotiaana

Modernistin ankara kädenjälki teki myöhemmin tilaa valoisalle ilmaisulle

Raija Suopajärvi
Kuvataitelija Tapani Raittila on kuollut 96-vuotiaana
STTHelsinki

Kuvataiteilija Tapani Raittila on kuollut. Muotokuvistaan tunnettu Raittila kuoli 96-vuotiaana hoitokodissa Helsingissä tiistaina, vahvisti hänen poikansa, kirjailija Hannu Raittila STT:lle keskiviikkona.

Läpimurtonsa Tapani Raittila teki sotien jälkeen, kun hän nousi kuvataiteen keskeisten modernistien joukkoon. Hannu Raittilan mukaan hänen isänsä piti itse arvossa kaikkien eri kausiensa teoksia, koska tämä pyrki koko ajan uudistamaan ilmaisuaan.

–  Hän oli dynaaminen, ei jäänyt soittamaan yhtä säveltä.

Hannu Raittila pitää isänsä toisena huippukautena 1990-lukua, jolloin töihin ilmestyi impressionistinen, ilmava ja värikylläinen ote.

–  Silloin välimerellisen valoisa ilmaisu korvasi hänen töissään modernistisen ankaruuden.

Tapani Raittila maalasi muotokuvan muiden muassa presidentti Urho Kekkosesta. Mauno Koiviston muotokuvan Raittila teki siinä vaiheessa kun Koivisto oli Suomen Pankin pääjohtaja.

Taitelijakollegat olivat Raittilalle tärkeitä. Hän oli tiiviisti yhteyksissä etenkin Tuomas von Boehmin, Helge Dahlmanin ja Olavi Valavuoren kanssa, Hannu Raittila sanoo.

Tapani Raittilan kuolemasta kertoi ensimmäisenä Yle.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet