Tampere

Kummeli-klassikko täyttää 20 vuotta – Testaa, osaatko Kummeli Kultakuumeen sanasta sanaan

Jos testi sujuu hyvin, voit loistaa Kultakuume-tietämyksellä esimerkiksi lauantaina Niagarassa. Siellä järjestetään elokuvan quote-a-long-juhlanäytös. Testi on jutun lopussa.

Kummeli-klassikko täyttää 20 vuotta – Testaa, osaatko Kummeli Kultakuumeen sanasta sanaan

Kummeli Kultakuume sai ensi-iltansa 20 vuotta sitten. Se oli ilmestymisvuonnaan Suomen katsotuin kotimainen elokuva. Pääosissa ovat muun muassa Heikki Silvennoinen, Heikki Vihinen ja Timo Kahilainen.

Anni Tolonen, Elina Laurila

Kummeli Kultakuume ansaitsee saada juhlanäytöksen. Elokuvakerho Monroen aktiivi Salla Lehtikangas tajusi asian ajellessaan elokuvan kuvausmaisemissa Lapissa. Kultakuume täyttää tänä vuonna 20 vuotta ja sen kunniaksi lauantaina elokuvateatterissa nähdään elokuvan quote-a-long-näytös. Näytös on lähtölaukaus myös elokuvakerho Monroen 50-vuotisjuhlavuodelle.

–Katsoimme elokuvan isoveljieni kanssa niin monta kertaa, että lopulta osasimme repliikit ulkoa. Maailmalla elokuvaesitysten rikastuttaminen eläväksi tapahtumaksi on hyvin suosittua, joten miksi emme tekisi niin myös Kultakuumeen kohdalla, Lehtikangas kertoo.

Ikonisia hokemia

Sing-a-long-näytöksissä yleisö saa laulaa esimerkiksi musikaalien mukana. Esimerkiksi Niagarassa esitetty Rocky Horror Picture Show'n sing-a-long-esitys veti salin täyteen. Kultakuumeen juhlanäytöksessä ei ole tekstityksiä, vaan repliikkien pitää tulla selkärangasta.

–Näin Lontoossa Yksin kotona -elokuvan quote-a-long-näytöksessä, ja siellä pikkulapsetkin huusivat repliikkejä ulkoa. Minusta tämä sopi juuri Kummeli Kultakuumeelle, koska elokuvassa on niin monia ikonisia hokemia ja sutkautuksia, että ne ovat varmasti syöpyneet monen mieleen sanatarkasti, Lehtikangas toteaa.

Kummelitähdetkin kutsuttu

Myös Kummelin tähdet on kutsuttu juhlanäytökseen, mutta saapuminen ei vielä ole varmaa. Niagaran salista on jo myyty puolet paikoista, joten luvassa on varmasti tiivistunnelmainen Kummeli-ilta.

–Jotkut pitävät Kummelia pelkkänä sketsiporukkana, mutta Kultakuume on eheä elokuvakokonaisuus, jossa on huumorin lisäksi myös paljon lämpöä.

Jos testi ei näy, pääset tekemään sen myös tästä linkistä.

Muokkaus 8.12. klo 11.42: Kysymyksen numero 6 vastausvaihtoehtoja korjattu. Onko se mäkäräinen vai näkäräinen? Heikki Vihinen kertoo, miten Kummeli-klassikkosketsi oikeasti menee

Luvassa huumorintäyteinen lauantai

Huumoriryhmä Kummeli on ilahduttanut suomalaisia jo vuosikymmeniä. Sekä televisiosarjasta että elokuvista on jäänyt elämään repliikkejä, jotka moni muistaa edelleen sanasta sanaan ulkoa.

Kummeli Kultakuume sai Suomen teatteriensi-iltansa 20 vuotta sitten, tarkalleen ottaen 5.12.1997. Merkkivuoden kunniaksi elokuvakerho Monroe järjestää quote-a-long-teemaisen Kummeli Kultakuume -juhlanäytöksen, jossa yleisö saa sydämensä kyllyydestä laulaa ja replikoida mukana. Erityisiä tekstityksiä ei luonnollisesti ole, vaan järjestäjät luottavat kansakunnan muistiin.

Paras pukeutuja voi voittaa palkinnoksi elokuvan hengessä maksalaatikkoa. Ylle siis vaatetusta Kultakuumeen tyyliin, ja suuntaa elokuvateatteri Niagaraan lauantaina 9.12. kello 18.30.


Lue myös nämä


Kommentit (13)

  • KummaMeli

    Katselin aikoinaan tiiviisti Kummeli -sarjaa. Elokuvan katselun olen aloittanut kaksi kertaa, mutta alkua pitemmälle en ole jaksanut. Kun muinoin Kummelin tunnari pyöri ensimmäsiä kertoja oletin, että kyseessä on jotain ajankohtaista Tampereelta. Vast myöhemmin tajusin mistä on kyse.

  • Nimetön

    Totta kai Kummeli-sukupolven edustaja saa kaikki oikein. ”Veistä Joosepille arkku!”

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet