Kova kiinnitys: Alanis Morissette esiintyy Pori Jazzissa

Kova kiinnitys: Alanis Morissette esiintyy Pori Jazzissa

Alanis Morissette saapuu kesällä Poriin.

Sini Kuvaja

Kanadalaistähti Alanis Morissette konsertoi Pori Jazzissa lauantaina 21. heinäkuuta. Laulaja-lauluntekijä Alanis Morissette nousi maailmanlaajuiseen suosioon julkaistuaan vuonna 1995 kolmannen studioalbuminsa Jagged Little Pill.

Albumia myytiin noin 33 miljoonaa kappaletta, ja sen hitit levisivät laajalle ja tulivat tunnetuksi. Moni muistaa esimerkiksi biisit Ironic ja You Oughta Know.

Morissette on julkaissut yhteensä kahdeksan studioalbumia ja tullut musiikkiuransa ohella tunnetuksi näyttelijänä. Hän on esiintynyt muun muassa Weeds- ja Sinkkuelämää-sarjoissa sekä Dogma-elokuvassa.

Morissette on myynyt yli 60 miljoonaa albumia ja voittanut seitsemän Grammy-palkintoa. Hän valmistelee parhaillaan uutta albumia, jonka on ennakoitu ilmestyvän tänä vuonna.

Suomessa Alanis Morissette on konsertoinut pitkällä urallaan vain kerran aiemmin. Hän esiintyi Helsingin Hartwall Arenassa kesällä 1999.

Muitakin kiinnityksiä

Festivaalin ohjelmistoon on lisätty myös Robert Glasperin johtama superkokoonpano R+R=NOW, brittiartisti Jessie Ware, yhdysvaltalaisyhtye Cigarettes After Sex ja pitkän uran jazzin parissa tehnyt säveltäjä-pianisti Carla Bley.

R+R=NOW on tuore yhtye, jossa soittaa joukko jazzin ja rytmimusiikin tunnettuja tämän hetken nimiä – muun muassa tuottaja-saksofonisti Terrace Martin, trumpetisti Christian Scott ja multi-instrumentalisti Taylor McFerrin.


Kommentit (1)

  • Alamäkeen mennyt

    Alaniksen eka albumi oli timanttinen. Sitä myytiin tämän jutun mukaan 33 milj kappaletta. Sitten seitsemää muuta albumia on myyty yhteensäkin vähemmän kuin tuota ensimmäistä.
    Ei silti, voisin alamäkeen luistelevaa tähteä mennä katsomaan, jos saisin varmuuden, että soittaa Porissa mahdolllisimman monta kappaletta huikealta ensialbumiltaan. Muuten en.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet