Kirjat

Kirja-arvio: Samilta puuttuvat muistot ja menneisyys - Menestyjä luovii mielikuvien avulla

Mitja Ismail
Kirja-arvio: Samilta puuttuvat muistot ja menneisyys - Menestyjä luovii mielikuvien avulla

Tamperelainen Niina Hakalahti käsittelee uusimmassa romaanissaan identiteettiä ja juurettomuuutta.

Niina Hakalahden tapa kirjoittaa on kiinnostava. Hänen tarinoidensa maailmat ovat usein arkisia, mutta niihin sisältyy syviä pohdintoja ihmisenä olemisesta.

Romaanissa Lumilinna pohdittavana ovat kysymykset elämäntarinasta ja rehellisyydestä: Voimmeko keksiä elämämme ja paeta menneisyyttämme? Onko oikeutettua luoda itsestään brändi, jos taustalla on halu olla parempi ihminen? Onnistuuko se?

Nykyaikana kysymys on erityisen kiehtova, sillä yllättävän moni ihminen rakentaa elämästään tarinaa sosiaalisessa mediassa. Kun valitsemme arjestamme asioita, tapahtumia ja kuvia, joita puolijulkisesti jaamme, muokkaamme tietoisesti tai tiedostamattamme itsestämme välittyvää kuvaa. Kun sitten seuraamme tätä valikoitua virtaa toisten ihmisten elämistä, saatamme sokaistua uskomaan parhaita paloja arjeksi, koko totuudeksi.

Sami ja Veera ovat vastarakastuneita nuoria aikuisia. Sami on saanut työpaikan menestyvästä mainostoimistosta, Mementomorista, vaikka opinnot ovat kesken ja menneisyyteen kuuluu vuosia nuorisokodissa. Sami asuu Kalliossa, on menestynyt, varakas ja luo työkseen mielikuvia.

Veera on suloinen opiskelijatyttö ja maailmanparantaja, jonka lapsuudenkodin junttimaisuutta Sami hämmästyy. Tai ainakin haluaa hämmästyä siinä kiiltokuvamaisessa roolissa, jonka on itselleen luonut. Veeran sisko, jolla on liian kireä muovinen minihame, kaksi käytöshäiriöistä lasta ja työpaikka S-marketin kassalla Tornion keskustassa, on uhka Samin silotellulle maailmankuvalle.

Armahtava tarina

Takakansitekstit ohjaavat valitettavan usein lukukokemusta. Näin nytkin. Markkinointiteksti lupaa trillerimäisesti etenevää tarinaa, ja siksi odotin käänteitä paljon nopeammin. Tarina tihkuu alusta asti kysymyksiä ja vihjailuja, mutta jännitystarina ja kiihtyvä tunnelma alkavat vasta teoksen viimeisellä osuudella.

Ilman tätä odotusta olisin saattanut keskittyä leppoisammin Samin ja Veeran suhteen kehittymiseen. Olisin ehkä maltillisemmin lukenut rivien välejä, kuunnellut Samin pakoa menneisyydestä. Ehkä vielä vahvemmin olisin keskittynyt pohtimaan Samin kimmoisaa kuorta, jonka läpi ei pääse Veera eikä Sami itsekään ennen kuin hän on valmis kohtaamaan itsensä kuoren alla.

Kun käänne sitten kirjassa tulee, se on mukavan yllättävä. Ennakko-odotukset olivat vieneet minua väärään suuntaan. Hakalahti kirjoittaa ajankohtaisesti juurien, oman taustan ja perheen merkityksestä.

Ennen käänteitä ja jännityskertomusta Hakalahden romaanissa puhutaan paljon muusta, kuten rakastavaisten erilaisten maailmankuvien törmäämisestä, rehellisyyden ja avoimuuden merkityksestä ihmissuhteissa sekä ihanasta yritys-mummo Heljästä ja hänen kauttaan äidin merkityksestä pojalle.

Lumilinna on arkinen, armahtava ja lopulta onnellinen tarina. Se kertoo ilman erikoisuudentavoittelua ihmisenä olemisesta, ihan tästä arjesta, johon toisinaan vain sisältyy yllättäviä asioita.

Marjaana Roponen

Niina Hakalahti: Lumilinna.

HHHH 223 sivua. Karisto, 2016.


Kommentit (1)

  • epäilen

    Sami -nimi on varastettu.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet