Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalikone Uutiset Urheilu Hyvä elämä Kulttuuri Mielipiteet Moro Näköislehti Tähtijutut

Kulttuuri

Tanja Tetzlaffin sello oli kuin nuotteja syövä peto, joka välillä huokaili herkästi Toimittajat kilpailevat skuupeista paineen alla – draamasarja ei oikein tempaise mukaansa 95 oli kevät, jolloin torilla tavattiin – ensimmäistä kertaa televisiossa nähtävä kiekkohuumainen elokuva ei ehdi keskittyä kunnolla mihinkään Amerikkalaisfestivaali kutsui pirkanmaalaisen bändin esiintymään jo toista kertaa peräkkäin – viiden päivän aikana yhtye soittaa viisi keikkaa Dario Argenton Phenomena-kauhuklassikon pääsee näkemään nyt Tampereella Lapsille ja nuorille tarkoitetuissa elokuvissa on harvoin lapsityövoiman hyväksikäyttöä ja huumekauppaa – nyt on Vesa Fagerlund, 27, on päihittänyt suosikkipelissään Bill Gatesin kaksi kertaa – Näin pääsee huipulle koukuttavassa pelissä, jota maailman rikkaimmat rakastavat Kehitysvammaisten teatteri La Strada taistelee paikastaan Tampereen kulttuuripiireissä – ”Tuntuu viimein siltä, että meidät on hyväksytty” Euroviisujen pisteet ilmoitettiin väärin: tuloslista muuttuu, yksi maa uhkaa jo oikeustoimilla Arvaisitko, mikä poliisisarjoista on Riku Niemisen kaikkien aikojen suosikki? Kysyimme kahdeksalta Roban poliisinäyttelijältä, mitä he itse tv:stä katsovat Aviopari unohtuu vaarallisille vesille – pienen budjetin elokuva hyödynsi tehot tarkkaan Miten pala Berliinin muuria päätyi Tampereelle? – Osa kylmän sodan kuuluisinta rajalinnoitusta on maannut varastossa vuosia, nyt huippuarvokas pala betonia halutaan esille Santtu-Matias Rouvali aloittaa ylikapellimestarina yhdessä maailman parhaista orkestereista – Esa-Pekka Salonen: ”Olen tosi onnellinen, että seuraajani on Santtu” Kannattiko Disneyn tehdä Aladdinista uusi versio? – Kannatti jo pelkästään Will Smithin takia Tänään televisiossa: Sytytyslanka sihisee Matthias Schoenaertsin korvien välissä – entinen sotilas saa paikan henkivartijana Tänään televisiossa nähdään taisteluja ja suudelmia menneisyyden Firenzessä – käsikirjoittana Salaisista kansioista tuttu tekijä Tampereen Ratikka hakee taiteilijoita kahteen kohteeseen Kalevaan ja Turtolan pysäkille Nuori Heikki Salo pysähtyi tuijottamaan näkyä opiskelijaboksinsa parvekkeelta – lehti suomirockin historiassa kääntyi Maailman huippumuotitalot jättänyt Teemu Muurimäki suunnittelee pukuja Savonlinnan oopperajuhlille ja Saara Aallolle: ”Nyt olen urani huipulla” Karsea työkeikka baarissa Australiassa – tässä ei ole reppureissaamisen romantiikkaa David Fincherin Seven loi sarjamurhajännäreille mallin, joka toimii Suomi jäi euroviisujen viimeisille sijoille – UMK:n tuottaja kritisoi äänestyssysteemiä ja kertoo, että UMK uudistuu ensi vuodelle Animaatiosarja hukkasi muumien sielun, eivätkä muumit ole karvaisia Jason Statham on rehti varas, joka perii saalistaan – Jennifer Lopez arvioi sankarin kunnon Mikko Alatalo laulattaa nyt Tammerkosken rannalla Cawènin maalaamat Mäntän kirkon alttaritaulun mänttäläismallit ovat poissa – tytär kertoo äitinsä ja mummonsa tarinan Kerran valokuvaaja Stefan Bremer raivostui itselleen niin, että tuhosi ja heitti roskikseen kahden vuoden työnsä – ”Tuli olo, että tämä on väärin näitä ihmisiä kohtaan” Tanskalaisessa tieteisjännärissä janottaa – Fang Rung aikamatkaa vuoteen 2017 pelastamaan juomavettä Ensin tarjoillaan tosiasiat ruokahävikistä, sitten syödään vasta Euroviisujen voittaja selviää keskiyön jälkeen – lavalle nousee myös Madonna ja tekee yli miljoonan tilin Taidemaalari Markku Mäkelä syö omat teoksensa – Katso hauskat kuvat, kuinka taide taipuu lautaselle, mutta varo: inspiraatio saattaa iskeä ”Ihan kuin minä lapsena!” – Ihmeen moni tunnistaa itsensä tamperelaisen taiteilijan kehutusta sarjakuvaromaanista Kiehtovaa ranskalaista puheripulia – aika ei ole syönyt tehoa Jean-Louis Trintignantin ja Francoise Fabianin yhteisestä yöstä Mikko Silvennoinen on seitsemättä kertaa Euroviisuissa – Hän iloitsee Madonnan tulosta ja näkee tapahtumassa paljon hyvää Budapestin auringonlasku vaatii katsojalta paljon, mutta kyllä neljän tähden elokuva sitten palkitseekin Lyömäsoittajat nousivat isoon rooliin, kun Santtu-Matias Rouvalin kevätkausi Tampereella huipentui yksinäisyyden ääniin ja lattarirytmien riemuun Ryvettyneen pornokuninkaan erikoinen tapaus – miehelle määrättiin Ruotsin historian suurin verovelka Tänään televisiossa: Kuningas Colin Firth saa salaa puheterapiaa Satakunnan museo päihitti Amos Rexin vuoden museon kilpailussa – Museoliitto palkitsi myös Sara Hildénin Riitta Valorinnan ja Postimuseon Museoiden yössä kiekkokatsomo, intialaista tanssia, roolipeliä ja runsaasti musiikkia – katso poiminnat ohjelmasta Vuoden museon tittelistä kisaavat Amos Rex, Lönnströmin taidemuseo ja Satakunnan museo – Museopäivät tuo Tampereelle 350 alan asiantuntijaa Jenni Jorun suuri päivä – ”On tämä ehdottomasti isoin ja paras asia mun kirjoittajan uralla” Pirkanmaan kirjoituskilpailun lyriikkasarjan voittaja Katriina Mujunen: ”Mie purskahdin itkuun, en muuta voinut, olin niin onnellinen” Haloo Helsinki! -musikaalissa kuuluvat fanien koskettavat tarinat – Ystävyydestä kertova musikaali Linnanmäelle helmikuussa 2020 Euroviisufinaalista pudonneet Darude ja Sebastian Rejman eivät saapuneet median eteen: ”Harmittaa vietävästi” Miten voimme välttää tämän jokakeväisen euroviisupettymyksen? Otetaan katsojilta kaikki valta pois Finaalista pudonneet Darude ja Sebatian Rejman kadottivat suoraselkäisyyden - luikkivat piiloon lehdistöltä Lämpötila on läsnä kaikkialla – Helen Czerski helpottaa molekyylitason asioiden ymmärtämistä Ranskalaiselokuvassa on herkillä mieli ja ruumis – Ali vetää Stéphanien väkisin valoon Suomi putosi euroviisufinaalista, nämä maat jatkavat – Seurasimme ensimmäistä euroviisuiltaa tässä jutussa, näin ilta eteni