Teatteri

Kansallisteatterin Masennuskomedia kysyy, miksi kilpailuyhteiskuntamme mittaa ihmisen arvoa vain rahassa

Arvio: Burnout-tapaus johdattelee huumorilla ja vakavasti maailmanparannusvisioihin

Mitro Härkönen
Kansallisteatterin Masennuskomedia kysyy, miksi kilpailuyhteiskuntamme mittaa ihmisen arvoa vain rahassa

Työkeskuksen asiakkaat (Maria Kuusiluoma, Tuomas Uusitalo, Pietu Wikström) puurtavat ex-johtajan tahdissa (Pirjo Luoma-aho)

Soila Lehtonen

Ison teräsfirman ykkösnainen on hänkin terästä, kunnes hän eräänä päivänä kesken Power Point -esitystään lipsahtaa ryminällä juoksupyörästä. Se oli sitten burnout.

Viisikymppinen Eeva pyrkii pillerivoimalla vimmatusti ylös masennussohvastaan. Täällähän ihmisarvo ansaitaan raatamalla, tuottamalla rahaa, itselle, työnantajalle, omistajille, yhteiskunnalle. Tipahtaneet kai kootaan jonnekin sosiaalihuoltamoon.

Elokuvakäsikirjoittamiseen erikoistuneet tekstintekijät ovat tutkineet esitystä varten työkeskuksia. Pitkäaikaistyöttömille, mielenterveyskuntoutujille ja kehitysvammaisille tarjotaan paikka, jossa kuntoutua ja tehdä työtä – josta saa tosin ainoastaan nimellistä palkkaa – tai jossa vain olla.

Pelastuuko maailma?

Eevakin päätyy järkytyksekseen työkeskukseen, jossa monumentaalisen lempeä ja empaattinen esinainen (Paula Siimes) tukee asiakkaitaan jokapäiväisen ponnistelun eli elämän vaiheissa.

Selviytymisstrategiaansa juuttunut Eeva rupeaa ryhdistämään meininkiä, jotta työkeskuksesta tulisi "tuottavampi".

Päihdeongelmainen Pike (Maria Kuusiluoma), sairastamiseen uupunut Saku (Tuomas Uusitalo) ja syrjäytynyt nuori Elias (Pietu Wikström, TeaK) suristavat pahvilaatikkohallissa ompelukoneitaan, kohtalokkaasti.

Räjähtäneen näköistä pehmojänistä väännetään urakalla, jonka Eevan tuttu johtaja (Antti Pääkkönen) on luovasti tilannut.

Johtaja visioi sujuvasti maailman pelastuvan, jos samalla älytään tehdä myös rahaa. Bisnespuheen suurellisuus huvittaa – mutta tätä arviota kirjoittaessani luen ilmastoaktivisti Al Goren juuri lausuneen Helsingin Slush-teknologiatapahtumassa: "Ilmastonmuutos on valtava bisnesmahdollisuus."

Eeva ei ole ehtinyt omistaa yksityiselämää, paitsi moottorilaudalla Borneosta kotiin rullailevan aikamiespoikansa Mikan (Arttu Kapulainen). Chillaileva Mika haluaisi kyllä niinku parantaa maailmaa, vaikkapa elokuvaohjaajana. Dialogi osaa törmäytellä vastakkaisia maailmankuvia.

Katsoja liikuttuu

Kaavamaisten vaatimusten edessä avuton nuori, terveytensä menettänyt, masennukseen sairastunut saattaa elää hengenvaarassa. Ei meistä kukaan voi varmasti tietää, särkyvätkö arki ja elämä.

Teatteri kyllä pitää peiliä edessämme, ja me katsomossa tiedämme, että maailman muuttaminen merkitsee muutakin kuin valtavaa bisnesmahdollisuutta.

Masennus ja komedia? Teatterin käyttövoimana niin sanottu musta huumori toimii kyllä. Työkeskuksen tyyppivalikoimassa se osuu, bisneskliseiden todenmakuisuus naurattaa.

Pirjo Luoma-ahon sisukkaansuulaasta myötämaratoonarista paljastuu ihminen, jolla on lopulta kanttia myöntää hukassa olonsa ja virhearvionsa.

Niin taitavan aidosti Luoma-aho Eevan sielun riisuu yleisön edessä, että esitys kokoaa teatteripointtinsa, liikuttaa katsojaa. Asioiden arvo ei todellakaan ole sama kuin niiden hinta.

Masennuskomedia

★★★★

Käsikirjoitus: Kirsikka Saari, Jenni Toivoniemi.

Ohjaus: Mari Rantasila.

Lavastus: Katri Rentto.

Puvut: Ninja Pasanen.

Videosuunnittelu: Pyry Hyttinen.

Kantaesitys: Kansallisteatterin Pienellä näyttämöllä 29.11.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet