Kirjat

Finlandia-palkinto tulee Tampereelle! Juha Hurme voitti kaunokirjallisuuden sarjan

Silja Viitala
Finlandia-palkinto tulee Tampereelle! Juha Hurme voitti kaunokirjallisuuden sarjan

Tamperelainen Juha Hurme voitti romaani-Finlandian.

Simopekka Virkkula

Kaunokirjallisuuden Finlandian voitti kirjailija ja teatterimies Juha Hurme teoksellaan Niemi. Valinnasta päätti ministeri Elisabeth Rehn.

Kirjailija Juha Hurme on mies, josta kukaan ei ole erehtynyt käyttämään laimeaa määritelmää. Yhdet puhuvat tulisielusta, toiset nerosta.

Pohjana tiedettä

Niemi on kertomus Telluksen pohjoisella pallonpuoliskolla törröttävästä niemestä, jota kutsumme Suomeksi. Tarina alkaa alkuräjähdyksestä ja päättyy 1809. Pohjana on tiedettä, tulkinnat ovat taiteilijan.

Juha Hurme: Niemi.

Juha Hurme: Niemi.

Palkintotuomari Elisabeth Rehnille jäi kirjan päättyessä hyvä olo: "Olin oppinut paljon, ihmetellyt, pudistanut päätäni, nauranut usein."

Persoonallinen visio

Yksi parhaista Hurme-haastatteluista ilmestyi kaksi vuotta sitten kirjallisuuslehti Parnassossa. Toimittaja Ville Hänninen tutki, kuinka Hurmeesta on tullut "petervonbaghmaisen innostunut ja laaja-alainen kansankynttilähahmo".

Juuri sitä Hurme on. Hänen monet näytelmänsä ja kaksi viimeisintä kirjaansa ovat lukeneen miehen persoonallinen visio menneisyydestä ja suomalaisen sivistyksen unohdetuista kannattelijoista.

Opettajasuvun vesa löysi jo nuorena itsestään esitelmöitsijän. Näin Hurme kertoo: "Tyylini oli hitaan meuhkaava, esiinnyin kuin näyttelijä, mutta huomasin, että luennoissa oli järkeä. Sen jälkeen olen oikeastaan kulkenut samoilla jäljillä, kerännyt itselleni 25 vuotta pakkia. Minulla on sisäinen paine kirjoittaa ihmisistä ja aiheista, jotka tuppaavat unohtumaan. Pelastustyöksi tätä kutsuisin."


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • jaana

    Upea valinta. Hurmeen romaaneja, teatteritöitä ja kannanottoja seuranneena, kyse on erityislahjakkaasta, näkemyksellisestä ja mikä parasta, rehellisestä suomalaisesta taiteilijasta. Rehellisestä itselleen, taiteelle, ajatukselle ja sitä kautta yleisölle. Poliittisen turbulenssin ja sekoilun aikoina: taide, vain taide, ja ajattelijat voivat auttaa. Onnea, Juha Hurme, ja kiitos.

  • Hullun kirjoissa

    Onnea Juha! Hieno kirjailija, mukava mies. Nyt Hullu luennassa, Niemi varattuna. Oikea mies palkittiin, Tommi Liimatta tuli toiseksi. 🙂

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet