Kirjat

Jopa punainen lettinauha nostatti kauhun – sisällissodan trauma vaikutti yksilöiden elämässä pitkään

Uusi sotahistoria on kiinnostunut ihmisistä, heidän kokemuksistaan ja henkisestä perinnöstä. Turkulainen Tiina Lintunen tutki valtionrikosoikeuteen joutuneen 267 punaisen naisen elämänpolut sisällissodasta kuolemaan saakka ja kirjoitti kollektiivielämäkerran punaisista naisista.

Timo Marttila
Jopa punainen lettinauha nostatti kauhun – sisällissodan trauma vaikutti yksilöiden elämässä pitkään

Tiina Lintunen uskoo kokonaiskuvan vuoden 1918 tapahtumista olevan nyt, lähes 100 vuotta myöhemmin kattavampi kuin koskaan. Lintusen tutkimista punaisista naisista vanhin eli 100-vuotiaaksi ja kuoli 1990-luvulla.

Nina LehtinenAamulehti

Sisällissota oli ohi, mutta sen seuraukset ja traumat näkyivät vielä vuosikymmeniä osallisten käyttäytymisessä. Yksi esimerkki on ulvilalainen Katri H., joka rauhan aikana näki Suoma -siskonsa palmikoivan ruskeisiin hiuksiinsa punaista lettinauhaa.

Hysteerinen Katri oli varma, että pikkusisko vielä pidätetään lettinauhojen värin takia.

Katrin reaktio syntyi kokemuksesta. Aseeseen tyttö ei ollut tarttunut, mutta siitä huolimatta hän sai 16-vuotiaana virua kaksi kuukautta Hämeenlinnan Linnankasarmilla. Karuista oloista kertoo jotain se, että kotiin päästyään hän oli tottunut varastamaan leipäpalasenkin.

Katri H. ei koskaan kertonut sotakokemuksistaan omalle lapselleen. Isoäiti kertoi.

Tavallisia naisia

Katrin ja muiden porilaisten ja ulvilalaisten naisten kokemukset yksiin kansiin on kirjannut turkulainen historiantutkija Tiina Lintunen. Otavan julkaisema kollektiivielämäkerta Punaisten naisten tiet perustuu Lintusen väitöskirjaan. Väitöskirjan taustalla taas on Lintusen poliittisen historian pro gradu Pomarkun taisteluista.

– Gradun jälkeen ajattelin, ettei minua oikeastaan kiinnosta kuka hyökkäsi ja mistä suunnasta. Sen sijaan ihmiset kiinnostivat. Aloin miettiä, mikä oli naisten osuus punakaartin toiminnasta.

Vastoin Lintusen odotuksia, Porin alueelta ei löytynyt lainkaan aseellisia naisia, ainoastaan huolto- ja sairaanhoitotehtävissä toimineita. Heistä 267 jäi kuitenkin kiinni ja joutui valtiorikosoikeuteen. Siellä jokaisesta täytettiin 10–20 sivun verran lomakkeita, jotka tarjosivat tutkijalle vertailukelpoista aineistoa.

Vähintään yhtä monen Lintunen arvelee päässeen pälkähästä. Heitä ei kirjattu mihinkään.

– Hiljaa kotiin jääneille kävi paremmin. Pakoon lähteneet otettiin usein kiinni heti Lahden tienoilla sodan päätyttyä tai sitten heidät ilmiannettiin syksyllä. Kesällä muistettiin, ketkä olivat olleet punakaartin tehtävissä.

Tiina Lintunen korostaa tutkineensa ”tavallisia työläisnaisia”, olkoonkin, että heihin on eri aikoina liitetty erilaisia määreitä ja ominaisuuksia.

Nuorin Lintusen aineistosta oli äitiään punakaartin tiskaajana tuurannut 13-vuotias tyttö, vanhin 69-vuotias. Useampi kuin joka kymmenes oli alle 18-vuotias. Yli puolet oli naimattomia. Ammateissa edustetuimpia olivat teollisuustyöläiset, kotona olevat, käsityöläiset ja palvelijat.

Ryssän morsiamet

Kevytkenkäisiä, moraalittomia, ryssän morsiamia, pahuuden lähteitä, susinarttuja... Viholliskuvassa punaisiin naisiin liitettiin rankkoja määritelmiä, jotka vaikuttivat myös tuomioiden ankaruuteen.

Niinpä sairaanhoitotehtävissä ollut punainen nainen saattoi saada ankaramman rangaistuksen kuin muonitustehtävissä ollut. Punaisten hoitajien kerrottiin surmanneen silmittömästi valkoisia haavoittuneita, mistä ei kuitenkaan ole löytynyt todisteita.

Tiina Lintusen aineistosta ainoastaan yksi oli oikeudessa kertonut liittyneensä punakaartiin ideologisista syistä. Sellaista ei tietenkään kannattanut myöntääkään. Naisista 70 prosenttia oli kuitenkin aktiivisia työväenyhdistyksissä.

– Uskon että kaartiin liittymisen syyt olivat yhdistelmä taloudellisia ja aatteellisia syitä. Sodan alussa punakaartin maksama palkka oli erittäin hyvä, kaksikertainen työläistytön palkkaan verrattuna ja vieläkin enemmän, kertoo Lintunen.

Kovin osa punaleskillä

Tiina Lintunen selvitti ensimmäistä kertaa myös sen, mitä sotaan osallistuneille naisille tapahtui sodan jälkeen. Millaista elämää he elivät, miten yhteiskunta heitä kohteli ja millaisen henkisen perinnön he jättivät.

– Minusta sodan arki ei ole pelkästään strategisia päätöksiä vaan myös sitä, mitä naiset tekevät taustalla, perustelee Lintunen.

Hänen mukaansa yksilöiden elämässä luottamus ei välttämättä palautunut koskaan, mutta valtio teki uudistuksia kansakunnan eheytymisen puolesta. Tällaisia olivat vuoden 1918 torpparilaki, 1921 oppivelvollisuuslaki ja vuoden 1923 uskonnonvapauslaki.

– Punaleskien eläke hiersi pitkään. Se tuli talvisodan jälkeen. Lisäksi 1970-luvulla valtio myönsi sisällissodan aikana vankileireillä olleille kertakorvauksen hyvityksenä heidän kokemastaan kärsimyksistä.

Tiina Lintusen tutkimien punaisten naisten muisteluissa toistui vahvana kaksi teemaa. Ensimmäinen oli se, että naiset eivät koskaan pystyneet unohtamaan kokemuksiaan, vaikka eivät olisi niistä puhuneetkaan. Toinen keskeinen ajatus oli, ettei sota koskaan enää saa toistua, suomalaisten pitää oppia virheistään.

Sisällissota tuoreissa kirjoissa

Anneli Kanto: Lahtarit (romaani, Gummerus, 2016).

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla 1–3 (juhlapainos Henry Wuorila-Stenbergin kannella WSOY, lokakuu 2017).

Marjaliisa ja Seppo Hentilä: Saksalainen Suomi 1918 (Siltala, 2016).

Tuomas Hoppu: Sisällissodan naiskaartit (Gummerus, 2017).

Tiina Lintunen: Punaisten naisten tiet (Otava, 2017).

Risto Lindstedt & Eero Ojanen: 1918. Matkoja muistin rintamilla (Kirjapaja, 2017).

Sture Lindholm: Vankileirien helvetti Dragsvik. Tammisaaren joukkokuolema 1918 (Atena, loka-marraskuu 2017).


Lue myös nämä


Kommentit (3)

  • Akateeminen ihmettelijä

    Suomi on yhä vastakkainasettelun maa. Kaikkia ei enää tarvita kuten 1930-luvulla. Nämä piirteet ovat hyvin selvät kun vertaa Ruotsiin. Esim lakkoherkkyys on nimenomaan jyrkkien mielipiteitten seurausta. Usein ei edes haeta ratkaisua. Tämä on ollut työnantajapuolen helmasynti Suomessa. Viimeksi EK ilmoitti ettei edes neuvottele työehtosopimuksesta vaan että siirrytään paikalliseen sopimiseen. Tulee tässäkin mieleen SAJ ennen tammikuun kihlausta.

  • Nimetön

    Minäkin olin varusmiehenä Linnan kasarmilla. Vanhoja venäläiskasarmeja. Tampereen valtauksessa 3.4. aamuyöllä savun tulen ja pimeyden keskellä naiskaartilainen jostain kivijalasta ampui keskelle kaupunkia eksyneen isoisäni, joka oli eksyneen suojeluskuntakomppanian vanhin jäsen nuorten maalaisnuorukaisten joukossa.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet