"Haluan olla ylpeä itsestäni" – Kaksinkertainen Oscar-voittaja sanoo Aamulehden haastattelussa aikovansa olla jatkossa tarkempi, miten kohtelee muita

Ben Affleckilla on ollut elämässään ylä- ja alamäkiä. Nyt hänen elämänsä keskus on perhe.

Jeff Spicer
"Haluan olla ylpeä itsestäni" – Kaksinkertainen Oscar-voittaja sanoo Aamulehden haastattelussa aikovansa olla jatkossa tarkempi, miten kohtelee muita

Ben Affleckin tärkeysjärjestyksessä tulevat tällä hetkellä ensimmäisinä lapset.

Erkki KantoHollywood

Miljoonaomaisuudestaan huolimatta Ben Affleck vaikuttaa tavalliselta, mukavalta naapurinpojalta.

Hän kuvailee suhteensa rahaan sellaiseksi, että hän ei jahtaa sitä ja koettaa muistaa, että elokuva-alalla tehdään valintoja: jostakin saa enemmän rahaa ja jostakin toisesta enemmän henkilökohtaista tyydytystä.

–En ole sellainen, joka ihailee rikkaita ja ajattelee, että kunpa minusta tulisi miljardööri, sitten olisin onnellinen. Isäni oli kirjailija ja ohjaaja, Hän ei kovin onnistunut niissä, joten hänen täytyi saada elantonsa baarimikkona ja automekaanikkona. Osa minusta haluaa tehdä asiat eri tavalla kuin isä.

Affleckin ura nousi kukoistukseen 20 vuotta sitten, jolloin hän alkoi naapurinpojan Matt Damonin kanssa kynäillä elokuvakäsikirjoitusta Will Hunting.

–Silloin elämäni suurin unelma kävi toteen. Me vain halusimme saada elokuvan tehdyksi, mies muistelee.

Hyviä muistoja

Harvey Weinstein tuli mukaan ja teki nuorten miesten käsikirjoituksesta elokuvan.

–Hän sanoi puhelimessa haluavansa ostaa käsikirjoituksen. En tavannut häntä ennen kuin hän tuli käymään kuvauspaikalla katsomassa Robin Williamsia.

Warner Bros. Picture
Justice Leaguessa Ben Affleck näyttelee sekä Batmania että Bruce Waynea.

Justice Leaguessa Ben Affleck näyttelee sekä Batmania että Bruce Waynea.

Affleckilla on lämpimiä muistoja tuosta ajasta.

–Saimme Mattin kanssa 300 000 dollaria ja laitoimme sen puoliksi. Maksoimme verot ja ostimme kumpikin uudet autot. Sitten rahat olivat loppu. Ajattelin, että toivottavasti he ostavat lisää käsikirjoituksia, näyttelijä nauraa.

Paras versio itsestä

Harvey Weinstein sysäsi Affleckin uran alkuun, mutta näyttelijä sanoo, että ei koskaan pitänyt miehestä.

–Hän oli epämiellyttävä ja tiesin hänen olevan törkyinen. En tiennyt tarkalleen hänen rikoksiaan, mutta tiesin hänen ahdistelevan ja en halunnut olla osa sellaista.

Nyt Affleck on luvannut lahjoittaa kaikki Weinsteinilta ja Miramax-yhtiöltä saapuvat elokuviensa lopputulot hyväntekeväisyyteen. Affleck on saanut viime aikoina osansa naisten syytöksistä sukupuoliahdistelun suhteen.

–Minun täytyy katsoa omaa käyttäytymistäni ja kuinka kohtelen ihmisiä. Kun olen tehnyt väärin, myönnän sen ja yritän tarkkailla itseäni ja otan vastuun. Juuri nyt monet seksuaalisesti ahdistelleet miehet ovat kauhuissaan ajatellen, tuodaanko heidät esiin. Mietin omaa käytöstäni. Minun täytyy yrittää jatkaa paremmin ja myöntää tehneeni väärin. Yritän olla paras versio itsestäni lapsilleni ja perheelleni.

45-vuotias näyttelijä-ohjaaja on myös läpikäynyt hoidot alkoholiriippuvuuteensa.

Perhe tulee ensin

Affleck kertoo, että perhe on tällä hetkellä hänen elämänsä keskus ja kaikki muu pyörii sen ympärillä.

–Kaikki on hyvin elämässäni ja nyt ymmärrän, että tärkein sitoutuminen minulla on kolmelle lapselleni, Affleck vakuuttaa.

Ben Affleckin avioliitto Jennifer Garnerin kanssa loppui virallisesti tämän vuoden huhtikuussa. Siitä huolimatta hän puhuu entisestä vaimostaan kauniisti ja arvostaen.

–Merkittävin ihminen tässä matkassa on lasten äiti, Jennifer Garner. Hän on loistava äiti ja loistava nainen. Hän tekee elokuvia ja kotiin tultuaan viettää aikaa lasten koulun kanssa kolme kertaa enemmän kuin minä. Hän saa minut tuntemaan häpeää ja katsomaan ihaillen.

Avioliiton jälkeenkin pari jatkaa asumistaan samalla, yli hehtaarin kokoisella tilallaan Pacific Palisades -kaupunginosassa Los Angelesissa. Affleck asuu vierasmökissä. Pariskunnalla on sen lisäksi kerrostaloasunto Manhattanilla, hiihtomökki Yellowstonen klubitalolla, rantatalo Bahamalla ja kreikkalaistyylinen talo 40 hehtaarin tontilla Hampton-saarella lähellä Savannahia Georgiassa.

Tikapuilla ylemmäksi

Ben Affleck näyttelee keskiviikkona Suomessa ensi-iltansa saavassa Justice Leaguessa sekä Batmania että Bruce Waynea. Vauhtia riittää, sillä maailma pitää pelastaa.

–Elokuvassa on Bruce Wayne, joka on todellinen henkilö, ja Batman, joka on salaperäinen ja salaisuuksia täynnä. Mietin usein, kumpi on naamio: Bruce Wayne vai Batman?

Affleckin uran varrelle mahtuu nousuja ja laskuja. Millaisia päämääriä hänellä on jäljellä?

–Haluan tehdä töitä ajatusmaailmaani rikastuttavien ihmisten kanssa. Sellaisten, jotka saavat minut voimaan paremmin. Haluan kertoa tarinoita, joista lapseni ovat ylpeitä, ja käyttäytyä itse niin, että voin olla ylpeä itsestäni.

Affleck kertoo, että hän pitää työstään.

–Ollakseni hyvä isä haluan elää mielenkiintoista ja kokemusrikasta elämää, josta voin kertoa lapsille.

Kuinka voit enää kiivetä urallasi ylemmäksi?

–Tikapuilla, nauraa kaksinkertainen Oscar-voittaja.

–Pyrin tekemään merkittäviä tuotoksia taiteilijana. Enää en murehdi, miellytänkö yleisöä. Steve Jobs on sanonut, että kuluttaja ei tiedä, mitä haluaa, ennen kuin sen näyttää heille. Sama koskee elokuvien tekemistä. Jotkut filmit, joista itse pidin kovasti, olivat niitä, joista en odottanut paljoa. Silti ne yllättivät minut.

Ben Affleck

Syntymänimi: Benjamin Geza Affleck-Boldt.

Syntyi: 15.8.1972, Berkeley, Kalifornia.

Ex-vaimo: Jennifer Garner, hakivat eroa yhdessä huhtikuussa 2017.

Entisiä tyttöystäviä: Gwyneth Paltrow, Jennifer Lopez.

Lapset: Tyttäret Violet, 12, ja Seraphina, 8, sekä poika Samuel, 5.

Veli: Casey Affleck, näyttelijä.

Elokuvia: Amyn jäljillä, Will Hunting, Armageddon, Rakastunut Shakespeare, Luonnon lait, Pearl Harbor, Paha päivä, Peloista pahin, Gigli – rajua rakkautta, Argo.

Palkintoja: Kaksi Oscaria, Golden Globe, kaksi SAG-palkintoa.

Uusin elokuva: Justice League, teattereissa 15. marraskuuta.


Lue myös nämä


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet