Teatteri

Tampereen Työväen Teatterin musikaali Tytöt 1918 on elävää ja yllätyksellistä historiaa isosti kerrottuna – jopa räpäten

Teatteriarvio: Näyttelijät toimivat harvinaisen tasapainoisena ryhmänä. Yhteishengen aistii katsomoon asti.

Kari Sunnari
Tampereen Työväen Teatterin musikaali Tytöt 1918 on elävää ja yllätyksellistä historiaa isosti kerrottuna – jopa räpäten

Tytöt 1918 -musikaali: Edessä Petra Karjalainen, taustalla Niina Alitalo, Heidi Kiviharju, Jari Ahola, Salla Korja-Paloniemi ja Hanna Korhonen, oikealla Konsta Reuter, Suvi-Sini Peltola, Saska Pulkkinen, Antti Nieminen.

Seppo RothAamulehti

Siinä se on. Tampereen Työväen Teatterin Tytöt 1918. Melkoinen järkäle.

TTT:n Suurelle näyttämölle levittäytyvä musikaali on elävä ja yllätyksellinen teos. Se on häikäilemätön musikaali, joka yhdistelee ennakkoluulottomasti ja isolla kädellä erilaisia aineksia.

Ryhmähengen voima

Esityksen pohjana on Anneli Kannon vuonna 2008 julkaisema romaani Veriruusut. Kirja kertoi sisällissodan punaisista naiskaarteista Pirkanmaalla. Kirja pohjautui tavallisten kaartilaisten koviin kokemuksiin.

Kirjailija-ohjaaja Sirkku Peltola kypsytteli kymmenen vuotta ajatusta tarinoiden tuomisesta näyttämölle.

Lue lisää: Vanhan pispalalaisnaisen tunteenpurkaus kahvipöydässä pysäytti ohjaaja Sirkku Peltolan – yksi lause puki sanoiksi vuoteen 1918 liittyvän ahdistuksen

Tytöt 1918 on rohkea projekti, joka kerta kaikkiaan piti tehdä. Juuri nyt ja juuri täällä, punaisen Tampereen isoimmalla näyttämöllä historiallisessa työväentalon korttelissa tasan 100 vuotta sisällissodan jälkeen.

Taustansa takia teoksesta tulee enemmän kuin vain esitys muiden joukossa. Siihen lastataan isoja, jopa kohtuuttomia odotuksia. Sitä tullaan arvioimaan myös historian tulkintana, jopa poliittisena kannanottona.

Ne tulkinnat jätän muille. Katsotaan nyt esitys esityksenä.

Ja se toimii.

Peltolan tulkinnassa ei ole yhtä päähenkilöä. Päähenkilönä on naisten ryhmä. Yksittäiset kohtalot risteävät ja menevät suuntiinsa aivan kuin Tuntemattoman sotilaan miesten kohtalot. Ja myös tässä Tuntemattomassa naissotilaassa päädytään pettymykseen. Unelmat sortuvat. Omiakin ammutaan ja lopulta melkein kaikki kuolevat.

Näyttelijät toimivat harvinaisen tasapainoisena ryhmänä. Yhteishengen aistii katsomoon asti. Katsoja lähettää kollektiiviset kiitokset koko Työviksen naiskaartille. Erittäin kovaa osaamista!

Häkellyttävä musiikki

Tätä teosta kannattelee musiikki. Musiikillinen maisema on luonnosteltu leveällä ja keveällä siveltimellä.

Eeva Kontu on kerännyt levottomasti rönsyileviä vaikutteita. Musiikki on yksityiskohdissa runsasta ja yllätyksellistä.

Mukana on toki perinteisiä musikaalinumeroita, toisaalta jokin Milavidan valot -laulu taas voisi olla Carole Kingin laulukirjasta. Sieltä kuulee 1970-luvun laululiikkeen kaikuja pienellä Ultra Bra -twistillä, modernisoituja suomalaisen kansanmusiikin sävyjä, tangoa ja runsaasti räppiä.

Niin, se räppi. Räppi ja sisällissota kuulosti ennakkoon haasteelliselta, jopa vaaralliselta yhdistelmältä.

Tekee mieli vetää vertauskohta 90 vuoden takaa. Kurt Weill rysäytti Kolmen pennin oopperassa eurooppalaiseen musikaaliin aikansa kumouksellisen soundin eli jazzin.

Eeva Kontu runttaa Tyttöihin huoletta räppiä ja lopputulos on raikas, ei yhtään teennäinen. Toimii tautisen hyvin erityisesti ensimmäisen puoliajan vallankumousuhossa.

Luulen, että Brechtiä ja Weillia on tätä teosta rakennettaessa tutkittu ja oppia otettu. Samoissa maisemissa ollaan, alhaisen ja ylevän välimaastossa.

Heikki Salon lauluntekstit ovat ammattimiehen rytmisesti tarkkaa työtä. Erityisesti pidän loppulaulun oivalluksesta, jossa – Salon omilla sanoilla “Luoja luikahtaa ulos historian mahtiovesta, jonka unohtaa kiireessä raolleen. Ihmiset näkevät oven raosta vahingossa tulevaisuuteen”.

Marjo Kuusela kuljettaa koreografiassaan ihmisiä isoina joukkoina, ihmisinä historian pyörteissä. Ja aivan kuten musiikissa on repullinen vaikutteita, myös lavastaja Hannu Lindholm viljelee siteerauksia vaikkapa venäläiseen avantgardeen. Taustakuvat ovat välillä kuin Rodtshenkon julisteita.

Kuvitettu klassikko?

Ei järkäle yskimättä maaliin asti pääse.

Henkilöhahmot eivät ole kovin syviä. Ne enemmänkin kuvittavat tyypillisiä kohtaloita historiassa, siksi ne eivät välttämättä kosketa katsojaa.

Esitys on elävimmillään ensimmäisellä puoliajalla, kohoavassa vallankumouksen uhossa. Loppua kohti juututaan aika pitkäksi aikaa taistelujen kuvitukseen.

Ja esitystä ei meinata saada loppumaan, vaikka varsinaiset tapahtumat jo päättyvät.

Mutta no, onhan tämä sellainen pläjäys joka oli tehtävä. Ja oliskohan tämä nyt se Sirkku Peltolan päätyö, jota ihan ansiosta muistellaan vielä TTT:n tulevissa historioissa?

Ihmisen muisti

Mikäs tämän esityksen rooli voisi historian tulkinnoissa olla? Turvaudun tässä sitaattiin. Lainaan arkkipiispa Kari Mäkisen sanoja sisällisvuoden muistovuoden avauksessa viime viikolla:

"On sisällissodan muistia, jolla ei ole väriä tai jonka väri on jo haalistunut ja sekoittunut. Se on ihmisen muistia, sukupolvelta toiselle kulkenutta, jossa kyse on elämän kauhistuttavasta julmuudesta ja oman tunne- ja kokemusperinnön olemassaolon oikeudesta.

Muistovuosi voi parhaimmillaan merkitä sitä, että sisällissota ja sen pitkä jälki, jossa on paljon vaiettua, alkaa näkyä yhteisenä perintönä. Tällaisesta taustasta me kasvamme, tällaista perintöä kannamme yhdessä.”

Jotain tuollaista viestiä aistin TTT:n esityksestäkin. Nyt oli sen aika.

Tytöt 1918

★★★★

Käsikirjoitus ja ohjaus: Sirkku Peltola romaanin Veriruusut (Anneli Kanto) ja historiallisten lähteiden pohjalta.

Sävellys: Eeva Kontu.

Laulujen sanat: Heikki Salo.

Kapellimestari: Joonas Mikkilä.

Koreografia: Marjo Kuusela.

Lavastussuunnittelu: Hannu Lindholm.

Valo- ja videosuunnittelu: Eero Auvonen.

Rooleissa muun muassa: Petra Ahola, Emmi Kaislakari, Eriikka Väliahde, Marketta Tikkanen, Petra Karjalainen, Heidi Kiviharju, Kristiina Hakovirta, Suvi-Sini Peltola ja Kaisa Hela.

Ensi-ilta: TTT:n Suurella näyttämöllä 25.1.2018.


Kommentit (4)

  • Tarkkuutta

    Lienee Eero Auvinen ei Auvonen, Tamperelaista teatterisukua sentään…..

  • Kateushan tässä on herännyt

    TTT on tehnyt liian hyvää, liian paljon, liian tehokkaasti ja liian suurella innolla. Kansallisoopperalla on fasiliteetit mutta ei yleisöä ja Kansallisteatterilla ahdas vanha rakennus.

Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio