Musiikki

Bachin Johannes-passio jaksaa koskettaa 300 vuoden jälkeenkin

Konserttiarvio: Harjun kamarikuoro oli väkevässä vireessä Tuomiokirkon tunnelmallisessa konsertissa.

Toni Neffling
Bachin Johannes-passio jaksaa koskettaa 300 vuoden jälkeenkin

Heikki Liimola johti sunnuntaina Harjun kamarikuoroa, Suomalaista barokkiorkesteria ja laulusolisteja Tampereen tuomiokirkossa.

Harri HautalaAamulehti

Tampereen tuomiokirkon parvella konserttia katseli pahvinen Bach-hahmo, mutta musiikki oli täynnä vivahteita ja tuoreutta.

Heikki Liimolan johtamasta Bachin Johannes-passiosta kasvoi yksi vaikuttavimmista kuoro-orkesteriteosten esityksistä Tampereella aikoihin.

Harjun kamarikuoro oli perusteellisesti harjoitettu ja täydesti latautunut, solistikaarti ensiluokkainen ja Suomalainen barokkiorkesteri luotettava ja herkkävaistoinen.

Tuomiokirkon vuolaan akustiikan kanssa on aina oma säätönsä, sillä puhaltimet nousevat herkästi liian hallitseviksi ja kuoron sointi tuppaa puuroutumaan. Nyt ne puolet oli saatu hyvin varsin hallintaan.

Paljon hienommin ei teosta olisi voinut aloittaa, sillä Liimola rakensi alun orkesterijohdannosta juuri niin levottoman ja jännitteisen kuin toivoa sopikin. Kun kuoron Herr, unser Herrscher jyrähti ilmoille, jo musiikin puhdas fyysinen olemus sai ihon kananlihalle.

Illan toisessa päässä odotti sitten koko teoksen huipentava toinen suuri kuorojakso, Ruht wohl, jonka ikuisena keinuvan tuonpuoleisuuden kuoro ja orkesteri tavoittivat koskettavasti.

Hienot solistit

Solisteista evankelista Topi Lehtipuu oli kirkas ja selkeä. Hän yhdisti äänessään oivallisesti ulkopuolisen raportoijan ja eläytyjän piirteitä.

Hienoja olivat myös ne evankelistan, Jeesuksen ja Pilatuksen resitatiivit, joissa kuoro elähdytti tarinaa väkevillä – tai herkillä – kommenteillaan. Bach todella osasi tehdä resitatiiveista vaihtelevia.

Juha Kotilainen oli jälleen kerran uskottava Jeesus niin ääneltään kuin olemukseltaankin. Arttu Katajan bassoaariat olivat taidetta ja sanomaa tulvillaan.

Suvi Väyrysen sopraanoaariat kimalsivat taivaallista lumoa ja kauneutta. Altto Tiina Penttisen Es ist vollbracht taas oli harras tuokio gamban kanssa, ja Taavi Oramo toi tenoriaarioihin poikamaista säihkettä.

Loppukoraalista Harjun kamarikuoro rakensi upeasti tihentyneen nousun, jonka päätteeksi Tuomiokirkon lähes täyttänyt yleisö intoutui valtaviin suosionosoituksiin.

Bach: Johannes-passio. Harjun kamarikuoro, Suomalainen barokkiorkesteri, laulusolistit, joht. Heikki Liimola.

★★★★

Tampereen tuomiokirkko 25.3.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Pääaiheet

Sammio