Pääaiheet 100 tuoreinta Uutiset Hyvä elämä Urheilu Kulttuuri Mielipiteet Moro Tähtijutut Näköislehti

Arvio: Rintaliivit ja pikkuhousut lentelivät HIMin jäähyväiskeikalla Tampereella – ”Rokkiunelma on edelleen elossa”

Yli neljännesvuosisadan mittaisen uran tehnyt HIM ilmoitti keväällä lopettavansa tämän vuoden jälkeen. Jäähyväiskeikkoja on sittemmin kuultu yhteensä 14 maassa ympäri Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Viimeisen kiertuekimaran yhtye halusi tehdä Suomessa. Viitenä peräkkäisenä päivänä eri kaupungeissa järjestetyistä keikoista Tampereen Pakkahuoneelle sattui näistä toiseksi viimeinen, juuri ennen perinteeksi muodostunutta Helsingin Tavastian keikkaa uudenvuoden aattona. Jos kriitikoita on uskominen, HIMin jäähyväiskiertue ei ole ollut pelkkää taiteellista riemujuhlaa. Esimerkiksi viime keskiviikon vetoa Helsingin jäähallissa moitittiin Ylen arviossa ylimielisyydestä ja leipiintyneestä yleisfiiliksestä. MTV:n kriitikon mukaan jäähallissa nähtiin ”HIM, jota ei tule tippaakaan ikävä”. Yhtye ei ole ikinä ollut takuuvarma keikkabändi. Tyly käytös, iloton lavapreesens ja sekoilu ovat moneen kertaan koetelleet suomalaisten HIM-patriotismia. Varamikrofonia tarvittiin Varautuneisuutta oli selvästi ilmassa myös loppuunmyydyn Tampereen keikan alussa. Asiaa ei auttanut se, että jo muutaman kappaleen jälkeen lavalta kuului rapsahdus ja Ville Valon mikrofonista katosi ääni kokonaan. Onneksi varamikrofoni ratkaisi asian nopeasti. Myöhemmin Valo keskeytti Wings Of A Butterfly -kappaleen yleisössä syntyneen pienen nujakan takia. Millään tällä ei kuitenkaan ollut kokonaistunnelmaa latistavaa vaikutusta. Erityisesti loppua kohden bändi rentoutui ja hillitysti esiintynyt Valo antautui käyttämään upeita äänivarojaan vapautuneemmin. Kaiken kaikkiaan keikalla nähtiin tyylikkään vähäeleinen, intiimi ja monilukuisten hittien tuskallisenromanttiseen voimaan luottava yhtye. Nikotteluistaan huolimatta me kaikki olemme aina halunneet rakastaa HIMiä. Tykeimmällä kaudellaan yhtye teki pitkän liudan loistavia kappaleita, jotka tulevat määrittämään suomalaista rockia ja 1990- ja 2000-luvuilla aikuistuneiden sielunelämää vielä pitkään. Suurelta osin 30–40 -vuotiaista koostuva yleisö ottikin HIMin vastaan lämmöllä. Keikan aikana lavalle lensi jopa rintaliivit, jotka Valo nosti huvittuneena rumputelineeseen roikkumaan. –Jaahas, näyttää siltä että rokkiunelma on edelleen elossa, Valo kommentoi. Keikan lopulla lavalle heitettiin pikkuhousutkin, mutta sitä bändi ei tainnut huomata. Pala nousi kurkkuun Lähes kahden tunnin mittaisella keikalla kuultiin laaja skaala tuttuja ja tuntemattomampiakin kappaleita. Alkuperäisesittäjällekin haastava, bassovoittoinen ja laahaava Gone With The Sin hehkui synkkyydessään kirkkaana helmenä. Wicked Game ja Rebel Yell -lainaklassikoissa oli voimaa ja tunnetta. Loppupuolella keikkaa Pakkahuonetta kiihdytti takuuvarmasti Join Me in Death , jota Valo kutsui hauskasti yhtyeen ”kultaiseksi kiviriipaksi”. Kun varsinaisen keikkasetin viimeinen kappale The Funeral of Hearts kajahti soimaan, pala nousi viimeistään kurkkuun useammallakin katsojalla. Tässä se oli, eräs ainutlaatuinen juttu – bändi, jonka saattoi tuntea omakseen, vaikka ei sitä olisi aina niin aktiivisesti seurannutkaan. Jäähyväiskiertue kantoi nimeä Bang and Whimper , joka lienee viittaus T. S. Eliotin runoon Ontot miehet . Sen päätössäkeistön mukaan maailma tulee aikanaan loppumaan pamauksen sijaan vinkuen. Itseironinen kirjallisuusviittaus antoi ymmärtää, että HIMin kiertueella astuttaisiin ajasta ikuisuuteen molemmilla tavoilla. Jos ininää joillain keikoilla kuultiinkin, ei ole epäselvyyttä siitä, kummanlaisesta maailmanlopusta Tampereella oli lauantaina kyse. Sydänten hautajaiset vietettiin räjähtävissä tunnelmissa. ★★★★