Näyttävistä julkisista veistoksistaan tunnettu kuvanveistäjä Martti Aiha kuoli 70-vuotiaana

Aihan teoksia on ollut vuosien varrella esillä ulkomaita myöten.

Martti Aiha Espoon modernin taiteen museossa EMMA:ssa 17. kesäkuuta 2008.

STT

Suomalainen kuvanveistäjä Martti Aiha on kuollut, kertovat läheiset STT:lle. Pudasjärveltä lähtöisin ollut Aiha oli kuollessaan 70-vuotias ja asui Fiskarsissa.

Tunnettu kuvanveistäjä palkittiin uransa aikana useaan otteeseen. Hän sai muun muassa Suomen taideyhdistyksen dukaattipalkinnon vuonna 1982, Expohja-palkinnon 1987, Pro Finlandian 1992 ja Prinssi Eugen -mitalin 2013.

Aiha tunnetaan lukuisista julkisista veistoksistaan, joita on eri puolella Suomea. Kuvanveistäjä tekikin vuosien saatossa useita massiivisia tilaustöitä, esimerkiksi Oulusta löytyy terässiltaa muistuttava 27-metrinen oranssi Mediator. Helsingissä Ruoholahdessa julkistettiin puolestaan vuonna 1992 Rumba-teos, joka on mustaksi maalattua alumiinia ja 15 metriä korkea.

Aihalle hänen intiimimmät teoksensa, kuten veistokset, piirrokset ja maalaukset, olivat yhtä tärkeitä kuin suuren mittakaavan julkiset teokset, hänen läheisensä kertovat.

Materiaalien kanssa Aiha ei nirsoillut. Kipsi, bambu, puu, pleksilasi ja metallit ovat vuorollaan totelleet taiteilijan kättä.

”Työ valitsee materiaalin: ei päinvastoin. Teokseni ovat jatkumoa toisilleen, mutta silti erityyppisiä. En ole suuntaususkollinen”, Aiha kertoi STT:lle 50-vuotishaastattelussaan vuonna 2002.

Aihan teoksia on ollut vuosien varrella esillä ulkomaita myöten, muun muassa Ranskassa Pariisissa ja Yhdysvalloissa New Yorkissa.

Aiha oli mukana perustamassa Taidehalli Kohtaa, joka julkaisi taiteilijalle muistokirjoituksen.

”Jäämme kaipaamaan ystäväämme ja kollegaamme Martti Aihaa, joka poistui keskuudestamme toukokuun viidentenä päivänä. Poismeno oli äkillinen ja odottamaton, vaikka Martti oli ollut sairas jo jonkin aikaa”, kerrotaan muistokirjoituksessa.

Muistokirjoituksessa Aihalla kuvataan olleen suuri elämänhalu, perhe ja sitäkin suurempi ystäväjoukko.

Nuorena tie vei Ruotsiin

Aiha muutti perheensä kanssa 1960-luvulla Pudasjärveltä Ruotsiin siirtolaisten etujoukoissa. Taiteilijan ura alkoi hahmottua länsinaapurissa vietettyinä vuosina. Isä huomasi poikansa piirustusinnostuksen ja hankki tälle oman työhuoneen.

Aiha työskenteli Mjölbyssä konepiirtäjänä, mutta ura loppui lyhyeen. Vuonna 1970 nuorukainen teki Helsinkiin pikavisiitin, joka käänsi elämän suunnan.

”Jäinkin sinne roikkumaan. Elin hanttihommilla ennen kuin ajauduin taideteolliseen iltakouluun. Ammattikoulusta hankittu verstasteknikon tutkinto oli tukena, mutta en silti ollut mitenkään orientoitunut kuvanveistäjän uralle”, Aiha kertoi vuonna 2002.

Aiha opiskeli 1970-luvulla Taideteollisessa korkeakoulussa ja Suomen taideakatemian koulussa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut