Aamulehti
”Se on rytmiltään hengästyttävä elokuva. Siinä on myös hyvin elämänmyönteistä ja kevyttäkin ilmaisua.”
Urkuri Esa Toivola puhuu Dziga Vertovin mykkäelokuvan klassikosta Mies ja elokuvakamera (1929), joka nähdään perjantaina Tampereen elokuvajuhlien erikoisnäytöksessä tuomiokirkossa.
Toivola on Tampereen tuomiokirkon urkuri, joka tunnetaan hartaan päätyönsä ohessa erinomaisena improvisoijana. Tässä ominaisuudessa hänen soittonsa on nyt jo neljännen kerran osa Tampereen elokuvajuhlien antia. Viime vuonna Toivola loi väkevän äänitaustan Carl Th. Dreyerin Jeanne d’Archin kärsimykseen. Aikaisemmat mykän elokuvan säestyshommat Tampereella ovat Harry Roeck-Hansenin ohjaama Murtovarkaus ja Victor Sjöströmin Ajomies.
Nyt ollaan kokeellisen dokumentin parissa, mikä on Toivolalle uusi tilanne. ”Aikaisemmin olen soveltanut Wagnerilta tuttua johtoaihetekniikkaa, jossa tietyt teemat ja motiivit nousevat elokuvasta. Mies ja elokuvakamera on kuitenkin täysin erilainen aikaisemmin säestämiini elokuviin verrattuna. Se on katkelmallinen ja kokeellinen elokuva. Siksi tätä ei voi tehdä musiikillisesti samalla tavalla kuin ennen. Musiikin täytyy olla jossain määrin avantgardistista ja irrota oman tekemiseni traditioista”, Toivola sanoo.
Toivola kertoo katsoneensa elokuvan ennakkoon läpi vain kerran. Musiikki syntyy käytännössä kokonaan esityksen aikana. ”Mietin kyllä teemoja ja rakennetta etukäteen, mutta raamit ovat hyvin löyhät. Tilanne sanelee melkein kaiken.”
Mies kiertää kaupunkia yhden päivän ajan Dziga Vertovin elokuvassa.
Vertovin elokuvassa on sirpaleinen rakenne ja hurja rytmi. Se tulee kuulumaan ja olemaan kuulumatta perjantaina syntyvässä musiikissa.
”Eihän musiikki voi toistaa elokuvaa, vaan sen täytyy ainakin välillä irrota siitä. Vertovin elokuvassa on kuitenkin kohtia, jotka väkisinkin tuottavat jonkinlaisen efektin ja rytmin. Esimerkiksi jaksot teollisuuslaitoksista ja puhelinkeskuksesta ovat valtavan intensiivisiä. Niihin tekee mieli tehdä semmoinen musiikki, joka liittyy siihen, mitä juuri sillä hetkellä valkokankaalla nähdään.”
Syntymästä kuolemaan
Dziga Vertov oli oikealta nimeltään David Kaufman, mutta hän otti taiteilijannimen käyttöönsä 1910-luvun loppupuolella. Nimi on kokeellisen elokuvan pioneeriryhmään kinokkeihin kuuluneelle ohjaajalle osuva: Dziga Vertov tarkoittaa pyörivää hyrrää. Juuri sen kaltaista on Mies ja elokuvakamera -dokumentin moderni ja uuden välineen riemuista kaiken irti ottava ilmaisu. Kamera kulkee pitkiä kaupunkia kuin ihminen ja tallentaa vastaan tulevaa elämää syntymästä kuolemaan, häistä eroihin ja työstä huveihin. Ratikat risteilevät vauhdikkaammin kuin nykypäivän Tampereella.
Miljööltään hyvin ajankohtainen filmi on kuvattu 1920-luvun lopulla pääosin Ukrainan suurimmissa kaupungeissa Kiovassa, Odessassa ja Harkovassa, mutta osin myös Moskovassa. Kuvissa sykkii kaupungistuvan maan elinvoima, energia ja tulevaisuudenusko uuden Neuvostoliiton hengessä.
Kameran linssi on silmän vertauskuva elokuvassa Mies ja elokuvakamera.
Vertov käytti monia aikansa uusia elokuvallisia ilmaisukeinoja kuten hidastusta, nopeutusta, pysäytettyä kuvaa ja päällekkäisiä kuvia. Dokumentin tekokin on osa elokuvaa, sillä kuvissa vilahtelee aina välillä mies kameran kanssa. Hän on ohjaajan veli, kuvauksesta vastannut Mihail Kaufman.
Esa Toivola on huomannut hauskan yhteensattuman Vertovin elokuvan ja Tampereen tuomiokirkon urkujen välillä: molemmat valmistuivat samana vuonna. ”Ja koska elokuva on teollisen ja koneellisen elämän ylistys, otan improvisoivassani musiikissa huomioon myös Tuomiokirkon urkujen koneellisuuden ja mekaanisuuden.”
Esa Toivola säestää uruilla Dziga Vertovin mykkäelokuvan Mies ja elokuvakamera Tampereen tuomiokirkossa perjantaina 10. maaliskuuta kello 19. Vapaa pääsy.
