Arvio: Mikki Kuntun valoista syntyi spektaakkeli, mutta miten kävi musiikille?

Tampere Filharmonian värikkäässä konsertissa Gustav Holstin musiikkia katsottiin elokuvallisesta näkökulmasta. Äänentoisto latisti sointia.

Tältä näytti Tampere Filharmonian odotettu yhteistyö valosuunnittelija Mikki Kuntun kanssa.

1.10. 11:58 | Päivitetty 1.10. 20:52

Aamulehti

Paljon kannustuspisteitä Tampere Filharmonialle yhteistyöstä valosuunnittelija Mikki Kuntun kanssa. Tällaisia taiteidenvälisiä luovia hankkeita eivät sinfoniaorkesterit liian usein harrasta. Tampere-talon Iso sali olikin ääriään myöten täynnä, ja kuulijoita vastaanotti salissa jo ennen konsertin alkua tavallisesta poikkeava valomaailma, Maan sininen hämy. Odotukset olivat syystäkin korkealla sen suhteen, mitä lisäarvoa Gustav Holstin myöhäisromanttinen suurteos Planeetat saisi Kuntun valotaiteesta.

Kun Holst kuvaa orkesterisarjassaan seitsemää planeettaa Marsista Neptunukseen, Kunttu vei katsojat ikään kuin matkalle planeetalta toiselle. Näin Tampere-talon pääsalista tuli Tähtien sodan kulkulaitteita muistuttava avaruusalus, jonka moottorit käynnistyivät aina, kun oli aika siirtyä planeetalta toiselle. Siirtymät olivat tavallaan myös välisoittoja, sillä Kunttu lisäsi valojen rinnalle avaruudellista kohinaa Yhdysvaltain ilmailu- ja avaruushallintoviraston NASA:n äänitteistä.

Planeetanmuotoisen keskipisteen hallitsema näyttämökuva oli visuaalisesti vaikuttava näky. Valonsäteiden liikkeet olivat iskeviä, planeettojen muodonmuutokset kiehtovia kuin tieteiselokuvien organismit. Musiikin kanssa kokonaisuus oli värikäs, runsas, äänekäs ja elokuvamainen. Siis spektaakkeli.

Holstin 1910-luvulla säveltämä musiikki on vaikuttanut valtavasti moniin elokuvamusiikin tekijöihin John Williamsia myöten. Tässä tulkinnassa Holstia katsottiin juuri tästä elokuvallisesta näkökulmasta.

Ämyrien surinaa

Entä miten musiikki ja valot kommunikoivat keskenään? Koin tässä pettymyksen. Nyt ajettiin liikaa valotaide edellä. Vaikkei Planeetat olekaan varsinainen sinfonia, osien luonne-erot tulevat kertovimmiksi, kun musiikki saa virrata, välillä jopa suoraan osasta toiseen, kuten usein tehdään Uranuksen ja Neptunuksen välillä. Nyt väliepisodit veivät aikaa ja puuttuivat musiikin sisäiseen rytmitykseen.

Isoimmat ongelmat koskivat salin akustiikkaa. Koska valotekniikan vaatimusten takia lavan takaseinä oli uhrattu ja katossa olevat akustiset levyt nostettu lepoasentoon, orkesteria oli päätetty vahvistaa sähköisesti. Se kutisti ja latisti sointikuvaa. Salista myös puuttui akustisen orkesterimusiikin perusedellytys hiljaisuus. Ämyreistä kuului taustasurinaa silloinkin, kun niistä ei ”tullut” mitään.

Holstin musiikissa on paljon sävyjä ja dynaamista vaihtelua. Näissä olosuhteissa Jan Söderblomin sinänsä kyllä aivan pätevästi johtama Tampere Filharmonia soi koko ajan hieman liian kovaa ja tasapaksusti, jopa rauhallisissa ja sointiherkuttelun kannalta paljon mahdollisuuksia sisältävissä Venus- ja Neptunus-osissa. Äänekkäät ja vikkelät osat toimivat paremmin, kuten sotaisa Mars ja leikkisä Merkurius. Myös Jupiter-osan suuri päähymni sai kohtuullisesti pontta ja henkeä alleen.

Neptunuksen lopussa Tampereen Oopperan kuoron naislaulajat puolestaan toivat esitykseen kaivattua mystisyyden tuntua äärettömyyteen hitaasti katoavilla äänillään.

Musiikki

Tampere Filharmonia

★★★

Kapellimestari: Jan Söderblom.

Valosuunnittelu: Mikki Kunttu.

Kuoro: Tampereen Oopperan kuoron naiskuoro.

Paikka ja aika: Tampere-talon Iso sali 30.9.

Oikaisu 1.10. kello 20.51: Kuorona oli Tampereen Oopperan kuoron naiskuoro, ei Tampereen filharmonisen kuoron naiset.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut