Tamperelaismuusikoilla on yllättävä yhteinen intohimon kohde – japanilainen kulttuuri on heille elämäntapa, joka vaikuttaa moneen elämän osa-alueeseen

Klarinetisti Reetta Näätänen ja kanteleensoittaja Eva Alkula ovat kulkeneet samaa polkua japanilaisuuden ytimeen. Korona-aika lopetti matkustamisen, joka ei ole vieläkään elpynyt Japanissa. Musiikilla voi ylittää rajoja.

Teetaide on olennainen osa japanilaista kulttuuria. Reetta Näätänen ja Eva Alkula osaavat valmistaa vihreän teen oikeaoppisesti.

2.9. 19:03

Aamulehti

Japanilaisuuden tuoksu tulvahtaa Tampereen konservatorion opetustiloissa Klingendahlissa. Klarinetisti Reetta Näätänen ja kanteleensoittaja Eva Alkula ottavat meidät vastaan autenttisissa japanilaisissa kimonoissa, mutta koska olemme kymmenen minuuttia etuajassa, pukeutumisen viimeistely on vielä hieman kesken.

Kimonoon olennaisesti kuuluvan obi-vyön huolellisen asettelun jälkeen naiset ovat valmiita kertomaan Japani-harrastuksestaan. Tai harrastus-sana on tässä tapauksessa kovin lattea ilmaisu. Japanilainen kulttuuri on heille oikeasti paljon enemmän.

”Se on elämäntapa. Olin jo niin nuorena opiskelemassa Japanissa, että se kokemus on vaikuttanut identiteettiini ja taiteilijuuteeni. Japanilaisuus on ujuttautunut elämän moneen osa-alueeseen: mitä luen, kuuntelen, syön, ajattelen”, Eva Alkula pohtii parikymmenvuotista Japani-suhdettaan.

”Elämäntapa se on minullekin”, säestää Reetta Näätänen. ”Minun kohdallani kaikki alkoi jo kolmevuotiaana Suzuki-kerhon pianotunneilla. Äitini on löytänyt piirustuksen, jossa olen neljävuotiaana kirjoittanut japaniksi tekstiä, jonka olin kopioinut Mozartin menuetin pianonuotista – ja vieläpä ihan oikein.”

Näätänen sanoo käyneensä Japanissa niin monta kertaa, että lopetti laskemisen 13 kerran jälkeen. Alkula on käynyt maassa 29 kertaa. Heidän oli tarkoitus mennä esiintymään yhdessä Japaniin lokakuussa, mutta matkat Japaniin on yhä peruttu maan tiukkojen koronarajoitusten vuoksi. Korona-aika on ollut molemmille vaikeaa juuri tästä syystä. ”On”, huokaa Näätänen. ”Minulla on hirveä ikävä Japaniin”, Alkula tunnustaa.

Japani inspiroi

Reetta Näätänen soittaa päätyökseen Tampere Filharmoniassa, Eva Alkula taas tunnetaan solistina ja kamarimuusikkona sekä opettajana Tampereen konservatoriolta ja Taideyliopiston Sibelius-Akatemiasta. Japanilaisen kulttuurin ystävinä he tapaavat milloin teetaiteen parissa, milloin kimononpukemisharjoituksissa tai yhteisissä konserteissa, kuten nyt lauantaina TampereRaw-yhtyeen Itää etsimässä -konsertissa G Livelabissa.

Japaniin ja idän filosofioihin linkittyvän ohjelman pääteoksia on Juha T. Koskisen uusi Shibaraku, joka on saanut vaikutteita Japanista ja kirjoitettu juuri Näätäsen ja Alkulan duolle.

Reetta Näätänen (klarinetti) ja Eva Alkula (kantele) eivät yleensä soita kimonoissa, mutta kuvausta varten he tekivät hetken poikkeuksen. He esiintyvät lauantaina TampereRaw-yhtyeessä Japani-teeman konsertissa.

Muusikkoina Näätäsellä ja Alkulalla on pitkä yhteinen esiintymishistoria. ”Olemme soittaneet alusta lähtien paljon japanilaista musiikkia ja omia sovituksia japanilaisista kansanlauluista. Toisaalta olemme tehneet paljon myös suomalaista musiikkia. Koronan alkuvaiheessa heräsi ajatus, että voisimme tilata suomalaiselta säveltäjältä teoksen, joka ottaisi huomioon meidän lähtökohtamme ja kiinnostuksemme. Juha T. Koskisen teos on meidän ensimmäinen yhteinen tilausteoksemme”, Alkula kertoo.

”Japani tuntuu inspiroivan säveltäjiä monin tavoin. On kiinnostavaa, miten säveltäjät eri maissa katsovat japanilaista kulttuuria”, Näätänen toteaa.

Seuraavaksi tohtoriksi

Reetta Näätästä ja Eva Alkulaa yhdistää Japanin, musiikin ja tamperelaisuuden lisäksi lähes identtinen opiskelutausta: molemmat lähtivät Sibelius-Akatemian vaihto-oppilaina Hokkaidon kasvatustieteelliseen yliopistoon 2000-luvun taitteessa. Näätänen vietti Hokkaidossa kesän 1999, Alkula saapui samaan oppilaitokseen opiskelemaan kotonsoittoa samana syksynä.

Suhde japanilaiseen kulttuurin on jatkunut aktiivisesti kotimaassa. Näätänen on muun muassa perustanut Tampereen japanilaisen teekulttuurin ystävät ry:n, jonka toiminnassa myös Alkula on mukana.

Näätänen opiskeli aikoinaan rinnakkain Itä-Aasian tutkimusta Helsingin yliopistossa ja klarinetinsoittoa Sibelius-Akatemiassa. Nyt hän palaa opiskelijaksi ja yhdistää jatko-opinnoissaan molemmat opintotaustat. Näätänen jäi tällä viikolla vapaalle Tampere Filharmoniasta aloitettuaan taiteellisen tohtorintutkinnon opinnot Sibelius-Akatemiassa. Hänen tutkimuksensa aiheena on kulttuurisensitiivisyys ja monikulttuuristen teosten tulkinnan haasteet esiintyjän näkökulmasta sekä japanilaisen klarinettimusiikin kehitys 1900-luvun alkupuolelta nykypäiviin. Hän aikoo myös selvittää, mikä on esiintyjän vastuu teosten ulkomusiikillisiin elementteihin perehtymisessä.

Tässä kohdataan ajankohtainen ja arka aihe. ”Inspiroitumisen ja kulttuurisen omimisen raja ei ole yksinkertainen kysymys. Konteksti on tässä hyvin merkittävä asia”, Näätänen sanoo.

Kysymys on askarruttanut myös Eva Alkulaa. ”Olen miettinyt uudella tavalla sitä, miten soitan japanilaista perinnesoitinta kotoa. Tiedänkö siitä riittävästi, jotta voin perustellusti esiintyä kotolla? Sama pohdintahan liittyy kimonoharrastukseen”, Alkula miettii.

Miten tulkita oikein?

Kulttuurisen vaikuteviidakon kanssa duo painii myös tulkitessaan Juha T. Koskisen uutta sävellystä. Koskisen teoksessa on resitatiivisia soolo-osia, jossa muusikot lausuvat vanhoja japanilaisia tekstejä.

”Siinä tullaan taas alueelle, että miten tämän tulkitsen, jotta en tulkitse sitä väärällä tavalla”, Eva Alkula sanoo.

”Minulla on teoksessa lausuttavana 1100-luvulta peräisin oleva runo. Silloin japania lausuttiin eri tavalla kuin nykyään. Koska säveltäjä antoi vapaat kädet, päädyin lausumaan sen modernilla ääntämisellä”, Reetta Näätänen kertoo.

Mitä teoksen nimi Shibaraku tarkoittaa? ”Puhekielessä se tarkoittaa suunnilleen vähän aikaa tai ihan kohta”, Näätänen sanoo. ”Miika Pölkki taas on kääntänyt termin näin: Hetki, odottamistaan vaatiessaan katoava”, lisää Alkula. Sehän on kuin zen-henkinen runo!

Kimonot ja soittaminen

Palataan vielä kimonoihin. Kimonon pukeminen on selvästi oma taiteenlajinsa. Pukeutumisen viimeistelyssä jokainen käänne on tärkeä, vyön oikeaoppinen asettelu erityisen merkittävää. Aikaa siihen menee. ”Yksin pukeutumisessa ideaali on noin puoli tuntia, mutta aina menee jotakin pieleen. Tunti on hyvä varata aikaa”, Reetta Näätänen hymyilee.

Kimonon pukeminen on työlästä, joten apu tulee aina tarpeeseen.

Esiintyessään he eivät kimonoa yleensä käytä. ”Käytin kerran, mutta klarinetinsoitossa tärkeä hengittäminen oli tukalaa kireän vyön takia”, Näätänen toteaa. Kanteleensoitossa taas kimonon liehuvat hihat ovat hankalat, mutta aina voi improvisoida. ”Ystävät ovat lahjoittaneet minulle vanhoja kimonoitaan. Osa niistä on ollut niin pieniä tai huonokuntoisia, että olen ottanut kankaat talteen ja äitini on tehnyt niistä esiintymisvaatteita. Sellaista käytän myös lauantain konsertissa”, Eva Alkula kertoo.

TampereRaw-yhtye G Livelabissa lauantaina 3.9. klo 14.

Parasta Japanissa

Eva Alkulan 5 valintaa

Omotenashi

Omotenashi on japanilainen elämäntapa: toisten huomioiminen ja hillitty vieraanvaraisuus.

Japanilainen musiikki

Erityisen lähellä sydäntäni ovat kotomusiikki sekä vanhat kansanlaulut eli minyōt. Japanin alkuperäiskansan ainujen musiikkiperinteessä on hyvin paljon 5-kielistä kanteletta muistuttava soitin, tonkori, jota käytetään erityisesti laulun säestykseen. Sen tumma ja karun kaunis ääni viehättää minua.

Onsen

Sauna vai onsen? Onsen. Kuumaan veteen pulahtaminen kuuluu jokaiseen reissun matkasuunnitelmaan. Opiskeluaikoina iaidō-miekkailun opettajani vei meidän ryhmän erääseen hokkaidolaiseen kylpylään. Sen kuuma vesi tuli suoraan vuoresta, ja sillä sanotaan olevan energisoivia ja vahvistavia vaikutuksia.

Tokio

Sapporo on vanha kotikaupunkini, mutta olen viettänyt paljon aikaa myös Tokiossa. Tokion monikasvoisuus viehättää minua, rakastan sen hurjuutta ja kulttuurisia ääripäitä. Metropolin laaja juna- ja metroverkosto kuljettaa sinut mitä moninaisimpiin kaupunginosiin ja tarjoilee aina uudenlaisen tarinan.

Tee

Tee merkitsee minulle hiljentymistä sekä hienovaraisista tuoksuista, aistikkaista mauista ja silmiä hivelevästä estetiikasta nauttimista. Teehen olennaisesti liittyvät japanilaiset makeiset, okashit, ovat minulle erottamaton osa teen estetiikkaa ja kokonaisvaltaista makuelämystä.

Parasta Japanissa

Reetta Näätäsen 5 valintaa

Kioto

Voisin viettää aikaa Kiotossa viikkotolkulla vain vaellellen joissakin tuhansista temppeleistä sekä kaupunkia ympäröivillä vuorilla. Kiotosta löytyy runsaasti rauhallisia ja idyllisiä kolkkia, joissa japanilainen estetiikka ja historia saavat pään pyörälle.

Onsen

Rakastan japanilaisia kuumia lähteitä yli kaiken. Ne ovat tarpeeksi lämpimiä ja ulkoilma-altaat (rotenburo) sijaitsevat usein kauniiden näköalojen äärellä. Ennätykseni oli erään 16 päivän Japanin-reissun aikana käydä 13 kertaa onsenissa.

Puutarhat

Perinteiset japanilaiset puutarhat ovat kiehtovia. Niitä löytyy etenkin temppelien yhteydestä ja eri tyylisuuntia on paljon. Tunnetuin puutarhatyyppi lienee zen-buddhalainen karesansui-kivipuutarha. Lempipuutarhani löytyvät Kioton temppeleistä.

Kabuki

Kabukissa yhdistyvät musiikki, näytelmä, tanssi ja loisteliaat puvut. Vauhtiakin riittää, minkä vuoksi olen tykästynyt enemmän kabukiin kuin seesteisempään, klassiseen nō-teatteriin.

Omotenashi

Toisten huomioon ottaminen, vieraanvaraisuus eli omotenashi ilmenee äärimmäisen ystävällisenä palveluna ja siisteytenä joka paikassa. Julkisilla paikoilla ei puhuta kännykkään ja otetaan koko ajan muut ihmiset huomioon myös liikenteessä.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut