Savonlinnan oopperajuhlilla nähdään kaikkien aikojen herkut

Yli 35 vuoden jälkeen uudistettu Aida avaa Oopperajuhlat perjantaina.

Oopperajuhlat avaa Giuseppe Verdin klassikkoteos Aida, joka nähdään nyt uutena tuotantona. Ensi-illassa Aidan nimiroolin laulaa yhdysvaltalainen Michelle Bradley. Bradley kuvattiin Savonlinnassa 21. kesäkuuta 2022.

30.6. 15:39

Olavinlinnassa soi ooppera kahden vuoden tauon jälkeen, kun Savonlinnan oopperajuhlat alkavat perjantaina. Taiteellinen johtaja Ville Matvejeff kertoo, että festivaalilla on "kaikkien aikojen herkut samaan aikaan esillä".

”Aida, Carmen, Tosca, ne kuuluvat kaikki niihin tunnetuimpiin, upeimpiin oopperoihin koko maailman historiassa ja kirjallisuudessa.”

Nyt nähdään ensimmäinen Matvejeffin suunnittelema oopperaohjelmisto, sillä hän aloitti tehtävässään juuri ennen pandemiaa syksyllä 2019. Taiteellinen johtaja lupaa laulamisen ilotulitusta ja huippusolisteja.

Oopperajuhlat avaa Giuseppe Verdin klassikkoteos Aida, joka nähdään nyt uutena tuotantona. Pelkistetyn moderni versio on huippuohjaaja Philipp Himmelmannin käsialaa.

Matvejeff kertoo antaneensa Himmelmannille tehtäväksi korvata Oopperajuhlien yli 35 vuotta vanha Aida-tuotanto. Toive uudesta Aidasta oli ollut pitkään Matvejeffin mielessä.

”Se, että se nyt sattuu olemaan tämä ensimmäinen pandemian jälkeinen, se oli osittain sattumaa. Mutta luulen, että se sopii aika hyvin tähän hetkeen. Se on ikään kuin muistutus Oopperajuhlien juurista ja historiasta”, Matvejeff sanoo.

Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff Savonlinnassa 21. kesäkuuta 2022.

Aidan tulkitsija palaa Eurooppaan

Ensi-illassa Aidan nimiroolin laulaa yhdysvaltalainen Michelle Bradley. Kansainvälisessä nosteessa oleva sopraano on esittänyt Aidaa viitisen vuotta, ja hänen mukaansa Oopperajuhlien uusi Aida on jotain, mitä hän ei ole koskaan tehnyt aiemmin.

”Himmelmanilla on erilainen näkökulma teokseen, ja siihen ovat vaikuttaneet ajankohtaiset tapahtumat, erityisesti sota Ukrainassa. Hän on löytänyt erittäin uniikin ja luovan tavan sisällyttää tähän muinaiseen tarinaan sen, mitä maailmassa tapahtuu nyt”, Bradley kuvailee.

Euroopassa uraa tehnyt sopraano on nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Esiintyminen Oopperajuhlilla on Bradleylle nyt erityisen tärkeää, sillä kyseessä on hänen ensimmäinen roolinsa Euroopassa sitten koronan.

”Haluaisin jatkaa esiintymistä Euroopassa. Toivottavasti pääsen takaisin eurooppalaisiin oopperataloihin, joita olen kaivannut.”

Oopperajuhlilla työskentely on ollut hänelle mielekäs kokemus. Tunnelma tuotannossa on ollut lämmin ja jopa rento.

”Saamme tietenkin työt tehtyä, mutta paine ei ole niin kova, kuten tässä ammatissa joskus voi olla. Arvostan sitä. Vaikka olen töissä, se tuntuu samalla siltä kuin olisin pienellä lomalla”, Bradley kertoo ja kehuu Savonlinnan rauhoittavia maisemia.

Metropolitanista Olavinlinnaan

Oopperajuhlien suoranaisena veteraanina nähdään tänä kesänä kansainvälisesti menestynyt sopraano Marjukka Tepponen, joka laulaa Georges Bizet'n Carmenissa Micaelan roolin.

Tepponen aloitti Oopperajuhlien kuorossa vuonna 2005, voitti nuorten laulajien Timo Mustakallio -laulukilpailun vuonna 2008 ja on siitä asti laulanut solistina Oopperajuhlilla melkein joka vuosi.

”Täällä opin oopperan tekemisen tradition”, Tepponen kertoo.

Oopperajuhlien suoranaisena veteraanina nähdään tänä kesänä kansainvälisesti menestynyt sopraano Marjukka Tepponen, joka laulaa Georges Bizet'n Carmenissa Micaelan roolin. Tepponen kuvattiin Savonlinnassa 21. kesäkuuta 2022.

Hän kehuu Oopperajuhlien tasoa ja solisteja.

”Jokin taika Savonlinnassa on. Täällä tehdään tiiviissä tahdissa tosi korkealaatuista oopperaa.”

Huhtikuussa Tepponen nousi maineikkaan Metropolitan-oopperan lavalle New Yorkissa, kun Jevgeni Onegin -esityksen alkuperäinen sopraano Ailyn Perez sairastui ja paikkaajaksi valittu Tepponen pääsi tuuraamaan pääroolia. Mahdolliset lisätyöt maailmankuulussa oopperatalossa ovat vielä selvityksen alla.

”Vielä ei ole mitään konkreettista sovittu, mutta sinne on keskusteluyhteys. Pitää aikataulujen ja roolien kanssa kaikki natsata, mutta toivottavasti tulevaisuudessa jotain sieltä löytyy”, Tepponen kertoo toiveikkaana.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut