Kirsi Kunnas ehti hyväksyä ainutlaatuisen näyttelyn neljä päivää ennen kuolemaansa – nyt Tiitiäisen satupuu nousee keskeiselle paikalle Helsinkiin

Tiitiäisen aika -näyttely avautuu Helsingissä Päivälehden museossa perjantaina.

Alexander Reichstein, Marjan pieni sammakko ja Sadan lapsen talo sulassa sovussa Tiitäisen aika -näyttelyssä. Sammakon on alun perin maalannut Christel Rönns.

19.5. 18:22

Vähän harmittaa, vähän käy kateeksi, mutta ennen muuta ilahduttaa, liikuttaa ja melkein riehaannuttaa: keskelle Helsinkiä nousee Kirsi Kunnaksen runoille ja saduille omistettu näyttely Tiitiäisen aika.

Niin, olisihan tämä ainutlaatuinen näyttely tietysti pitänyt saada ensin Tampereelle, Kirsi Kunnaksen kotikaupunkiin. Päivälehden museo Ludviginkadulla oli kuitenkin valppaana ja ehti ensin.

Lopullinen kunnia kuuluu Moskovasta Helsinkiin vuonna 1990 muuttaneelle Alexander Reichsteinille, taiteilijalle, graafikolle, kuvittajalle, suunnittelijalle ja vähän myös visionäärille.

Saila Linnahalme johtaa Päivälehden museota eikä pelkää enää lakritsikuuta. Ainakaan paljoa.

Ihan tavallinen suomalainen ei ehkä olisi tajunnut, millaisen käsinkosketeltavan kuvataideaarteen Kirsi Kunnaksen lastenrunot riimiensä uumeniin kätkevät.

”Olin tehnyt tänne aiemminkin näyttelyn ja pari vuotta sitten museonjohtaja Saila Linnahalme antoi minulle pitkän listan. Siinä oli erilaisia vaihtoehtoja jonkin lastenkirjan ympärille rakennettavasta näyttelystä. Sain vapaat kädet valita”, Reichstein kertoo.

”Halusin juuri Alexanderin tekevän näyttelyn meille, koska tiesin kokemuksesta, että hän tekee huippukiinnostavia juttuja. Lisäksi halusin, että hän tarttuu sellaiseen aiheeseen, joka erityisesti inspiroi häntä. Ja lastenkirjallisuus on sellainen”, Saila Linnahalme sanoo.

Kuka?

Alexander Reichstein

Herra Pii Poo on Alexander Reichsteinin lempiruno.

Syntynyt vuonna 1957 Moskovassa. Muutti perheineen Helsinkiin vuonna 1990.

Opiskeli Moskovan graafisessa korkeakoulussa graafikoksi ja lastenkirjojen kuvittajaksi.

Hänen kuvittamansa kirja Gondwanan lapset sai Finlandia Junior -palkinnon vuonna 1997. Sai vuonna 1998 Topelius-mitalin ja vuonna 2008 lastenkulttuurin valtionpalkinnon.

Teoksia taidekokoelmissa sekä Suomessa, että ulkomailla (Saksa, Ruotsi, Norja, Israel, USA, Sveitsi, Itävalta, Venäjä).

Tehnyt aiemmin näyttelyt muun muassa Rudolf Koivun ja Tove Janssonin teoksista. Seuraavaksi suunnitteilla näyttely Nukkumatista Päivälehden museoon.

Tiitiäisen aika -näyttely avataan yleisölle Päivälehden museossa Helsingissä 20. toukokuuta.

Ei Liisa eikä Gulliver

Ensin Reichstein ajatteli Liisaa Ihmemaassa, sitten Gulliverin retkiä. ”En kuitenkaan oikein innostunut niistä, olimmehan Suomessa. Lopulta kysyin neuvoa ystävältäni lastenkirjallisuuden tutkijalta Sirke Happoselta. Näytin hänelle listaa ja hän sanoi heti, että ota ehdottomasti Kirsi Kunnas”, Reichstein sanoo.

Se sopi Linnahalmeelle mainiosti. ”Jo silloin, kun Kirsin esikoiskokoelman Villiomenapuun ilmestymisestä tuli kuluneeksi 70 vuotta, aloin miettiä, miten hän sopisi Päivälehden museoon. Tiitiäinen tuntui heti täysosumalta.”

Niin alkoi rakentua historiallinen näyttely, joka avataan yleisölle 20. toukokuuta Päivälehden museossa.

Alexander Reichstein ja Nenäkäs mies. Päivälehden museo kertoo median historiasta, sanavapauden toteutumisesta ja haluaa edistää erityisesti lasten ja nuorten lukuharrastusta. Tiitiäisen aika -näyttely avautuu 20.5. ja päättyy 30.10.

Ovelan Ollin opissa

”Korona iski päälle, ehkä onneksi. Ehdin lukea kaikki Kirsin runot ja sadut ja melkein kaiken hänestä kirjoitetun. Hullaannuin etenkin lastenrunoihin, niiden kieleen, leikkiin, viisauteen. En ollut koskaan tavannut mitään sellaista”, Reichstein sanoo.

Voiko ihminen, jonka äidinkieli ei ole suomi, todella ymmärtää Kunnaksen runoja? Niissähän ei usein ole päätä vaan häntää.

”Ehdottomasti. Kirsin runot ovat myös parasta opetusta suomen kieleen. Ajattele vaikka runoa Ovela Olli. Sehän alkaa näin: Ovela Olli oli ovella olevinaan ovela… Mikä riemukas johdatus suomen kielen nyansseihin!”

Kerrottakoon tässä kohtaa se seikka, että Alexander Reichstein puhuu ja kirjoittaa sujuvaa venäjää, saksaa, englantia ja suomea.

Museon johtaja Saila Linnahalme otti yhteyttä Kirsi Kunnakseen ja kysyi lupaa runojen käyttämiseen näyttelyssä. ”Hän ilahtui suuresti näyttelystä, mutta vaati, ettei näyttely esittele häntä, vaan nimenomaan runoja, Tiitiäisen maailmaa. Lupasin ja sovimme, että käymme hänen luonaan esittelemässä luonnoksen näyttelystä ennen kuin se rakennetaan.”

Tiitäisen aika -näyttelyssä melkein kaikki riippuu. Alexander Reichstein sen sijaan seisoo vakaasti lattialla.

Kirsi näki pienoismallin

Korona venyi, näyttelyn rakentaminen viivästyi, Kirsi Kunnaksen kunto huononi. ”Aloin mennä paniikkiin, minulle oli hyvin tärkeää, että hän näkee ja hyväksyy näyttelyn. Lopulta rakensin siitä pienoismallin, en vain tietokoneen näytölle, vaan ihan konkreettisesti, pahvista ja paperista”, Reichstein toteaa.

Marraskuun alussa Linnahalme ja Reichstein pakkasivat pienoismallin autoon ja matkustivat Ylöjärvelle. Kirsi Kunnas oli sairastuttuaan muuttanut sinne poikansa Martti Syrjän luokse.

”Olin hyvin tyytyväinen, että olin tehnyt kunnollisen pienoismallin. Kirsi pani kahdet silmälasit päällekkäin, tutki pienoismallia tarkasti, oli iloinen, nauroi, esitti hyviä huomioita. En koskaan unohda tätä kohtaamista”, Reichstein sanoo.

Tiitäisen aika -näyttelyssä on paljon luukkuja, joita aukoa ja joista kurkkia. Alexander Reichstein kurkistaa yhdestä sadan lapsen talon ikkunoista. Talon piirsi vuonna 1972 Martti Syrjä.

Reichstein kyseli Kunnakselta myös tämän omasta lapsuudesta, millaisia leikkejä hän oli leikkinyt.

”Halusin niitä mukaan näyttelyyn. Kirsi kertoi, että mitään leluja ei ollut kuin yksi, isän Viipurista tuoma leikkiaasi. Mutta ei muita tarvittu. Kaksi tuolia riitti, niillä leikittiin niin kauppaa kuin junaa.”

Reichstein ja Linnahalme palasivat Helsinkiin ja saivat neljän päivän päästä kuulla suru-uutisen: suuri runoilija oli kuollut 96-vuotiaana.

Lue lisää: Kirsi Kunnas tiesi, kuinka kuollaan: painat vain silmäsi kiinni ja annat mennä

Kaikki riippuu

Näyttelyn ytimessä on puu. Se oli lopulta itsestään selvä valinta.

”Alussa minulla oli vähän vaikeuksia: miten runoista luodaan taidenäyttely? Sitten tajusin, että Kirsin runot ovat täynnä puita, jopa kokoelmien nimet: Villiomenapuu, Puut kantavat valoa, Tiitiäisen satupuu, Puupuu ja käpypoika…”

Niin alkoi rakentua näyttely, jossa kaikki riippuu, runoja myöten, puiden oksilta. ”Se sopii lapsille. On tilaa liikkua, juosta, leikkiä, kun kaikki on esillä ja katsottavina ja kosketeltavina ylhäällä tai seinillä.”

Totta kai näyttelysalissa on myös kelpo kaislikko, jonne voi mennä piiloon, jos muu maailma alkaa ahdistaa. Ja jos oikein mielikuvitustaan tirkistää, kaislikosta voi pilkistää Jaakko Vaakon, vanhan vesirotan, pää.

Reichsteinin mukaan näyttely ei missään tapauksessa ole vain lapsille.

”Pyrin aina monikerroksisuuteen, siihen, että myös aikuisille riittää ihmeteltävää. Ja täällä he kohtaavat kaikki tutut runot omasta lapsuudestaan. Uskon, että melkein kaikki suomalaiset osaavat jonkin Kirsin runon ulkoa.”

”Täällä vanhemmat voivat päteä, yllättää lapsensa: miten ihmeessä isä tietää jotain runoista…”

Vapaaksi vanhemmista

Runot ja tarinat ovat Reichsteinin mukaan lapsille myös reitti omista vanhemmista kohti omia tunteita ja ajattelua.

Kissa Krumeluu viihtyy korkealla.

”Myyttisten tarinoiden yksi keskeinen aihe on vapautuminen vanhemmista. Kasvaakseen tasapainoiseksi aikuiseksi lapsen tulee löytää omat, aidot tunteensa isän ja äidin tunteiden, pelkojen, ahdistusten, toiveiden ja käskyjen joukosta.”

Tiitiäisen aika -näyttelyssä voi paitsi lukea runoja, myös kuulla niitä, Kirsi Kunnaksen lausumina tai laulettuina.

Puiden ja lehtien lisäksi tärkeä osa näyttelyä ovat sade ja tuuli, nekin tuttuja Kunnaksen runoista. Ja tietysti paikalla ovat myös Herra Piipoo, Tunteellinen siili, Herra Haitula, Metsähiisi, Kissa Krumeluu…

Alexander Reichstein, kaislikkoa, Nenäkäs mies ja Martti Syrjän 13-vuotiaana piirtämän Sadan lapsen talo.

Onneksi myös Martti Syrjän 13-vuotiaana kirjaan Puupuu ja käpypoika tekemät piirrokset ovat päässeet oikein kunniapaikalle – sadan lapsen talossa ikkunat avautuvat ja lakritsikuu möllöttää taivaalla jotenkuten ilkeän oloisena heti näyttelyyn astuessa.

”Pelkäsin sitä lapsena hirmuisesti. Lopulta keksittiin niin, että jos uskalsin työntää sormeni sen punaisten hampaiden väliin, sain katsella myös kettuja, jotka olivat aivan ihania”, kertoo museonjohtaja Saila Linnahalme.

”Opin noihin aikoihin sanan moraaliton, ja ajattelin, että sen täytyi tarkoittaa juuri lakritsikuuta.”

Martti Syrjän kuvittama Puupuu ja käpypoika on päässyt ilahduttavasti mukaan näyttelyyn. Lakritsikuu on aina yhä pelottava.

Ennen kuin näyttely avataan, museon ikkunat peitetään ja verhoihin leikataan vain pieniä tirkistysluukkuja.

”Ohikulkijat voivat niistä kurkkia sisään sadun ihmeelliseen maailmaan. Ja toisaalta sadun maailmasta voi kurkkia sitä toista, jotenkuten järjetöntä maailmaa.”

Hiisiin voi kömpiä sisälle, jos uskaltaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan
Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut