Erkka Lehtola raikasti kulttuurijournalismia - Kulttuuri - Aamulehti

Erkka Lehtola oli härnäävä uudistaja ja Aamulehden merkittävimpiä toimittajia –Tällainen on hänen journalistinen perintönsä

Erkka Lehtola raikasti kulttuurijournalismia. Hävyttömän nopea kirjoittaja sukkuloi kulttuuripiireissä mutta samalla naljaili niille ja sätti kollegoiden kesyyntymistä. Seppo Roth kirjoittaa, millainen mies hänen entinen pomonsa oli.

Erkka Lehtolan (vas.) veroinen nimi Aamulehden kulttuuritoimituksessa on ollut vain Olavi Veistäjä (kesk.). Vuoden 1989 kuvassa myös entinen päätoimittaja Raimo Seppälä.

1.12.2021 19:32

Onko kulttuurijournalismi kriisissä? En tosin muista, milloin se EI olisi suomalaisen älymystön mielestä ollut kriisissä, mutta otetaan väite nyt kerrankin todesta ja kysytään: Millainen olisi Erkka Lehtolan resepti parempaan?

Aamulehden 140-vuotisesta historiasta löytyy monta merkittävää journalistia. Lehtola oli yksi heistä. Nuoremmalle polvelle saatettakoon tiedoksi, että vuonna 1995 liikenneonnettomuudessa tapaturmaisesti kuollut Lehtola on aamulehteläisen kulttuurijournalismin suurin hahmo Olavi Veistäjän ohella.

Lehtola toimi Aamulehden kulttuuritoimituksen pomona vuosina 1976–1990 ja vuosina 1990–1995 lehden journalistisena toimituspäällikkönä.

Lue lisää: 22 hauskaa tarinaa Aamulehden teon kulisseista – Anekdootit kertovat, kuinka tytär toimi vanhempiensa pomona ja miten avustaja ujutti Eppu Normaalin ensimmäistä kertaa lehteen

Hänen yhden muistokirjoituksensa otsikkona oli ”Kulttuuriosaston kehittäjä, lehtimieskunnan omatunto” (HS 17.3.1995). Jälkimmäisen mainesanan hän hankki kirjoituksillaan Sanomalehtimies-lehteen. Niissä hän sätti itsekriittisesti media-alan keskittymistä, kaupallistumista, journalismin kesyyntymistä, hajuttomuutta, mauttomuutta.

”Kaikki mikä tulee lisää on viihdettä, ajankuluketta, kevyttä journalismia, sujuvasti ja ammattitaitoisesti tehtyä uutistilkettä”. Sitaatti on Lehtolan kirjasta Pisaratartunta (WSOY 1987).

Lisäksi Lehtola oli parinkin journalistipolven oppi-isä. Myös minun, sillä olin hänen alaisenaan noin vuodet 1986–1990.

Erkka Lehtola

Lehtola (1937–1995) oli Aamulehden kulttuuritoimittaja vuodesta 1961 ja kulttuuritoimituksen esimies vuodesta 1976. Hänet nimitettiin Aamulehden journalistiseksi toimituspäälliköksi 1990.

Hän julkaisi useita teoksia muun muassa journalismin ja elokuvan alalta.

Palkittiin muun muassa Suomen Kuvalehden journalistipalkinnolla 1985.

Menehtyi auto-onnettomuudessa Lapissa maaliskuussa 1995. Onnettomuudessa menehtyi myös puoliso, opettaja Annikki Lehtola sekä kyydissä olleen ystäväpariskunnan mies.

Uutistyön ylistäjä

Lehtolan lempiharrastuksia oli tehdä jäynää kulttuurin establismentille. ”Tavallaan hän oli itse osa sitä ja mielellään liikkui niissä tilaisuuksissa. Ja sitten hän kirjoitti kolumnin, jossa hän naljaili tälle samalle jengille”, muistaa Aamulehden entinen päätoimittaja Matti Apunen, joka oli vuosia Lehtolan alainen.

Ristiriita näkyy Lehtolan kirjoituksissa. Pisaratartunta-kokoelmassa Lehtola, joka profiloitui nimenomaan kulttuuritoimittajana, läpi koko kirjan härnää kollegojaan. Erityisesti häntä ärsyttää toimittajien erikoistuminen: ”Pian varmaan näkee päivänvalon Suomen lehdistön ensimmäinen käännöslyriikkatoimittaja”.

Samalla hän ylistää vanhan koulukunnan uutistoimittajia. ”Lautatarhapalon selostaminen on yhä vaikeusasteeltaan vaativimpia journalistisia tehtäviä. Paljon helpompaa on esimerkiksi kirjoittaa muutaman liuskan mittainen, kirjoittajan omalla kuvalla varustettu kolumni, jossa otetaan terävästi kantaa vaikka tiedonvälityksen rappioon.”

Kehuista huolimatta Lehtolaa itseään ei varsinainen kova uutistyö liikaa innostanut. Lopulta hän viihtyi paremmin sivistyneistön ja viileän valkoviinin seurassa kuin vaikka salattuja dokumentteja penkoen.

Hävyttömän tuottelias

Kirjoittajana hänen nopeutensa oli oppipojan silmissä hävytöntä. Ainakin kerran hän lensi aamukoneella Budapestiin, tuli iltakoneella takaisin ja kirjoitti aiheesta täysiverisen matkakronikan seuraavana päivänä. Nopeuden mahdollisti huikea yleissivistys.

Kuopiolainen toimittaja Pertti Ruohonen teki muutamia matkoja Lehtolan kanssa. Kerran paluumatkalla hän selasi Finnairin koneessa päivän Aamulehteä ja löysi siitä useamman Lehtolan jutun. Ruohonen ihmetteli, miten Lehtola oli matkaillessaan täyttänyt puolet lehdestä. ”Teen sen usein”, Lehtola sanoi.

Tuon vaivattomuuden oppi myös Erkka Lehtolan poika Jyrki Lehtola:

”Opin isältä nopeuden arvostamisen kirjoittamisessa ja tietyn ’norsu, joka luulee olevansa savannilla, onkin posliinikaupassa’ -asenteen. Ei kirjoittaminen ole sen kummempaa, saati kovin vaikeaa, vielä vähemmän lehteen kirjoittaminen, jossa ei ole tarkoitus katsella sisään-, vaan ulospäin, koska sisällä on harvoin mitään kiinnostavaa, ulkona on”, Jyrki Lehtola sanoo.

”Hän ei koskaan jäänyt istumaan huoneeseensa vaan oli alituisesti liikkeellä. Hän oli utelias, levoton ja nopea. Arvioinneissaan hän noudatti yksilöllisen kritiikin vaatimuksia”, totesi Hesarin kollega Pekka Tarkka muistokirjoituksessaan 1995.

Yksilöllinen kritiikki? Intuitiolla mentiin ja nopeus edellä.

Muistan jokusenkin kerran, kun Lehtola runttasi sivun täytteeksi romaanikritiikin varttitunnissa. Laitettiin lehteen, enkä uskalla arvioida, miten huolellisesti hän oli kirjan lukenut. Perimätiedon mukaan hän nuoruusvuosinaan teki elokuva-arvostelun kaappikuvien perusteella.

”Tärkeää oli tehdä nopea havainto. Sitten ei menty kovin pitkälle perusteelliseen analyysiin. Kerro, mitä näet. Nykyisin toimittajien täytyy heti ottaa joku woke-tyyppinen kanta. Pitää heti alkaa opettaa ihmisiä, miten asioiden pitäisi olla. Erkan aikaan kerrottiin havainnot ja mentiin eteenpäin”, kuvailee Matti Apunen metodia.

Oma havainto oli kunniassa. Lehtola vierasti ”kaikkien alojen asiantuntijoita”, joihin toimittajat mielellään turvautuivat. Hänen mukaansa eurooppalaisissa lehdissä luotettiin enemmän toimittajan johtopäätöksiin. ”Meillä toimittaja ansaitsee kollegiaalisen luottamuksen parhaiten, kun hän muistaa kysyä kaikilta muilta paitsi itseltään”, Lehtola kirjoitti.

Muistan itse, että Lehtola vierasti etenkin yliopistoasiantuntijoita lähes ohjelmallisesti. Vapaat intellektuellit Jörn Donnerista Johannes Salmiseen sen sijaan olivat suosiossa.

Väsymätön verkostoituja

Lehtolan työnkuvaan kuului väsymätön sosiaalinen elämä. Hän sukkuloi Helsingin piireissä viikoittain.

”Erkka kävi loppuun saakka kerran viikossa Helsingissä, jossa tapasi päivän aikana noin 10 000 ihmistä, joista 9 999 muistaa Erkan, ja se yksi ei muista enää mitään”, sanoo myös Jyrki Lehtola.

Muita harrastuksia? Itä-Eurooppa, jonka suuresta muutoksesta hän kirjoitti suomalaisten journalistien etujoukoissa.

”Lehtolan suuria projekteja oli Puolan Solidaarisuus-liike ja kaikenlainen myyräntyö totalitaarisia yhteiskuntia vastaan. Tässä näkemyksessä oli silloin särmää, sillä vielä 1980-luvulla kovasti vaalittiin hyviä suhteita Neuvostoliittoon”, Matti Apunen sanoo.

Hän härnäsi mielellään, muun muassa nostamalla elokuvat kulttuurisivulle. ”Elokuvaa ei siihen maailmanaikaan pidetty taiteena. Esimerkiksi Helsingin Sanomat jatkoi vielä pitkään sitä, että elokuvat eivät olleet kulttuuriosastolla, vaan ne olivat lehden lopussa viihteen ja menopalstojen lomassa”, Apunen sanoo.

Lehtola nosti dekkarit kulttuurisivuille – sitäkin ihmeteltiin. Ja kehui iltapäivälehtiä: ”Ilta-Sanomien poliittinen journalismi, niin kevyeltä päiväperholta kuin se näyttääkin, edistää demokratiaa ja tervettä epäilyä tehokkaammin kuin vaikkapa hallituspuolueiden lehtien jakama hyvä sanoma”.

Erkka Lehtola kuului niihin, jotka kaikkien voimakkaimmin vastustivat Aamulehden muuttoa Kuninkaankadulta Sarankulmaan. Vuonna 1980 hänenkin oli kuitenkin pakattava tavaransa ja lähdettävä.

Kärsimätön murahtelija

Jonkinlaista härnäystä oli kai myös rekrytointipolitiikka. Minutkin vedettiin kulttuuritoimitukseen savolaisena maalaispoikana ilman kirjallisuuden dosentuuria tai muuta erityistä kulttuurikoulutusta. Toisessa kädessä oli ehkä runokirja mutta toisessa kädessä vielä talikko.

Millainen Lehtola oli toimituksessa? Kärsimätön murahtelija, ja esimiehenä luottavainen. Alaiset saivat toimia lähes itseohjautuvasti, ja niin me toimimme. En muista hänen koskaan haukkuneen minua henkilökohtaisesti, vaikka töppäiltyä tuli. Joskus hän saattoi huonotuulisuuttaan toki sättiä kaikki.

En myöskään koskaan muista, että Erkka L. olisi kysellyt, mitä kuuluu. Nykyisin esimiesten eli ”tiiminvetäjien” on pehmeästi huolehdittava alaisten jaksamisesta ja kyseltävä säännöllisesti, mitä kuuluu. Silloin oli toinen aika. Ei kyselty.

Aika kultaa muistot. Olen kuullut nostalgista muistelua Lehtolan vuosista kulttuuritoimituksessa. Muistelujen mukaan silloin oli kaikki paremmin. No, muistan useita sunnuntaivuoroja, jolloin maanantain kulttuurisivu sullottiin täyteen täysin yhdentekevää jorinaa. Ihan tavallista toimittamisen arkea se oli silloinkin.

Siitä vähästä, mitä olen oppinut journalismista, olen silti varmasti oppinut Erkka Lehtolalta suurimman osan. Sitä loppuakaan en oppinut yliopistosta vaan Matti Pitkolta.

Mitä se oppi siis oli? Tunnistan samaa levottomuutta ja uteliaisuutta. Minustakaan ei tullut koskaan tutkivaa journalistia – taustatyö on liian tylsää ja työlästä.

Lehtola tiivisti journalistisen oppinsa eräässä haastattelussa: ”Älä tuhlaa lauseita ja sanoja. Kirjoita säästeliäästi. Tyyli löytyy yksinkertaisuudesta, suorasta tavasta ilmaista asioita. Varsinkin kulttuurijournalismiin on alkanut pesiytyä hienostelu.”

Olisiko Erkka Lehtola ja hänen edustamansa journalistinen näkemys mahdollinen nykyisenä aikana?

”Tämä konformismi ja poliittinen korrektius ja kaikki tämä, mistä ihmisten pitää nykyään kantaa huolta, nehän olisivat ihan myrkkyä Erkan tyyppiselle hahmolle”, Matti Apunen arvelee.

Lue lisää: Vesa Laitinen kertoo, miten suositun Perilliset-sarjan jutut syntyvät – ”Välillä tuntuu, että tarvitsisi salapoliisin koulutuksen”

Lue lisää: Toimittaja Marjaana Karhunkorpi kirjoitti nokialaisen prinsessan elämäntarinaa ja sai hätkähdyttävän puhelun – Alkoi unohtumaton juttukeikka: ”Syökää jotain, sillä yöstä tulee varmasti pitkä”

Lue lisää: Toimittaja Tapani Salo muistelee historiallista juttukeikkaa hyiseen Siperiaan – ”Katselimme Ritolan kanssa toisiamme huolestuneina, toivottavasti ei tule isoa pamausta”

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut