22 hauskaa tarinaa Aamulehden teon kulisseista - Kulttuuri - Aamulehti

22 hauskaa tarinaa Aamulehden teon kulisseista – Anekdootit kertovat, kuinka tytär toimi vanhempiensa pomona ja miten avustaja ujutti Eppu Normaalin ensimmäistä kertaa lehteen

Pitkäaikainen toimittaja Olli Helen kokosi Aamulehden 125-vuotisjuhlavuonna toimitustyön ikimuistoiset tarinat kirjaksi. Julkaisemme tässä jutussa niistä osan – ja on mukana muutama aiemmin julkaisematonkin sattuma.

Toimittaja Olli Helenin (oik.) kokoama Etusivun takaa -kirja ilmestyi vuonna 2007. Vuonna 2004 Helen söi Matti Pitkon kanssa mustamakkaraa Keskustorin suihkulähteellä.

30.11.2021 18:00

Aamulehti

Laulumies

Aamulehden toimituksen vahtimestarit olivat 1970-luvulla kunnioitettavaan ikään ehtineitä eläkeläismiehiä.

Yksi heistä oli Onni Harttola, leppoisan sosiaalinen kaveri, jolla oli tapana pysähtyä kesken askareiden juttelemaan toimittajien kanssa. Onni oli entinen pitkänmatkan kilpajuoksija ja hän kertoi mielellään kohtaamisistaan Paavo Nurmen kanssa. Nurmi tuppasi voittamaan.

Harttola oli selvästi ylpeä tuoreesta vävystään ja totesi useammin kuin kerran, että ”on se kova poika lauleskelemaan”. Urheilutoimittajat tapasivat hymähdellä Harttolan selän takana, että kyllähän ukko kuin ukko hoilaa – etenkin suihkussa vähän maistissa.

Vuosia myöhemmin Aamulehden urheilutoimittajat saivat tietää Onni Harttolan vävypojan nimen. Hän on kansainvälinen oopperabasso Jaakko Ryhänen.

Turvassa

Muuan kivikasvoinen vahtimestari herätti toimituksessa pelonsekaista kunnioitusta 1960- ja 1970-luvuilla. Iäkkäällä miehellä oli tapana kulkea pitkin Kuninkaankadun toimitalon pitkiä käytäviä isoa avainnippua kilistellen ja avoimia ovia kiinni tyrkkien.

Vahtimestarin tavat saivat ymmärrystä, kun joku tiesi kertoa, että hän oli tehnyt varsinaisen elämäntyönsä vanginvartijana.

Museossa

Urheilutoimituksen maineikas päällikkö Jouko ”Jokke” Autero oli 1950-luvun lopulla työmatkalla Moskovassa. Hänelle oli varattu huone hotelli Nationalista, joka sijaitsee Maneesiaukion ja Tverskaja-kadun kulmassa vastapäätä Kremliä.

Kun Jokke oli selvittänyt pakollisen koreografian respassa, hän kapusi kerrokseensa, katsoi avaimesta huoneensa numeron ja paineli sisään. Huone oli väsyneelle matkamiehelle iloinen yllätys, ja hän hyppäsi heti komealle vuoteelle lepäämään.

Alta aikayksikön ovesta syöksyi neljä vihaisesti molottavaa gorillaa, jotka kaappasivat Joken neliraajakantoon ja heittivät naapurihuoneeseen.

Myöhemmin Jokelle selvisi, että hän oli katsonut huoneensa numeron väärin. Siinä komeassa luukussa oli aikoinaan asunut neuvostovaltion perustaja V.I. Lenin. Joken visiitin aikoihin se toimi museona.

Lasku

Jouko Autero ja "sinivalkoinen ääni" Pekka Tiilikainen olivat parhaat kaverukset. He olivat tutustuneet palvellessaan sota-aikana Aunuksen radiossa. Kun he myöhemmin tapasivat urheilukilpailuissa eri puolilla Suomea, heillä oli tapana kisan jälkeen pistäytyä paikalliseen ravitsemusliikkeeseen menneitä muistelemaan.

Erään illan he istuivat hienossa helsinkiläisravintolassa ja hauskaa oli. Valomerkin jälkeen miehet tilasivat laskun ja kun se tuli, Tiilikainen nousi seisomaan ja antoi katseensa pyyhkiä salia. Ei aikaakaan, kun muuan kauppaneuvos syöksyi paikalle ja kuittasi laskun.

Kun kaverukset erosivat ravintolan ovella, Tiilikainen hyvästeli Joken kotimatkalle: "Sovitaan niin, että sinä tarjoat, kun minä tulen Tampereelle."

Urheilutoimituksen päällikkö Jouko Autero (oik.) töissä vuonna 1976. Kuvassa myös urheilutoimittaja Risto Riihonen.

Juomatauko

Toimittaja Seppo Heiskari ja lehtikuvaaja Reino ”Reska” Branthin palasivat 1960-luvulla junalla juttumatkalta Oulusta.

Reskaa rupesi janottamaan, mutta onneksi juna pysähtyi 20 minuutiksi Seinäjoella. Ei muuta kuin asemaravintolaan. Reska tempaisi neljä giniä ja sanoi, että nyt menoksi. Koska Heiskarilla oli vielä juomaa lasissa ja aikaa kymmenen minuuttia, Reska heitti helttaan vielä kaksi moukkua.

Kaverusten noustessa junaan Heiskari ihaili kuvaajan suoritusta. Reska oli kehuista jonkin verran hyvillään ja totesi: "Joo, siinä olisi moni mies istunut illan ja puhunut paskaa."

Tuulen viemää

Toimittaja Antero ”Ako” Korhonen teki helteistä iltavuoroa viidennessä kerroksessa Kuninkaankadulla noin vuonna 1980. Hän kirjoitti juttua siitä, miten helle näkyy ja tuntuu maakunnassa.

Ilta-aurinko räkötti toimitukseen, joten ikkunoita oli pidettävä auki talon kummaltakin puolelta ristivedon aikaansaamiseksi. Ako löi pisteen Adlerillaan iltayhdeksän maissa ja meni kysymään kotimaan latomosihteeriltä, mihin kuviin piti tehdä tekstit.

Kun hän palasi pöytänsä ääreen, kolmea kuolematonta liuskaa ei näkynyt missään. Ensin Ako epäili työkaverien jekkua, mutta eihän semmoiseen siihen aikaan illasta ollut varaa. Naapurihuoneen kollega kertoi nähneensä paperin lentävän räystäiden korkeudella.

Ako ajatteli, että selvä pyy, ja juoksi sisäpihalle ja Hallituskadulle etsimään hengentuotettaan. Ei löytynyt.

Seuraavan päivän Aamulehti ilmestyi ilman hellejuttua, eivätkä lukijat huomanneet mitään.

Lehteen ei jäänyt edes valkoista aukkoa.

Linnassa

Kirsikka Otsamo oli vuosituhannen vaihteen aikoihin ensimmäistä kertaa töissä toimittajana Linnan juhlissa.

Tunnelma oli juhlapäivänä jännittynyt. Illansuussa Otsamo oli helsinkiläisessä hotellissa ja kaikki oli valmista: tietokone viritetty, hieno kampaus päässä ja meikit viimeisen päälle. Hän pukeutui upeaan punakultaiseen ja laajahelmaiseen iltapukuunsa, jossa oli korsettimainen yläosa. Sitten kuvaajan kanssa taksilla töihin.

Kun Otsamo sai takkinsa Linnan narikkaan ja kaivoi lehtiön juhlalaukustaan, hän huomasi työntekoa hankaloittavan seikan. Aina kun hän vei kätensä kirjoitusasentoon, vetoketju hänen selässään alkoi avautua.

Otsamo pyysi hakaneulaa narikasta, missä hänelle kerrottiin, että Linnan naistenhuoneessa on tällaisia tapauksia varten ompelija. Niin Aamulehden toimittaja sitten odotteli yläosa paljaana naisten wc:n kopissa, kun näppärät kädet kiinnittivät vetoketjun yläosaan hakasen.

Otsamo ehti ajoissa töihin – ja on siitä lähtien osannut valita kulloiseenkin tehtävään sopivan työasun.

Romua raamiin

Matti Kurko oli kuumaladonnan aikaan tarkkuudestaan kuulu toimitussihteeri. Hänen vuorossaan lehti ei myöhästynyt.

Kun kello lähestyi iltayhtätoista, Kurko ilmestyi hidastelijan huoneeseen ja paukutti pöytää metallisella ciceromitalla: ”Romua raamiin, vaikka sitten laadun kustannuksella!”

Vauhtia syntyi heti ja metallikehilö täyttyi tinajutuista.

Vuonna 2019 kuollut Kurko eteni sittemmin tekemään maineikkaan uran Aamulehden toimituspäällikkönä.

Molskilla

Vuonna 1965 Tampereen upouudessa jäähallissa järjestettiin painin MM-kisat. Aamulehden urheilutoimituksessa tapahtuman pääselostajan roolin otti Ismari ”Jyrä” Jyrkänkoski.

Jyrä katsoi kisat uskollisesti alusta loppuun; siinä tuli nähdyksi runsaat 300 matsia. Hänen paikkansa oli hallin ylimmällä piippuhyllyllä kymmenien metrien päässä molskilla vääntävistä painijoista.

Jyrä oli jotenkin nuutuneen näköinen vielä pari viikkoa kisojen jälkeen. Unihäiriöitä? Ei sentään, sillä Jyrä nukkui kuin tukki, mutta: "Näen joka ikinen yö samaa unta. Kaksi tuuman mittaista ukkoa repii toisiaan niskasta."

Ehtoota

1960-luvulla Jyrä Jyrkänkoski kyllästyi iänikuiseen kritiikkiin. Hänen ja muiden urheilutoimittajien otteluselostuksia arvosteltiin siitä, että ne alkoivat aina samalla tavalla: ”Eilen Koulukadulla pelatussa ottelussa Ilves löi Raahen Vesan numeroin...”

Jyrä päätti näyttää kriitikoille, että aloitusarsenaalista löytyi variaatioita. Hän aloitti seuraavan juttunsa näin: ”Hyvää iltaa, sanoi erotuomari Unto Viitala, ja astui Koulukadun kaukaloon.”

Kello käy

Aamulehden latomon pitkäaikainen työnjohtaja, faktori Erkki Järvensivu oli kuuluisa kahdesta seikasta. Hän poltti työvuoron aikana kolme askillista ”erittäin haitallista” ja osasi sanoa suoraan.

Eräänä ehtoona urheilutoimituksen listamies J-P Lammi kiikutti seemansa eli taittosuunnitelmansa jokseenkin viime tipassa latomoon. Faktori Järvensivu ei pitänyt Lammin ajoituksesta, vaan ojensi nuorta miestä: ”Yliopistoja kyllä käydään, mutta kelloa ei tunneta!”

Viime vuonna kuollut Juha-Pekka Lammi teki pitkän uran Aamulehdessä. Silloinen vastaava päätoimittaja Jouko Jokinen kätteli Lammin tämän eläköityessä vuonna 2015.

Kengänpohjajuttu

Joskus 1970-luvun lopussa sanomalehtien valmistuksessa siirryttiin niin sanottuun valoladontaan. Siinä jutut tulostettiin paperille ja kiinnitettiin taitossa vahan avulla sivupohjaan.

Toimittaja Olli Helen valvoi eräänä hektisenä iltana urheilun listamiehenä osaston taittoa. Kellon lähestyessä puolta yötä ja samalla deadlinea taittaja Helvi Kinossalo ilmoitti, että yksi juttu puuttuu.

Sekä taittaja että toimittaja olivat nähneet jutun, joten jossakin sen piti olla. Ensin kaivettiin roskakorit, sitten kurkittiin pöytien alle, mutta ei löytynyt. Siinä alkoivat jo toimitussihteeri ja faktorikin hermostua...

Yhtäkkiä Helen äkkäsi, että Kinossalon kengän pohjasta pilkotti jotakin valkoista. Siinähän se kadonnut lehtikirjoitus oli; valmiiksi vahattu juttu oli tipahtanut lattialle, ja Kinossalo oli astunut sen päälle.

Juttu ehti lehteen.

Huumejahti

Vuonna 1966 Tampereella levisi hurja huhu: kaupungin kapakoissa ja rautatieasemalla on kaupattu huumeita!

Aamulehden toimituspäällikkö Allan Liuhala rekrytoi melkein koko toimittajakuntansa huumejahtiin. Toimittajat jaettiin ryhmiin ja niille osoitettiin reviirit. Koska tarkoitus oli tilanteen tullen myös ostaa hamppua todisteeksi, kassanhoitaja Kirsti Inomaalta haettiin tukku kahisevaa.

Ehtoolla sitten liikenteeseen.

Jahti ei ehtinyt vanhentua tuntiakaan, kun toimituksen kommandoporukka istui Kustaa III:ssa oluella. Siinä hupenivat Liuhalan myöntämät määrärahat.

Kun ”huumepoliisit” veivät kapakkalaskunsa toimituspäällikölle, tämä ryiskeli ja rypisteli otsaansa. Hän veti kuitenkin jupisten nimensä alle ja kommentoi operaatiota: ”Näyttää siltä, että koko toimitus onkin varjostanut Urho ”Ursa” Saloa ja Erkki ”Eki” Paanasta.”

Nuorelle väelle on syytä kertoa, että urheilutoimittajat Salo ja Paananen olivat 1960-luvulla Tampereen menevimmät nuorukaiset. Ursan veli Tapani Salo toimi hänkin Aamulehden urheilutoimittajana ja jäi eläkkeelle tänä vuonna.

Allan Liuhala oli tunnettu journalistinen vaikuttaja, joka työskenteli Aamulehden toimituspäällikkönä ja Hämeen Sanomien päätoimittajana. Liuhala maistamassa hämäläistä sahtia vuonna 1996.

Vanha uutinen

Aamulehti julkaisi 1970-luvulla 50 vuoden takaa -palstallaan uutisen hevosmies Mäkisestä (nimi muutettu). Uutisen mukaan Mäkinen oli tuomittu vankilaan eläimeen sekaantumisesta.

Toimituksen puhelin soi heti aamulla: ”Mäkinen täällä, eikös se rikokseni ole jo vanhentunut?”

Musajuttu

Petri Ahoniemi avusti nuorena miehenä Aamulehteä kirjoittamalla musiikkijuttuja. Kesällä 1979 hän yritti myydä toimituspäällikkö Ilkka Juonalalle juttuideaa Eppu Normaali -nimisestä yhtyeestä, joka oli juuri silloin tunkeutumassa suuren yleisön tietoisuuteen.

Aamulehti ei ollut kertonut bändistä vielä mitään, joten oli asia Juonalalle melko outo. Ahoniemi tiesi Juonalan maineen kulttuuri-ihmisenä ja päätti vetää oikeasta narusta. Hän esitti juttusarjaa pirkanmaalaisista musiikintekijöistä, joista yksi olisi Eppujen säveltäjä-kitaristi Mikko Syrjä. Ahoniemi muistutti Mikon olevan kulttuuriperheestä: Kirsi Kunnaksen ja Jaakko Syrjän poika.

Juonala innostui ideasta, mutta halusi paketoida sarjaan myös omaan sukupolveensa kuuluneen tamperelaisen säveltäjä-hanuristi Topi Honkosen.

Mikko ”Pantse” Syrjä vuonna 2015 eli useampaa sataa Aamulehden sivuilla esiintymistä myöhemmin. Eput ovat juuri tiedottaneet 40-vuotisjuhlakeikastaan Ratinassa.

Ilves yhdistää

Aamulehden pitkäaikainen toimituspäällikkö ja uutispäätoimittaja Ilkka Juonala oli jääkiekossa Ilveksen kannattaja. Se yhdisti häntä ja toimittaja Arja Koortia, joka on muistellut näin:

”Juonala tiesi, että sekä hän että minä olimme Ilveksen kannattajia. Minähän en kirjoittanut milloinkaan urheilusta, mutta kun Juonala joskus oli tyytyväinen juttuihini taloudessa tai muualla, hän haki minut tuimana huoneeseensa, pani oven napakasti kiinni ja kysyi tiukasti: Miten Ilveksellä nyt menee ? Tai: Mitä tehtäisiin Ilvekselle? Siitä piti ymmärtää kiitos.”

Väärä juoksija

Urheilutoimittajat Matti Kuusela ja Vesa Laitinen penkoivat 1990-luvun puolivälissä tarmokkaasti suomalaisten urheilijoiden dopingin käyttöä.

Laitinen yritti pureutua 1970-luvun mahdolliseen hormonien käyttöön ja päätti soittaa kuuluisalle tamperelaisjuoksijalle Seppo Nikkarille. Numero löytyi luettelosta, ja Laitinen tarkisti vielä puhelun aluksi, että puhelimessa todella oli ”juoksija Seppo Nikkari”.

Laitinen aloitti tiukan kuulustelun, mutta ryhtyi pian kummastelemaan Nikkarin outoa kiemurtelua langan toisessa päässä.

Asian todellinen laita paljastui. Laitinen kyllä haastatteli Seppo Nikkaria, mutta ei 1970-luvun huippujuoksijaa, vaan hänen tamperelaista täyskaimaansa, joka oli aktiivinen hölkkääjä.

Ei ihme, että Laitinen ja Kuusela palkittiin doping-jutustaan tutkivan journalismin Lumilapio-palkinnolla.

Lada viinaksi

Jari Mylläri aloitti Aamulehti-uransa 1980-luvun lopulla Moro-lehden edeltäjän A-Tampereen avustajana.

Ideapalaverissa silloinen päällikkö Olli Kemmo ja erikoisista tempauksistaan tuttu Seppo Heiskari saivat päähänsä, että hankitaan Lada ja vaihdetaan se venäläisturistien kanssa viinapulloon. Silloin kaupungin puheenaiheena olivat Victoria-hotellissa yöpyvät neuvostoturistit, jotka hevosmiesten tietotoimiston mukaan myivät ainakin viinaa. Mahdollisesti muutakin.

A-Tampereen silloinen ilmoituspomo Esko Peltonen pantiin asialle. Hänen piti hankkia Lada vaihtamalla se autokauppiaan kanssa ilmoitustilaan.

Peltonen ja Mylläri hankkivat Lielahdesta oranssin Lada-farmarin. Seuraavaksi Mylläri lähti Heiskarin kanssa tekemään juttua eli tarjoamaan Ladaa Victorian vieraille. Hinta oli todellakin se yksi votkapullo.

Miehet jututtivat koko bussilastillisen, mutta kukaan ei tehnyt kauppaa. Todistettavasti viinaa kyllä oli mukana, mutta oppaan vakuutteluista huolimatta auto jäi käteen. Luulivat varmasti, että kapitalistiset tsuhnat yrittävät pettää ja viedä viinapullon ilmaiseksi...

Ladasta päästiin lopulta eroon. Virolaisen Postimees-lehden nuori toimittaja oli vierailulla Aamulehdessä. Mylläri ja Heiskari työnsivät hänelle Ladan avaimet käteen. Pullollinen Nisuviinaa tuli paluupostissa.

Rahat löytyivät

Toimittaja Jaana Leena Kerola on seurannut Tampereen uuden keskusareenan vaiheita aivan alkuajoista asti. Vuonna 2009 Kerola oli uutiskeikalla areenan tiedotustilaisuudessa, jonne Helsingistä ja muualta Euroopasta tuttu halliguru Hjallis Harkimo saapui hyvissä ajoin. Kerola kirjoitti tiedotustilaisuudesta jutun otsikolla: Nyt alkaa 70 miljoonan metsästys.

Harkimoa kutsuttiin areenainfon ensimmäisessä tiedotustilaisuudessa konsultiksi. Hän kuitenkin kyllästyi tamperelaisten hitauteen varsin nopeasti, ja sanoi elokuussa 2014 Kerolalle puhelimessa, että hankkeen ympärille olisi pitänyt heti syntyä rahat tuova pyörre. Hän ennusti hankkeelle vaikeaa tietä ilman tuon pyörteen imua.

Kerola pohtii syksyllä 2021: ”Ehkä minun pitäisi nyt soittaa hänelle ja kysyä, miltä hanke vaikuttaa, ja olisiko hänen pitänyt vastata aikanaan täkäläisiin odotuksiin areenan rahoittamisesta osaksi.”

Toimitusjohtaja Rikard Bjurström ja konsultti Hjallis Harkimo Tampereen Keskusareena oy:n suurhallihankeen tiedotustilaisuudessa huhtikuussa 2009.

Perheen pää

Tuulia Kotakorpi työskenteli 2000-luvun puolivälin tienoilla Aamulehden Tänään-osaston uutispäällikkönä, ja silloin tällöin nuoren toimittajan kohdalle osui myös koko lehden iltauutispäällikön vetovuoro.

Yhtenä tällaisena perjantai-iltana Kotakorpi, tuolloin vielä Rautio, katseli ympärilleen ja huomasi varsin herkullisen asetelman. Talous-osaston iltavuorossa istui hänen isänsä Eero Rautio, etusivun toimitussihteerinä oli hänen äitinsä Hannele Olsson ja Ulkomaan-osaston iltavuorossa äidin nykyinen aviomies Leif Olsson. Kotakorpi oli sillä hetkellä siis sekä isänsä, äitinsä että äitinsä miehen pomo.

Kotakorpi muistelee syksyllä 2021: ”Oli ihan pakko käydä koputtamassa isää olkapäälle ja huikkaamassa asiasta. Isä taisi vain hymähtää. Onneksi se ilta oli rauhallinen, eikä ulkomaan tai talouden uutisissa ollut ohjailtavaa – tiedä, miten siinä olisi käynytkään!”

Nurmisen ilmaveivi

Leijonavalmentaja Pasi Nurmisen laskeutuminen lentokoneesta maajoukkueen palatessa voitokkaista Slovakian MM-kisoista on suomalaista internethistoriaa. Video punaiselle matolle rähmälleen kaatuvasta Nurmisesta lähti nopeasti elämään aivan omaa elämäänsä: kuuluisinta versiota, jonka taustalle on editoitu Antero Mertarannan selostus, on katsottu Youtubessa yli kolme miljoonaa kertaa.

Aamulehden urheilutoimittaja Elina Paasonen ikuisti Nurmisen kaatumisen paremmin kuin kukaan muu. Paasonen oli Leijonia vastassa valokuvaaja Jarkko Mikkosen kanssa. Työnjako oli, että Mikkonen ottaa valokuvia, Paasonen lyhyitä videoklippejä. Paasonen päätti asettua hieman sivuun valtaosasta muita median edustajia.

Kun Nurminen tuli näkyviin, oli selvää, että laskeutuminen ei tule sujumaan sulavimmalla tavalla. Nurinhan mies meni. Kaikki läsnäolijat tajusivat heti, että nyt syntyi ilmiö, tämä on saatava julki. Kenelläkään ei ollut yhtä hyvää materiaalia kuin Aamulehdellä.

Paasonen lähetti videon 3G-yhteydellään Tampereelle. Jälkeenpäin hänen puhelimensa hyytyi, mutta video saatiin perille. Se julkaistiin sellaisenaan Aamulehden verkkosivujen silloisessa video-osiossa koruttomalla otsikolla "Valmentaja Nurminen laskeutuu".

Lue lisää: Pasi Nurmisen ”ilmaveivistä” 5 vuotta – Nyt legendaarisen videon kuvaaja kertoo, miten se syntyi

Ohikiitävä hetki ennen klassikon syntymää.

Isä alasti ja hukassa

Suomen viimeisin jääkiekon maailmanmestaruus toukokuussa 2019 laittoi monta kaupunkia sekaisin, Tampereenkin. Kun Suomen voitto alkoi finaalin kolmannessa erässä näyttää mahdolliselta, Aamulehden liven ja kuvan päällikkö Tuukka Välimäki jätti pelin katsomisen sikseen, haki toimituksesta tarvittavat varusteet ja pystytti kameran kuvaamaan suoraa lähetystä Keskustorille. Välimäki ryhtyi juontamaan torin tunnelmia ja kuvasi, kuinka ensimmäiset sankarit sukelsivat suihkulähteeseen.

Kollektiivisen ilon hetkellä livelähetykseen ei varsinaisesti tarvinnut houkutella haastateltavia: ihmiset oikein jonottivat päästäkseen kertomaan Aamulehdelle juhlatunnelmansa. Välimäki jututti illan aikana lukemattomia tamperelaisia. Ikimuistoisin kohtaaminen oli erään nuoren naisen kanssa: ”Mikä meininki muuten?”, Välimäki kysyi. ”Ihan hyvä”, nainen vastasi, ”etin mun iskää joka on alasti ja hukassa.”

Välimäki muistelee syksyllä 2021: ”Siinä kommentissa ja naurussa oli jotain niin hienoa, siinä oli kaikki. Emme kohdanneet enää illan aikana, mutta uskon ja toivon, että kaikki ihmiset löysivät takaisin kotiin.”

Kun Suomi menestyy urheilussa, Keskustorille saattaa ilmaantua meininkiä. Näin kävi toukokuussa 2019.

Lue lisää: Toimittaja Marjaana Karhunkorpi kirjoitti nokialaisen prinsessan elämäntarinaa ja sai hätkähdyttävän puhelun – Alkoi unohtumaton juttukeikka: ”Syökää jotain, sillä yöstä tulee varmasti pitkä”

Lue lisää: Suora lähetys perjantaina kello 20.15: Valo-palkinnot jaetaan Aamulehden 140-vuotisjuhlassa

Juttua muokattu 3.12. kello 13.46. Korjattu Jouko Autero ja Risto Riihonen kuvatekstiin oikein päin.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut