Esittävän taiteen tukemiseen uusi valtion ja säätiöiden rahasto – tavoitteena pysyvä parannus taiderahoitukseen - Kulttuuri - Aamulehti

Esittävän taiteen tukemiseen uusi valtion ja säätiöiden rahasto – tavoitteena pysyvä parannus taiderahoitukseen

Rahasto luo siltaa kulttuurin vapaan kentän ja valtionosuutta saavien välille, linjaa ministeri Kurvinen.

Perustettavan kulttuurirahaston kautta halutaan tukea ennen muuta sellaisia vapaan kulttuurikentän toimijoita, jotka eivät ole vielä valtionosuusjärjestelmän piirissä. Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen tapasi mediaa Helsingissä 12. lokakuuta 2021

9.11. 17:17

STT

Esittävän taiteen tuen lisäämiseksi perustetaan valtion ja säätiöiden yhteinen rahasto, joka tukee taidetta miljoonilla euroilla. Vielä vailla nimeä oleva rahasto toimii uudenlaisella rahoitusmallilla, kertoo Suomen Kulttuurirahasto tiedotteessa.

Rahaston ei ole tarkoitus paikata muualla tehtyjä säästöjä. Sillä tavoitellaan laajempia muutoksia ja pitkällä aikavälillä pysyvää parannusta taiderahoitukseen.

Rahastoon on määrä sijoittaa alkuvaiheessa 10 miljoonaa euroa, mitä on myöhemmin mahdollista lisätä. Valtion osuus alkupääomasta on viisi miljoonaa. Mukana on neljä säätiötä.

Alkuvaiheessa tukea saavat esittävän taiteen vapaat ryhmät, jotka tekevät yhteistyötä valtionosuutta saavien taidelaitosten kanssa.

”Tämä on tärkeä uusi toimintamalli, jolla pyritään rakentamaan siltaa valtionosuutta saavien kulttuurin instituutioiden ja niin sanotun vapaan kentän –  kuten freelancerien –  välille. Lisäksi voi sanoa, että tähän mennessä kokoon saatu 10 miljoonaa euroa on taloudellisesti merkittävä panostus. Toivottavasti pääoma myös kasvaa jo lähivuosina”, sanoi tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) tiistaina.

”Hallituksen kulttuuripolitiikan kärkiä”

Rahaston tukea voivat hakea ensi vaiheessa esittävän taiteen yhteisöt, jotka saavat vuonna 2022 Taiken toiminta-avustusta. Näitä on tällä hetkellä noin 170, joista kaksi kolmasosaa edustaa näyttämötaiteita ja kolmannes säveltaiteita.

Myöhemmin on määrä selvittää mahdollisuutta laajentaa tukea muille taiteenaloille.

Kurvisen mukaan rahaston perustaminen oli kirjattu hallitusohjelmaan.

”Tämä hanke on hallituksen kulttuuripolitiikan kärkiä.”

Rahaston kautta halutaan tukea ennen muuta sellaisia vapaan kulttuurikentän toimijoita, jotka eivät ole vielä valtionosuusjärjestelmän piirissä.

”Tämä on uudenlaista tukea niille jotka tukea tarvitsevat”, ministeri sanoi.

Rahastossa mukana olevat säätiöt ovat Suomen Kulttuurirahasto, Svenska kulturfonden, Alfred Kordelinin säätiö sekä Jenny ja Antti Wihurin rahasto.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut