Mario Venzago johti Tampere Filharmoniaa - Kulttuuri - Aamulehti

Tampere Filharmonia tarjosi virkistävän erilaista Bruckneria ja jazzillisen trumpettikonserton

Konserttiarvio: Mario Venzago johti Anton Brucknerin Romanttisen sinfonian klassisella tyylillä.

Sveitsiläinen Mario Venzago vieraili Tampere Filharmonian kapellimestarina.

6.11. 14:05

Aamulehti

Tampere Filharmonia palasi kokoillan konsertteihin sveitsiläisen kapellimestarin Mario Venzagon johdolla. Pääteoksena oli Anton Brucknerin neljäs sinfonia, josta tarjoiltiin virkistävä ja yllättävä tulkinta.

Monet haluavat Brucknerinsa muhkeina ja täyteläisen romanttisina sointikylpyinä. Venzago on eri maata. Kokenut maestro lähestyi Brucknerin Romanttista sinfoniaa pikemminkin Beethovenin klassismista vauhtia ottaen, suorasukaisesti, energisesti ja tarkkaan hiotulla soinnilla. Hän teki Brucknerille saman, mitä Paavo Berglund aikoinaan Sibeliukselle ja Roger Norrington Beethovenille: kirkasti ilmeen, puhdisti pölyt ja karisti sointiin perinteen mukana tarttuneet liikakilot.

Tampere Filharmonia

★★★★

Kapellimestari: Mario Venzago.

Solisti: Simon Höfele, trumpetti.

Paikka ja aika: Tampere-talon Iso sali 5.11.

Muutos kuului etenkin jousiston läpikuultavassa soinnissa, jossa vibraton käyttö oli ajoittain hyvin niukkaa ja aina taloudellista. Jousiston kamarimusiikillisessa soitossa eri ryhmien kuuluvuus ja toisiinsa reagointi oli myös ilmiömäisen ilmaisullista ja selkeää aivan kuin olisi kuunnellut isoa kamariyhtyettä.

Samalla Venzago osoitti hallitsevansa suvereenisti Brucknerille tyypilliset hitaasti aukeavat nousut ja koko orkesterin voimalliset sointikeskittymät. Kun vasket ottivat pääroolin, ne eivät puuhanneet erillään, vaan asettuivat luontevasti osaksi ympäröivää sointimaailmaa.

Orkesterin sisällä käyrätorvi on Brucknerin omin ääni. Aleksi Mäkimattilan uljas ja herkkä käyrätorvityöskentely oli taas kerran napakympin tasoa osasta toiseen. Péter Fodor puolestaan kiteytti patarummuillaan draaman kaaren avainkohdat syvästi ja horjumattomasti.

Kokonaisuus toimi vakuuttavasti aina finaalin loppupuolelle saakka, mutta lopun henkinen kirkastuminen jäi nyt vähän latteaksi. Brucknerissa on myös mystinen puolensa, jota Venzagon tulkinta varsinkin tässä kohtaa kaipasi.

Illan solistiteoksena oli Bernd Alois Zimmermannin 1950-luvulla tekemä trumpettikonsertti Nobody knows de trouble I see. Se on kestänyt hyvin aikaa ja jopa tullut entistäkin ajankohtaisemmaksi monityylisyydessään ja vapaudessaan.

Jazzin ja klassisen elementit olivat nytkin luovasti tasapainossa orkesterin ja solistin kuunnellessa maukkaasti toisiaan. Simon Höfele soitti solistina puhtaasti ja kirkkaasti. My Funny Valentine oli kaunis ylimääräinen kumarrus jazzin suuntaan.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut