”Täällä on tosi yhteisöllinen porukka” – Tampereen konservatoriossa opiskelee lähes 1 500 lasta ja nuorta: Tiesitkö nämä asiat perinteikkäästä oppilaitoksesta?
Tampereen konservatorio on käynyt läpi monia muutoksia 90-vuotisen taipaleensa aikana. Nyt oppilaitos keskittyy taiteen perusopetukseen ja toisen asteen ammatilliseen koulutukseen. Musiikki sai tanssin rinnalleen jo 1990-luvulla.
Heissä on musiikin ja tanssin tulevaisuus: Aarre Okkonen, kontrabasso, Eedit Pehkonen, tanssi, ja Matilda Neva, huilu, ovat Tampereen konservatorion oppilaita. Kuva: Ossi Ahola / Aamulehti
Tamperelainen Aarre Okkonen, 11, on nuoresta iästään huolimatta Tampereen konservatorion konkari. Hän tuli taloon ensin muskariin jo yksivuotiaana, sitten musiikkiopistopuolelle taiteen perusopetukseen kuusivuotiaana.
Okkosen soitin ei ole ihan tavanomaisin. Hän soittaa kontrabassoa. ”Olin aina ollut innostunut jousisoittimista. Sitten tuli mieleen, että basso voisi olla minulle sopiva”, hän kertoo, eikä ole soitinvalintaansa katunut.