Onkiniemen alueen kehitystä taiteilijoiden työtiloiksi jatketaan - Kulttuuri - Aamulehti

Onkiniemen alueen kehittämistä taiteilijoiden työtiloiksi jatketaan Tampereella

Apulaispormestari Jaakko Stenhällin mukaan Tampereen kaupungin uuden kulttuuristrategian nojalla tehdään työtä myös vapaiden kulttuuritilojen osalta. Tähtäimessä on Suomen kulttuuripääkaupunkivuosi 2026.

Onkiniemen tehdasrakennuksen tontinluovutuskilpailu on parhaillaan käynnissä Tampereella.

13.1.2020 17:08

Aamulehti

Kaupungin suunnitelmat Onkiniemen tehdasalueen suhteen eivät ole muuttuneet. Kaupunki haluaa edelleen myydä kiinteistöt sillä edellytyksellä, että kulttuurialan yrittäjille jätetään kokonaisuudesta edullisia työskentelytiloja.

Kokonaisuus on haasteellinen, sillä vanhat tehdaskiinteistöt edellyttävät perusparannusta, ja rakennuksista on jo nyt korjausvelkaa.

Tampereen kaupungin elinvoiman ja kilpailukyvyn apulaispormestarin Jaakko Stenhällin (vihr.) mukaan omaehtoisten kulttuuritoimijoiden merkitys asuinalueiden kehitykselle on Tampereella kuitenkin tunnustettu.

–  Tampereen alue houkuttelee taloudellisia toimijoita, mutta myös ei-kaupallisille toimijoille halutaan taata toimintaedellytykset, Stenhäll sanoo.

Jaakko Stenhäll (vihr.) vastaa apulaispormestarina asunto- ja maapolitiikkaan liittyvistä asioista.

Hänen mukaansa kulttuuripääkaupunkihaunkin takia tilojen käyttötarkoituksia mietitään koko ajan myös kulttuurin näkökulmasta.

– Viimeisimpänä ohjenuorana asiassa on hiljattain hyväksytty Tampereen kaupungin kulttuuristrategia, jonka nojalla tehdään työtä myös kulttuuritilojen osalta. Eräänä aivan keskeisenä asiana juuri omaehtoiset kulttuuriyrittäjyystilat on tässä tunnistettu.

Jaakko Stenhällin mukaan strategista suunnittelua on hidastanut tilaomaisuuden linjausten valmistelu, mikä hyväksyttiin elokuussa. Viime syksystä lähtien kaupungin elinvoiman ja sivistyspalvelujen alueet ovat pohtineet kaupungin kiinteistöomistuksen strategioita myös yhdessä.

Onkiniemen lisäksi kaupungin omistamissa kiinteistöissä riittää muitakin isoja kokonaisuuksia, joista voi löytyä mahdollisuuksia kulttuuritoimijoille. Tällaisia ovat Stenhällin mukaan vaikkapa Hiedanrannan alue ja Nekalan koulu.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?

Mainos